Forum Boxin uusiksi jäsentaiteilijoiksi on vuosikokouksessa hyväksytty Veikko Björk, Ylva Holländer, Tanja Koljonen, Anni Laakso, Ari Pelkonen ja Veera Kaamos Pitkänen – tervetuloa Boxiin! Lue alta lyhyt esittely jokaisesta taiteilijasta.
VEIKKO BJÖRK (s.1960 Kitee) valmistui kuvataiteen maisteriksi Konsthögskolan Valand, Fri Konst, Göteborg 1995 ja Kuvataideakatemian tila-aika linjalta 1998.
Olen kiinnostunut yhä enemmän käsillä tekemisestä ja välttelen tietokoneen ääreen joutumista. Veistän puun ja mielen syövereistä esiin kohoavia kuvia; bussipysäkin, ruumisauton, astronautin… Puu on materialisoitunutta aikaa, valoa ja lämpöä, spiralisoitunutta liikettä tallentuneena runkoon muistiin matkasta auringon ympärillä.
Parhaillaan teen teoksia Fotosynteesi-installaatioon galleria Sculptoriin kevääksi 2027. Harjoittelen pikkulimaskan, Lemna minor, kasvatusta tuodakseni galleriaan yhteyttävän veistoksen. Tekemiseni on tutkimista, rakentamista, purkamista, kuuntelua, tunnustelua, uudelleen kokoamista, leikkimistä. Vanhan ja uuden kohtaamista.
Veikko Björkin yksityisnäyttely JÄLKIÄ oli esillä Forum Boxissa 13.12.2024-12.1.2025.

YLVA HOLLÄNDERIN (s.1955) teokset synnyttävät absurdeja ja odottamattomia kohtaamisia. Hänen teoksensa käsittelevät sekä näkyvää että näkymätöntä – sitä, mikä on piilossa ruohon alla tai mitä kätkeytyy ihmisen sisimpään. Teoksia värittävät huumori ja leikkisyys, mutta taustalla on myös vakavampia peruskysymyksiä olemassaolosta. Tällä hetkellä hän työskentelee keramiikkaveistosten ja suurten piirustusinstallaatioiden parissa.
Hän opiskeli Taideakatemian koulussa Helsingissä vuosina 1974–1978. Pitkän uransa aikana hän on tehnyt muun muassa isoja paperi- ja piirustusinstallaatioita, veistoksia, maalauksia, lyhytelokuvia ja julkisia teoksia. Vuonna 2021 häneltä valmistui Suomen Tukholmainstituutiin laaja installaatio. Kirsi Kaulasen kanssa hän teki Eklöfin puistoon Porvooseen veistoksen vuonna 2009. Holländerilla on ollut lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Suomessa. Hänen teoksiaan ovat ostaneet muun muassa Amos Andersonin taidemuseo, Porvoon Kaupunki, Pro Artibus, Vaasan kaupunki ja Valtion kokoelmat.
Hän nauttii valtion taiteilijaeläkettä.
TANJA KOLJONEN työskentelee taidegrafiikan ja valokuvauksen laajennetulla kentällä. Hänen teoksensa ovat usein taiteilijakirjoja ja julkaisuja jotka laajenevat näyttelykokonaisuuksiksi.
Keskeistä Koljosen työskentelylle on kirjoitetun kielen suhde kuvaan, ja kuinka näitä elementtejä sekoittamalla lukemisen sekä näkemisen totutut suunnat ja tavat kyseenalaistuvat.
Koljonen on pitänyt yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Suomessa ja Euroopassa sekä osallistunut kansainvälisiin residensseihin.
ANNI LAAKSO on työskennellyt kuvanveistäjänä vuodesta 1997, jolloin hän valmistui Kuvataideakatemiasta.
Hänen teostensa muodot koostuvat erilaisista ja yleensä uudelleenkäytetyistä materiaaleista. Teokset ovat usein paikkasidonnaisia installaatioita, joihin kävijät voivat astua sisään. Installaatioiden väliaikainen luonne ja teosten muuntaminen uusiksi ovat osa Laakson taiteellista prosessia. Installaatioidensa kautta hän pyrkii luomaan uusia ympäristöjä olemassa olevan ympäristön tai julkisen tilan sisällä.
Hän on muun muassa kiinnostunut vallan ja (kaupunki)tilan yhteydestä, siitä miten tilan käyttö, kontrolli ja hallinta ovat keskeisiä poliittisen toiminnan välineitä.
Hänen julkiseen tilaan tehtyjä teoksiaan on Helsingissä, Vantaalla, Itävallassa, Liettuassa ja Belgiassa. www.annilaakso.net
ARI PELKONEN (s.1978) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Pelkosen työskentely rakentuu taidegrafiikan materiaalisen ja käsitteellisen tarkastelun ympärille. Käsillä tekeminen sekä paperin, painovärin ja puun materiaalien käyttö muodostavat Pelkosen työskentelyn keskeisen perustan.
Pelkosen teoksia on ollut esillä laajasti Suomessa ja ulkomailla ja hänen teoksiaan on useissa suomalaisissa taidekokoelmissa. Pelkoselle on myönnetty Vuoden Nuori Taiteilija 2012 -tunnustus.
Pelkonen on opiskellut Turun Taideakatemiassa 2000-2004 ja hän on suorittanut Kuvataiteen maisterin tutkinnon Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Pelkonen on työskennellyt Taideyliopiston Kuvataideakatemian taidegrafiikan opetusalueella opetus- ja muissa tehtävissä vuodesta 2009. 2020–2026 välisen ajan Pelkonen toimi Valtion Taideteostoimikunnan jäsenenä.
Ari Pelkosen teoksia on viimeksi ollut esillä Forum Boxissa ryhmänäyttelyssä Yksityisen Arkistot 31.8.-23.9.2018
VEERA KAAMOS PITKÄNEN (s.1984) on monialainen, analogisiin tekniikoihin keskittyvä kuvataiteilija. Hän toimii paperikollaasin, märkälevy kollodion -valokuvan, pronssiveiston ja maailman parhaan koirasarjakuvan parissa. Tällä hetkellä taiteilija työskentelee paikallisia myyttejä ja kansanperinteitä käsittelevän märkälevyvalokuvausprojektin parissa Iso-Britanniassa.
Pitkänen on Boxilainen toisessa polvessa – hänen isänsä on osuuskunnan perustajajäseniin kuuluva kuvanveistäjä Pekka Pitkänen.