Suomen Avaruustutkimusseura
“But it could be that we, who are Earth-bound creatures and have begun to act as though we were dwellers of the universe, will forever be unable to understand, that is, to think and speak about the things which nevertheless we are able to do.”
– Hannah Arendt, The Human Condition
Suomalaisen Avaruustutkimusseuran perustivat vuonna 1959 neljä koulutoveria, jotka halusivat avaruuskilpailun innoittamana rakentaa raketteja. Yli 60-vuotisen historiansa aikana se on ollut paikka astronautiikasta ja avaruustutkimuksesta kiinnostuneille suomalaisille. Se on ainoa suomalainen organisaatio, joka on jäsen Kansainvälisessä Astronauttisessa Liitossa. Ensimmäinen pohjoismainen tutkija, joka pääsi tutkimaan Apollo XI -matkan kuukiviä, Birger Wiik, on ollut Seuran kunniajäsen ja tähtitieteen professori Gustaf Järnefelt on pitänyt luentoja Seuran tiloissa. Kun YLE järjesti Apollo XI: n suoran lähetyksen, puolet tapahtumaa kommentoivista studioon kutsutuista henkilöistä oli Seuran jäseniä. Samanaikaisesti Juhani Westman, yksi sen perustajista, huolehti radion suorasta lähetyksestä ruotsiksi.
Nykyään yhdistyksen jäsenet ovat aktiivisia enimmäkseen pienoismallirakettien rakentamisessa ja laukaisussa. Pahvista ja balsapuusta valmistetut ja alle kilogramman painavat raketit saavuttavat ilmassa jokusen sata metriä ennen laskuvarjon avautumista ja putoamista takaisin maahan. Talvella raketteja lennätetään Otaniemen edessä meren jäällä, kun taas keväällä, kesällä ja syksyllä Ämmässuon käytöstä poistetulta kaatopaikalta.
Astronautiikan lähtökohtana on venäläinen kosmismi ja ihmiskunnan tarve asuinpaikalle. Konstantin Tsiolkovsky, joka loi ensimmäiset rakettilennon laskelmat XIX vuosisadalla, oli kosmismin perustajan Nikolai Fjodorovin opetuslapsi. Fjodorovia kannusti visio “Yhteisestä tehtävästä”: kaikkien esi-isien elvyttämisestä. Koska ihmisten kuolleista nostaminen täyttäisi maapallon, ratkaisu oli siirtää väestöä muille planeetoille.
Avaruustutkimus on myös lähtökohtana globaalille luonnonsuojeluliikkeelle, jonka sanotaan alkaneen Apollo XVII -miehistön ottamasta valokuvasta. Kuva on lempinimeltään Sininen Marmorikuula, kuvassa on sinisen vihreä maapallo, joka leijuu avaruudessa. Se johti oivallukseen, että ihmiskunnan tulevaisuus sitoutuu itse planeetan tulevaisuuteen, paikkaan, josta se on alun perin tullut ja mitä se asuttaa.
Avaruustutkimus on lopulta myös avain eräissä radikaaleimmista suunnitelmista selviytyä ilmastokriisistä: maapallon geo-suunnittelussa (ilmaston muuttaminen keinotekoisesti maapallon jäähdyttämiseksi) ja Mars-planeetan ympäristön muuttamisessa asutettavaksi ts. Marsin ilmaston lämmittäminen ja ilmakehän luominen keinotekoisesti.
Näyttely on osa laajempaa Axel Straschnoyn luomaa projektia Suomen Avaruustutkimusseuran 60. vuosipäivänä. Siihen sisältyy 60-vuotisjuhlajuhlat, dokumenttielokuva Avaruustutkimuseuran historiasta ja luentoesitykset International Astronautical Congressissa Washingtonissa ja European Planetary Science Congressissa Genevessä syksyllä 2019.
Lehdistökuvia täältä.
Suomen Avaruustutkimusseura
Axel Straschnoyn elokuvainstallaatio
Filmi: 4K DCI, väri, surround sound. 12 minuuttia
Lennätetyt pienoisraketit: pahvia, balsapuuta, muovia, PVA-liimaa, akryylimaalia. Koko
vaihtelee.
Kameran edessä
Petteri Tuohinen
Timo Toivanen
Mika Jalava
Matti Lepomäki
Mika Järvenpää
Kuvausryhmä
Äänisuunnittelu: Karri Niinivaara
Leikkaus: Michelle Deignan
Värin määrittely: Tuomo Hutri
Graafinen suunnittelu: Piëtke Visser
Ohjaaja: Axel Straschnoy
Tuotanto: Kolme Perunaa Space
Tukijat: AVEK/Tuuli Penttinen-Lampisuo, Koneen Säätiö, Svenska Kulturfonden ja Taike