SAMPO APAJALAHTI: MAALAUKSIA JA PIIRUSTUKSIA
Maalauksia havainnoista, töhryistä, abstraktiosta ja tiloista
Sampo Apajalahden näyttely on nimeltään Maalauksia ja piirustuksia, mikä voisi tuntua vähämerkitykselliseltä, mutta ei hänen kohdallaan. Mutta miksi ei? Syynä on se, että taiteilijan on nimettävä teoksensa maalauksiksi ja kerrottava niiden tekniikka, koska muuten ihmiset eivät ymmärrä katsovansa maalauksia. Tämä siksi, että Apajalahden maalaukset näyttävät valokuvissa erehdyttävän paljon digitaalisilta, mutta silti hänen taiteensa onkin vahvasti kiinni maalaustaiteen käytännöissä ja materiaaleissa.
Taiteilija kertoo omasta työskentelystään seuraavaa: ”Maalausprosessiani voi kuvailla monivaiheiseksi, hitaaksi ja vaivalloiseksi. Teokseni pohjautuvat tarkkaan paikkasidonnaiseen havaintopiirtämiseen, ja tehdyt havainnot siirrän erityisiä laskelmia käyttäen maalauspohjalle. Havaintopiirustuksen tarkkoja linjoja vastaavat valmiissa teoksissa olevat tarkat linjat saan aikaan teippaamalla. Värit ja valöörit keksin yleensä omasta päästäni.”
Taiteilijan teosten lähtökohta on toisin sanoen havainnossa, jossa hän muokkaa piirustuksensa mallinoksiksi teippaamalla maalauspohjille. Käytetty menetelmä luo assosiaation kovareunakonkretismiin. Apajalahti lisäilee maalaukseen erilaisia elementtejä ja suosii esimerkiksi kuvaupotuksia, jolloin katsoja löytääkin itsensä kuva kuvassa -perinteessä liikkuvan teoksen ääreltä.
Uusimmassa näyttelyssään taiteilija onnistuu yhdistämään erilaisia aineksia. Hänen maalauksissaan näkyy yhtä lailla jälkiä lapsuudenaikaisista piirroksista, muistilapuista, graffiteista kuin merkkejä syvällisestä kiinnostuksesta 1970- ja 1980-lukujen abstraktia modernismia kohtaan. Aiheiden rinnasteisuuden rinnalle taiteilija luo myös ajallisia rinnastuksia, koska digitaaliselta jäljeltä valokuvassa näyttävä teos onkin luonnossa mitä vahvimmin maalaus. Trompe oeil -perinne saakin taiteilijan työskentelyssä päivityksensä postinternetaikaan. Todentunnussa on kyse illuusion luomisesta ja Apajalahti hallitseekin tämän taidon.
Sampo Apajalahden taide on maalauksellista pohdiskelua, joka puhuu niin silmille kuin sielullekin. Hänen teoksensa rakentavat siltoja tunteiden ja oivallusten välille, minkä lisäksi ne kertovat havaitsemisesta, kokemisesta ja maalaustaiteen aistittavasta elinvoimasta 21. vuosisadalla. Apajalahti luo maalauksellisia tiloja, joissa voi aistia ja nauttia, mutta myös oppia. Hänen teoksensa täytyy tavata paikan päällä, sillä niiden luonne ei välity virtuaalisesti.
Maalauksia ja piirustuksia on Sampo Apajalahden (1980) kahdeksas yksityisnäyttely. Taiteilija on debytoinut vuonna 2008. Apajalahti on opiskellut Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa ja Pekka Halosen akatemiassa. Hänen teoksiaan on muun muassa Kiasman, Suomen valtion ja yksityiskokoelmissa. Sampo Apajalahti on Taidemaalariliiton, Osakunta Forum Boxin, Kuvaston, Järvenpään taideseuran ja Sipoon Taiteilijat ry:n jäsen.
Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus ja VISEK.
