Uutisia! Mervi Kytösalmi-Buhlin parhaillaan meneillään oleva yksityisnäyttely Punainen on saanut täydennystä!
Esillä on nyt kolme Kytösalmi-Buhlin mediataiteen teosta 1980-luvulta. Teokset ovat katsottavissa Forum Boxilla näyttelyn loppuun saakka.
Marcel
Surutyön kaltaisessa teoksessa esiintyjä on pukeutunut siniseen voimisteluasuun. Vartalon ympärille ilmestyy vaaleanpunaisia palloja, jotka pikkuhiljaa melkein peittävät esiintyjän. Kuva vaihtuu kaksoispeilikuvaksi. Taustalla kuuluu shakuhachi-huilun ikävöivä laulu. Lopussa esiintyjän kasvot pyyhitään mustilla sulilla.
Sinisukka 1948
Lapsen kädet leikkivät sisiliskolla. Siirtymä tuuheaan tukkaan, jota hyväilevät siniset sormisukat. Lopuksi sinisukkasormet esittävät salaperäisen koreografian peilipinnalla.
Angelo
Tanssiaskeleiden tarkastelua epätavallisesta perspektiivistä. Aluksi kenkien maalaus ja elokuvakatkelma, jossa tuolileikki. Aina joku meistä putoaa tyhjään rakoon. Sen jälkeen pitkä tanssi lasilevyllä, jota on kuvattu jalkojen alta.