Henna Aho — Hypofutulore
En pitänyt itsestään selvänä taiteen ilmaantumista tähän näyttelyyn. Jos joskus työskennellessäni oli tunne maalauksesta, oli se seuraavana päivänä vain haalea muisto peiton, maton, kirjan ja haarukan muodostaman kudelman päällä. Kenkä, sininen, jotain syötävää. Lanka, pehmeä, hirveä vessahätä.
Hypofutulore haahuilee taiteen ja arkielämän kohtaamispinnalla; taide yrittää liimautua kuvapintaan maalauksen tavoin mutta fyysinen maailma tunkeutuu kankaan läpi esineiden muodossa – kuin yrittäen riitauttaa syntymäisillään olevaa kuvaa. Toisaalta on liian romanttista ajatella että taide “pyhittää arkea”: päin vastoin sillä on osallisuudellaan valtava voima pistää kaikki mullin mallin, jolloin aiemmin tunnistettavia asioita ei voi enää yksiselitteisesti nimittää kengäksi tai imuriksi.
Henna Aho (s. 1977) asuu ja työskentelee Turussa. Aho on valmistunut Kuvataiteen maisteriksi
Kuvataideakatemiasta sekä Taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta. Hänen töitään on
tänä vuonna nähty Mäntän Kuvataideviikoilla sekä Turun Taidehallissa. Hänen teoksiaan on mm.
HAM Helsingin taidemuseon, Valtion, Turun kaupungin ja Turun AMK:n kokoelmissa.
IG: @dr.hennings
Kiitokset Aboa Vetus et Ars Nova -säätiö, Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto, Turun Taideyhdistys, Taike.
Päivikki Alaräihä — Ajatusliikkeitä
Näyttelyn maalaukset ovat varsin pelkistettyjä. Kun tapahtumia on vähän, yksityiskohdille jää enemmän tilaa. Katsoja voi kiinnostua vertailemaan esimerkiksi maalauskankaiden pintarakenteita. Teoksen Kaveri 1 sileys jäsentyy Kaveri 2:n karheutta vasten. Ja maalausten herkistämän katseen voi kohdistaa edelleen seinän pintarakenteeseen.
Kaveri 1 ja Kaveri 2 viittaavat toistensa pintoihin suoraan. Sitä vastoin eräät toiset näyttelyn teoksista puhuvat mutkan kautta. Esimerkiksi kun Kovanaama ja Keppi viittaavat ympäröivään huoneeseen, ne tekevät sen tarjoamalla eräänlaisia abstrakteja vertailukohtia. Kovanaaman vaakasuuntainen tasopinta rajaa nurkasta särmiön, joka on kuin huoneen pienoismalli. Keppi puolestaan toimii mittapuuna seinän korkeudelle.
”Suora” ja ”abstrakti” vertaaminen eivät tietenkään ole ainoita tapoja tulkita näyttelyä. Joihinkin teoksiin ne eivät sovi alkuunkaan. Esimerkiksi Karmi – teos, joka sotkee jakoa maalausesineen ja taustan välillä – ei selvästi ole mikään rinnastus.
Useimmille näyttelyn teoksille on yhteistä suhde tilaan liittyviin käsitteisiin. Ainakin kaikki edellisten esimerkkien maalaukset viittaavat jollakin tavalla ympäröivään huoneeseen ja avaavat näköaloja paikkaan, jossa katsoja liikkuu. Saattaa silti olla, että ei löydy sellaista tulkinta-avainta, joka sopisi jokaiseen teokseen. Parempi ajatella, että yksi käy yksiin ja toinen joihinkin toisiin. Joka tapauksessa jaettu tulkintamahdollisuus perustaa siteen kahden teoksen välille ja vähän kerrassaan näistä pienistä säikeistä punoutuu verkosto, joka kattaa koko näyttelyn.
Henri Laukkanen
Päivikki Alaräihä (s. 1981) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2015. Yksityisnäyttelyitä hänellä on ollut mm. Galerie Anhavassa 2019 ja 2016 sekä Gallerie Sinnessä 2015 ja hän on osallistunut ryhmänäyttelyihin mm. Nykytaiteen museo Kiasmassa 2019 ja Kuopion taidemuseossa 2018. Vuonna 2020 hänelle myönnettiin Suomen taideyhdistyksen William Thuring -nimikkopalkinto.
Taru Happonen — Cosmic Zoom
Taru Happosen uusin näyttely Cosmic Zoom Forum Boxissa kertoo kokonaisvaltaisuudesta niin taiteilijan materiaalivalinnoissa kuin teosten aiheissakin. Happonen käyttää niin luonnonmateriaaleiksi luokiteltuja aineksia kuin muoviakin. On hyvä havaita, että muovikin on alkujaan peräisin luonnosta. Happosen materiaalinen paletti sisältää tällä kertaa öljyväriä, helmiäispigmenttiä, kierrätysmuovia ja pellavaa. Maalausten monimateriaalisuus ei jää yksin, sillä taiteilija kehystää pienet pellavapohjaiset teoksensa kierrätysmuovisilla kehyksillä. Materiaaliyhdistelmät laajentavat käsitystä maalauksen mahdollisista ainesosista.
