Sermon II (2024), videoprojisointi ja ääni
Juhana Moisander: Sermon
Sermon (englanti/ranska) tarkoittaa suomeksi saarnaa. Yleisesti saarnan tavoite on herättää ajatuksia ja tunteita Raamatun teksteistä sekä kommentoida yhteisössä vallitsevaa tilaa. Lähestymisessä on paljon samaa kuin taideteoksissa: kummatkin kommentoivat vallitsevaa aikaa ja sen ilmiöitä. Sermon-sarjassa lähtökohtanani on ollut ihmisen kriittinen tarkastelu ja hänen toimintansa suhteessa ympäröivään maailmaan ja sen olioihin. Nyt Forum Boxissa on nähtävillä sarjan kaksi viimeisintä osaa Sermon II ja Sermon III.
Sermon II on videoinstallaation muotoon puettu faabeli. Faabeli on usein eläinsatu, jossa eläimille tai kasveille on annettu inhimillisiä piirteitä. Teoksessani kertojana on nahaton sika, joka suuntaa laulunsa katsojalle. Nähtävissä on vain lihat ja luut. Hahmo on muistutus ja summa, jossa on myös viitteitä esoteerisen perinteen vartijahahmoon. Vartijassa etsijä kohtaa omat pelkonsa. Teoksessani se ottaa muodon kollektiivisen karman hahmona, sikana, joka on riisuttu ihostaan. Sika kehoittaa kuulijoita toteuttamaan ihmislajille ominaista piirrettä: mahdollisuutta harjoittaa moraalista harkintaa. Tämä on ihmisen ainutlaatuinen ominaisuus ja mahdollisuus edistää elämän edellytyksiä ympäristössään.
Sika on ollut lähellä ihmistä domestikaation ja siitä kehittyneen lihateollisuuden myötä. Fyysiset kohtaamisemme kyseisen lajin kanssa elävässä muodossa ovat nykyään harvassa. Sikatalouden ulkopuolella kohtaamme eläimen pääasiallisesti maatilamatkailussa ja ruokakauppojen hyllyillä. Erilaisissa kulttuurisissa representaatioissa ja mielikuvissa sika on kuitenkin runsaasti edustettuna. Kansanperinne, kielikuvat ja erilaiset audiovisuaaliset ilmaisukeinot ovat synnyttäneet aiheesta merkityksiä kulttuuri- ja paikkasidonnaisesti. Teokseni pyrkimykset nojaavat posthumanistiseen ajatukseen, jossa kaikkien lajien elämällä ja olemisella on itseisarvo ja meidän ihmisinä tulisi tunnistaa sekä tunnustaa se.
Sermon III -teoksessa marssilippu seisoo itsestään tukematta paikallaan, nouseva ja laskeva tuuli heiluttavat lippua sekä tankoa. Lippuun on kirjoitettu lause: LIHANNE ON IRRONNUT SANASTA. Teos sai alkunsa istuessani poikani kanssa partion joulukirkossa. Alttarin päälle oli kirjoitettu sanat SANA TULI LIHAKSI. Lippuun kirjasin alttaritekstistä heränneiden pohdintojeni loppupäätelmän. Ajatus liittyy Sermon-sarjaan nuhtelevalla, moraalisaarnan sävyllä: kehonne ja toimenne on irtautunut yhteydestä. Itsestään vailla tukea seisova tanko ja tuuli viittavaat taas materiaalittomaan voimaan, henkeen.
Teosten tuotantoa, työtäni ja näyttelyn järkestämistä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, AVEK ja Olga ja Vilho Linnamon säätiö.
Juhana Moisander (s. 1977) asuu ja työskentelee Karkkilassa. Moisander on opiskellut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulussa sekä taiteen maisteriksi Taideteollisessa korkeakoulussa. Hänen teoksensa ovat usein teemoiltaan ja värimaailmoiltaan tummasävyisiä mediateoksia. Keskiössä on videon äänielementtien ja fyysisten elementtien sovittaminen ehjäksi kokonaisuudeksi näyttelytilan arkkitehtuuriin. Teosten teemat ja sisällöt kumpuavat taidehistoriasta ja kirjallisuudesta sekä ihmisen pyrkimyksistä ja toimintamalleista. Hänen teoksiaan on sekä kotimaisissa ja ulkomaisissa taidekokoelmissa. Lisäksi Moisander on tehnyt useita julkisia taideteoksia.
Jan Ijäs: LÄHTEELLÄ – ”At the Spring”
Helsingin Tattarisuolla sijaitsevasta lähteestä löytyi syyskuussa vuonna 1930 ihmisen peukalo. Seuraavana syksynä samasta lähteestä löytyi yhteensä 51 ruumiinosaa 18 eri ihmiseltä; irtileikattuja käsiä, jalkoja ja päitä. Poliisi oli pitkään ymmällään tapauksen äärellä ja sen selvitys kesti lopulta lähes kaksi vuotta.
