”Lähdimme tekemään näyttelyä ajatuksella, että työskentelyssämme ja sen taustoissa on sellaista samankaltaisuutta ja toisaalta myös eroavaisuutta, jota voisi olla hedelmällistä tarkastella yhteisnäyttelyn muodossa.
Sen lisäksi, että tekemisessämme on läsnä tietty käsitteellinen pohjavire, erilaisista materiaalisista ratkaisuista syntyvät merkitykset ovat usein molemmille tärkeitä. Taiteellista ajatteluamme yhdistää myös eräänlainen järjettömyys yhdistettynä merkityksellisyyden ja merkityksettömyyden rajan liepeillä liikuskeluun.
Näyttelyä suunnitellessamme emme halunneet ohjata tekemistämme asettamalla sille yhteistä nimittäjää. Näyttelymme perustuu oletukselle, että saattamalla teoksiamme yhteiseen tilaan ja tilanteeseen, syntyisi jotain kiinnostavaa. Halusimme uteliaasti seurata, millaiseen lopputulokseen tällainen yksinkertainen lähtökohta johtaa.
Näyttelyn tekemiseen on liittynyt pohdintaa teoksen tavasta olla olemassa. Esillä on maalauksia tai maalauksen näköisiä teoksia, joita kumpikaan ei ajattele ensisijaisesti tai ainoastaan maalauksina.”
Antti Oikarisen teokset ovat yhtä aikaa sekä maalauksia, että veistoksia. Ne näyttävät maalauksilta, ja niiden materiaalina on akryylimaali. Ne kuitenkin ovat valamalla toteutettuja ja olennaisesti kolmiulotteisia objekteja.
Jenni Eskolan teoksia voi tarkastella hetkellisinä väritutkielmina. Maalausmateriaali on peräisin kasveista ja kukista, ja se reagoi herkästi valoon. Maalaukset muuttavat olemustaan hiljalleen, menettävät värinsä tai ovat jo menettäneet.
Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus
Mediabox