Taiteilija kuvaa työskentelyään seuraavasti: ”Teosteni lähtökohta on tarkastella eliöitä ja ympäristöä mikroskooppisen läheltä ja kaukaa kosmisesta mittakaavasta. Teokset tarkastelevat maapalloa sellaisena kuin se on, kompleksisena ja koko ajan muuttuvana. Tarkastelu on lempeää – eri lajien, materiaalien ja ympäristöjen samanvertaista kunnioittamista ja ihmettelyä. Uusissa teoksissani keskeisiä ovat luonnossa esiintyvät kuviot eri mittakaavoissa.” Happonen on inspiroitunut esimerkiksi perhosten siivistä, solujen rakenteesta, tähtisumusta ja ihmisen rakentamasta ympäristöä kuvaavista ilmakuvista. Tässä suhteessa hän seuraa perinnettä, jossa taiteilijan työ tarkastelee sekä yksityiskohtia että luo laaja-alaisia katsauksia maailmasta. Hänen työskentelynsä onkin kuin käytännöllisen filosofian harjoittamista materiaalisessa muodossa nykytaiteen keinoin ja sen kontekstissa.
Cosmic Zoomin keskeinen idea on kertoa, miten orgaaninen ja synteettinen ovat luonnossa erottamattomasti yhteen kietoutuneita. Happonen nostaa esiin tästä seuraavan elämän yhtenäisyyden ja sen millaisia materiaalisia kerrostumia tapahtuu ajan kuluessa. Erilaisten materiaalien ja visuaalisten lähtökohtien sekoittamisella on keskeinen sija hänen työskentelyssään. Tämä kollaasimaisuus on jotakin minkä äärellä katsoja voi pohtia omia käsityksiään ajallisuudesta, materiaalisuudesta ja maalauksellisuudesta. Taiteilija lausuu itse seuraavaa: ”Ilmaisussani annan vihjeitä esittävillä piirteillä, jotka hajotan osittain abstrakteiksi. Materiaalivalinnat ovat jatkumo temaattiseen ajatteluun – orgaaninen ja synteettinen ovat luonnossa erottamattomasti kietoutuneet yhteen. Teoksissa eri kuviot, muodot ja materiaalit muodostavat linkkejä toisiinsa.”
Taiteilija pohtii teoksissaan uusmateriaalisuuden merkeissä erilaisten aineiden merkityksiä ja niiden luonnetta. Tässä yhteydessä on hyvä havaita, että materiaalit ovat itsessään osa luontoa, vaikka ne eivät olisikaan alun perin orgaanisia. Sekoittelemalla erilaisia materiaaleja Happonen antaa katsojille mahdollisuuden pohtia omaa suhdettaan jaotteluun luonnon ja ei-luonnon välillä. Sen sijaan, että taiteilija loisi näiden eri poolien välille rajan, hän korostaa jatkuvuutta ja yhteenkuuluvuutta. Luonto on moninainen ja se sisältää myös alun perin itseensä kuulumattomia aineksia, joten nykytaiteen materiaalienkaan ei tarvitse mahtua orgaanisiksi luokiteltujen joukkoon, vaan voi sisältää muutakin. Tässäkin suhteessa taide ja elämä voivat lähestyä toisiaan käsiteellisen ajattelun pohdinnoissa ja kategorioiden uudelleenarvioinneissa.
Happosen teokset vievät katsojat näkyvän äärille, sillä taiteilijan teoksien kerroksellisuudessa myös näkymättömissä olevat ja vaikeasti havaittavat asiat tulevat merkityksellisiksi. On kuin Happonen veisi katsojansa sokeuden lävitse jonnekin olemisen kudoksiin, jossa ihmettely kuljettaa meidät käsittämättömyyden ylitse omakohtaiseen kokemukseen ja sen todistusvoimaisuuteen. Hänen taiteensa puhuu ihmettelyn merkityksestä ja kokemuksen avautumisen perustavanlaatuisuudesta. Taiteilijan puheenvuoro on suorastaan maailmankatsomuksellinen, sillä hän luo yhteyksiä erilaisten ulottuvuuksien välille ja näyttää, kuinka mikro- ja makrotaso kohtaavat taiteen keinoin.
FT Juha-Heikki Tihinen
Taru Happonen (s. 1989) viimeistelee maisterin opintojaan maalaustaiteen osastolla Kuvataideakatemiassa. Hän on esittänyt teoksiaan aktiivisesti Suomessa ja ulkomailla, viimeisimpänä Saatchi Galleryssa Lontoossa ja Galleria Huudossa Helsingissä. Hänen teoksiaan on Suomen valtion ja HUS:in taidekokoelmissa. Hän on Taidemaalariliiton jäsen.
www.taruhapponen.com
IG: @taruhapponen
Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen Edistämiskeskus ja Oskar Öflunds Stiftelse.
Mediabox