28.11. — 28.12.2025

Antero Kahila:
Valoisa pimeys – Luminous Darkness

Kuva: Jouko Vatanen


Valoisa pimeys -näyttely esittelee Antero Kahilan uusimpia teoksia sekä joitakin teospoimintoja noin viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Nähtävä teoskokonaisuus käsittää  figuratiivisia maalauksia, joita tekijä esittelee teemallisina kokonaisuuksina. Kahila juhlistaa näyttelyllään 42 vuotta kestänyttä kuvataiteilijan taivaltaan julkaisemalla näyttelyn yhteydessä berliiniläisen taidekustantantamon Artbear Booksin kustantaman kirjan Valoisa pimeys – Luminous Darkness – Leuchtende Dunkelheit. Kirja sisältää Mika Karhun artikkelin Mitä on olla ihminen?, Altti Kuusamon artikkelin Valoisa pimeys sekä Pessi Raution artikkelin Ihmiset ja pimeä aine.

Kahila lähestyy aiheitaan muistiin integroituneen dramaturgian antamalla painolla kuvaten yksinäisyyden, läsnä- ja poissaolon, ulkopuolisuuden sekä hajoamisen teemoja. Taiteen tekeminen näyttäytyy Kahilalle toimintana, jossa on sisäänrakennettuna pyrkimys olla osallisena maailmassa, etsiä siinä eri tavoin merkityksiä sekä merkityksellisyyttä. Toistuvia objekteja hänen teoksissaan ovat kasvot, kehot, kehon osat, torsot, iho, vaatteet ja muovikalvot. 

Esillä olevassa näyttelyssä muistin tematiikka näyttäytyy erityisesti Karjalan Suistamolta lapsena (1939 ja 1944) sotaa paenneiden vanhusten selkien ryhdissä ja ihon topografiassa. Teokset on toteutettu ensimmäisen kerran Oulun taidemuseon Sijoiltaan-näyttelyyn (2020) tiedettä ja taidetta yhdistäneenä monitaidehankkeena yhteistyössä laulaja-muusikko-runoilija Kirsi Poutasen kanssa. Teokset perustuvat malleina toimineiden henkilöiden haastatteluihin ja malli-istuntoihin. Ylösnousemuksia-maalaussarjan pursuavat, metamorfisoituvat, hylätyt vaate- ja kangasröykkiöt ovat saaneet aiheensa käytettyjen vaatteiden kaatopaikoilta otetuista valokuvista sekä pakolais- ja keskitysleireiltä. Ikuisen toistumisen ajatus Eternal Recurrence -sarjan maalauksissa taiteilija tarkastelee kriittisesti kehitysoptimismiamme hyödyntäen sekä historiallisia viittauksia että taidehistoriasta tuttua maalausjälkeä. Meaning-sarjan rikotut kasvokuvat käsittelevät merkityksellisyyden kokemisen mahdollisuutta. Rituaalisarjassaan taiteilija pohtii kasvokkain, katseen kautta tapahtuvaa toisen kohtaamisen problematiikkaa. Kuinka toinen on meille läsnä; miten tulkitsemme kasvokuvia, jotka näkyvät ainoastaan osittain, joita on häiritty, katkottu tai jotka nähdään vaikkapa generoivan tekoälyn muokkaamana.

Näyttelyä ja julkaisua on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.

Antero Kahila on palkittu, Carnegie-finalistiehdokkaana ollut helsinkiläinen kuvataiteilija ja taidemaalari. Lukuisten kotimaisten yksityis- ja yhteisnäyttelyiden lisäksi taiteilijan tuotantoa on esitelty myös monissa kansainvälisissä ja kotimaisissa näyttelyhankkeissa ja julkaisuissa. Kahila tuli suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2008 toteuttamallaan, kansainvälistä huomiota saaneella tutkimuksellisella Caravaggion Pyhä Matteus ja enkeli -rekonstruktiohankkeellaan. Taiteilijan teoksia on hankittu muun muassa Kiasman, Sara Hildenin, Saastamoisen säätiön, Benettonin, Suomen valtion, Helsingin, Oulun ja Lahden taidemuseoiden kokoelmiin. 

 

Mediabox