FT Juha-Heikki Tihinen
HANNA VIHRIÄLÄ: G-MERSU
Näyttelyni rakentuu Mercedes Benz G -mallin ympärille.
Ajatteluani on ohjannut oma
haluamisen ja luopumisen välinen tasapainoilu,
mutta myös huomio siitä, mitä yhteiskunnassamme on moraalisesti hyväksyttävää tavoitella ja
mikä on pelkästään noloa.
Mercedes Benz G -mallia ehkä parhaiten kuvaava adjektiivi on järjettömyys.
Mersun G-malli on pöyristyttävän kallis erikoismaastoauto,
jolla pääsee läpi mahdottomilta tuntuvista paikoista.
Jos voisin valita minkä tahansa auton, tämän haluaisin.
”Kulmikas ja kantikas Geländewagen ei ole muuttunut ulkoisesti 1970-luvulta juuri lainkaan.
Raskaat, kassaholvimaiset ovet on pakko jysäyttää voimalla kiinni ja keskuslukituksen loksahdus muistuttaa kiväärin latausääntä.
Jos rahaa on eikä ilmasto liikuta pätkääkään, autosta saa myös 577-hevosvoimaisen G63 AMG -mallin. Tuplaturbotetun V8:n voimalla mielipuolinen katujyrä kiihtyy paikaltaan 4,4 sekunnissa. Se tuntuu jo luonnonlakien vastaiselta. Bensaa hulahtaa sadalla kilometrillä useampikin ämpärillinen ja hiilidioksidipäästöt mitataan kymmenissä kiloissa.” (HS 27.4 2019)
250 000 € maksava auto ei ole mahdollinen minulle — hyvin harvalle se on.
Kun tein ensimmäisen havainnon Mersun G-mallista ja ymmärsin, mikä ikoninen auto on kyseessä, kokonainen maailmankuva ja mittasuhteet valuivat tajuntaani.
Ei ole mitään syytä tarkastella järjettömiä faktoja tuotteesta,
jota myydään lähinnä sheikeille, rap-artisteille sekä puolustusvoimille,
ja samanaikaisesti haluta sitä itse.
Miksi minusta olisi tärkeää ajaa autolla vyötärön korkuisessa lumihangessa tunturin huipulle?
Miksi sellainen olisi oleellista kenellekään siviilikäytössä?
Omassa, aika keskiluokkaisessa, elinpiirissäni kukaan ei kyseenalaista,
etteikö asuntolainan säännöllinen lyhentäminen olisi tärkeämpää kuin
tuntemattoman hädänalaisen auttaminen tai ympäristön tulevaisuuden turvaaminen.
On asioita, joiden epätasapainon tunnistan,
mutta niitä ei ole tapana hämmästellä joogatunnin jälkeen vegaanisella aamupalalla.
Mielipiteitä on ja niitä jaetaan,
enkä väitä, ettenkö pelkäisi kasvojeni menettämistä omassa yhteisössäni.
Epäilen silti, että vielä enemmän pelkään omaa sokeuttani.
Surusidontanauhoista muodostuva Mercedes G on temppeli, haave ja harha.
Auton idea ei sisällä millään tavoin omia arvojani, saati elämäni realiteetteja,
mutta jotain haluamisen kierteestä siihen tiivistyy.
Ehkä saan joskus mahdollisuuden ainakin ajaa unelmieni autoa.
Se on varmasti upeaa.
Koenko silloin, että pystyn mihin vain?
Esteet katoavat, kaikki on mahdollista.
Onko maailmankuvani sellainen, että materia ei tee onnelliseksi,
mutta kyllä se auttaa?
Kaikki Hollanista tilaamani kukkasipulit,
lasteni harrastukset ja omani,
koirani erikoisruokavalio,
meditaatioretriitti ja omistusasunto,
ekologiset ”party mix” -koulutusnappulat kissoille.
Mercedes – Benz G,
käyttövoimana bensiini,
vuoden 2021 hinta 242 545, 01 €.