Tekijöiksi paljastui kuuden hengen noitapiiri, johtajanaan Noita-Kallio niminen keski-ikäinen mies, joka oli saanut ilmestyksen Tattarisuon lähteeseen upotetusta kulta-aarteesta. ”Aarrejahdissa” oli pidettävä yhteyttä kuolleiden henkiin, jotka voisivat auttaa aarteen ylös nostamisessa. Tätä varten tarvittiin ihmisruumiin jäseniä eli sinettejä, mikä johti vainajien kaivamiseen ylös haudoistaan.
Yleisön kiinnostus tapausta kohtaan oli valtavaa ja Ajan Sana -lehden otsikosta ”Johtavatko jäljet sylttytehtaalle?” jäi myös elämään sanonta.
Lähteellä-teoksen tarina kerrotaan tapahtumien sisältä nähtynä ja tapahtumat esitetään siinä järjestyksessä kuin ne uutisoitiin – ei kronologisessa järjestyksessä. Käsikirjoitus perustuu lehtiuutisiin, yleisön poliisille lähettämiin ilmiantokirjeisiin ja tekijöiden kuulustelupöytäkirjoihin.
Teoksen kuvien pääosassa on luonto Tattarisuon lähteen ympärillä, sen monimuotoinen kasvillisuus ja vuodenaikojen mukana muuttuva maisema, valkeasta vehreäksi ja vehreästä harmaan kautta taas valkeaksi. Menneitä tapahtumia kuvitetaan lähteen maisemaa dokumentoiden.
Tattarisuon tapaus on räikeä esimerkki ihmisen kaipuusta rajantakaiseen, tajuntaa ja todellisuutta laajentaviin kokemuksiin. Toisaalta tapaus oli mahdollinen nimenomaan 1930-luvulla. Ajan olosuhteet olivat otolliset. Vainoharhainen ja kireä poliittinen ilmapiiri mahdollisti jutun paisumisen omituisiin suuntiin. Aarteen sijasta Tattarisuon noidat onnistuivat loihtimaan esiin aikakauden hengen.
Lähteellä-teos on kuvattu Cinemascope kuvakokoon 16mm ja 35mm mustavalkoiselle filmille. Teoksen kesto on noin 30 minuuttia.
Käsikirjoitus, ohjaus, leikkaus ja tuotanto: Jan Ijäs
Kuvaus: Pietari Peltola, Jan Ijäs, Aarne Tapola, Heikki Färm ja Ville Piippo
Musiikki: Lauri Ainala ja Juho Liukkonen
Äänisuunnittelu: Svante Colérus
Kertoja: Rebecca Clamp
Kertojan äänitys: Hans Wessels
Rooleissa: Esa Anttila, Leena Lepistö, Matti Rasi, Timo Torvinen, Esa Mäkitalo, Ville Kettunen ja Lauri Ainala
Rakennukset ja installointi: Matti Rasi
Kiitokset: Antti Alhonen, Sanelma Hihnala, Perttu Häkkinen, Tomi Lauri, Artturi Mutanen, Aki Ollikainen, Cornelia Popa (Cinelab Bucharest), Seppo Renvall, Panu Rytkönen, Kauko Röyhkä, Pekka Uotila ja Tuomas ”Nopsa” Viitakoski
Tuotantoa ovat tukeneet AVEK, Koneen säätiö ja TAIKE.
Mediataiteilija ja elokuvaohjaaja Jan Ijäs (s. 1975) on opiskellut taidekasvatusta ja luovaa kirjoittamista Jyväskylän Yliopistossa ja dokumentaarisen elokuvan ohjausta Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella. Hänen tuotantonsa sijoittuu avantgarde-elokuvan, kokeellisen mediataiteen ja dokumenttielokuvan rajamaastoon. Ijäksen elokuvia on esitetty yli kahdella ja puolella sadalla kotimaisella ja kansainvälisellä elokuvafestivaalilla sekä installoituina kokonaisuuksina museoissa ja gallerioissa. Hänen elokuvansa ovat saaneet useita kansainvälisiä palkintoja. Kotimaassa Ijäksen elokuvista muun muassa SWEET MOV(I)E on palkittu Risto Jarva -palkinnolla vuonna 2011 ja siirtolaisuutta käsittelevä teos Médusan lautta voitti Lissabonissa 2018 IndieLisboa-elokuvafestivaaleilla Amnesty International-palkinnon.
Panu Rytkönen: Assorted Love and Hate Songs – Sculptures
Kolmen tien risteyksessä
hämmästelin
Zeun pojan pronssipatsasta:
ennen sitä rukoiltiin, nyt se
makasi maassa
Tuhahdin:
»Sinä
voittamaton, pahan torjuja
makaat maahan kaadettuna!»
Yöllä hän seisoi sänkyni vieressä hymyillen, sanoi:
Että on sopeuduttava aikaan,
sen verran opin kun olin jumala
PALLADAS
(suom. Pentti Saarikoski)
Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
Panu Rytkönen (s. 1983) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvanveistäjä. Hän on valmistunut Kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2007 ja pitänyt useita yksityisnäyttelyitä pääasiassa Helsingissä sekä osallistunut ryhmänäyttelyihin ympäri Suomea. Kyseessä on hänen toinen näyttelynsä galleria Forum Boxissa.
Mediabox