1.9.2022

Veera Lohiniva:
Tuuli toi kaukaa sen ilman jonka hengitin

Tuuli toi kaukaa sen ilman jonka hengitin

”On syyskuu, yksi monista. Esi-isäni kyyneleet hukkuvat tämän päivän sateeseen. Tuuli toi kaukaa
sen ilman jonka hengitin, toi lukemattomat olosuhteet jotka muodostavat meidät, emme ole
erillisiä mistään muusta. Kehoni on 10000 vuotta vanha, mutta syntyy uudelleen jokaisena
hetkenä.”

Tuuli toi kaukaa sen ilman jonka hengitin on esitys, joka käsittelee keskinäisolemista ja pysymättömyyttä. Keskinäisoleminen (interbeing) on vietnamilaisen zenmestari Thich Nhat Hanhin luoma käsite, joka kuvastaa buddhalaista näkemystä siitä, kuinka kaikki ilmiöt ovat olemassa, eivät erillisinä, vaan suhteessa toisiinsa. Esityksessä Veera Lohiniva tutkii ajatusta siitä, kuinka koostumme erilaisista elementeistä ja tapahtumaketjuista, ja mitä merkitystä sillä on. Jos olen osa tuhansia vuosia kestänyttä tapahtumasarjaa, olen vanha kuin taivas. Jos muodostun elementeistä, jotka kohtaavat toisensa juuri tässä hetkessä, olenkin täysin uusi. Kaikki virtaa ja muuttuu jatkuvasti, mikään ei siis ole pysyvää. On vain vapautta, mitä ei voi sanoin kuvailla.

 

Esityksessä Veera Lohiniva tekee performanssia ja kolme laulajaa toteuttavat äänimaiseman teokseen.
Tervetuloa esitykseen torstaina 1.9. klo 18. Tulethan ajoissa paikalle!

 

Esityksen kesto on n. 45min.

Esiintyjät: Veera Lohiniva, Henna Nykänen, Karoliina Kauppila ja Maija Kaunismaa
Esityksen ja äänimaailman suunnittelu, ohjaus: Veera Lohiniva

Teosta on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.

Veera Lohiniva (s. 1990) on Turussa asuva kuvataiteilija, joka työskentelee pääosin esitysten,
videon, valokuvan ja installaation keinoin.