Jan Anderzén
Sula Insula
Mistä valli vastaa? Mitä kysyy kaapisto? Mihin vaja vajoaa? Minne päästää portti? Kauhea kiipeäminen: porraspyramidi! Kaista, nauha, vaakaraita, bandwidth. Silmäpako, murtuma gridissä, neuloksessa aukko, lyö tyhjää.
Miten syntyy porraspyramidi kankaasta? Rajauksella ja intuitiolla. Intuitio kysyy: ”Lähteeks värähteleen?” Riippuu sinusta! Rajaus muovaa kielen: merkit määrittävät toistensa muotoa. Kankaan leikkaus, papu tai ympyrä, ja sitä ympäröivä. ”Haaveena on sanoittaa tekemistä – vai perunko tuon mitä sanoin?” Kuvien kieli on toisenlaista. ”Roiskeita ruudukolla.” Tonttujoukko, eriytymättömien jono, sydänten ketju. Säästäväisiä kuvioita. Aineet kierrätyksestä: kierrätyskankaat ja vanhat valokuvat. Värit antiikin arkkitehtuurista, veistoksista – eivät ne olleet valkoisia, puhtaita.
”Tykkään siitä miten havainnoit.” Ehkä maailmat – rauniot, rakennukset – ottavat vastaan hänet. Alitajunnan piironki tai koriste-erakon mökki. Maatuva taco kämmenellä. Pääsiäisruohoa. Mantelinmuotoinen aukko, hauta ja kohtu. Ilmestys. Kohtaaminen. Huvipuisto. Initiaatiokenttä. Hahmo hiipii havaintokenttään. Kokija havahtuu.
Rakentaja leikkii mittakaavalla, ja piilosta: esittävyydellä. Kuin tekstin tai tasohyppelypelin kenttä. Sokea lukija haparoi portaita ja tasanteilla, ymmällään. Pyramidi on jonkun asu. Ympäristön runsaus, riemu ilo, meteli. Graafinen notaatio. ”Mä katson näitä mahdollisena musiikkina.” Hahmontunnistus, ensimmäinen lukutaito. Ladattu merkitys ja sattuman kauppa. Portti. Monitori. Reitti. Ääniaallot, järistysaallot, hyöky. Romahtamisen riemu. Lohduton hymy, hampaaton.
– Jonimatti Joutsijärvi
Jan Anderzén on alkujaan nekalalainen ja sittemmin kaakinmaalaistunut kollaasitaiteilija. Sula insula koostuu suurikokoisista tekstiiliteoksista sekä Anderzénin luotsaaman Kemialliset ystävät -ryhmän Joskussaaret-äänilevystä.
Kiitos Taiteen edistämiskeskukselle näyttelyn tukemisesta.
Jan Anderzén on monialainen taiteilija, joka työskentelee kuvien, videon, tulostamisen, esitysten ja äänen parissa. Hän yhdistää työskentelyssään sääntöpohjaisia järjestelmiä ja sattumaan perustuvia menetelmiä sekä verkkaisia käsityötekniikoita, kuten mosaiikkia ja tekstiilikollaasia. Omiin tarpeisiinsa räätälöityjen digitaalisten työkalujen avulla hän koostaa sommitelmia jatkuvasti kasvavista kuvapankeista, jotka rakentuvat muun muassa perinnekäsitöiden kuvioista, varhaisten tietokonepelien luontoaiheista ja ympäristön valokuvallisista havainnoista.
Anderzénin teoksissa väreilee järjestyksen ja kaaoksen, villiyden ja kesyttämisen sekä pyhän ja arkisen välisiä jännitteitä. Teoksista on luettavissa teknologioihin, myytteihin ja yhdessä olemisen mahdollisuuksiin liittyviä aiheita, vaikka kokonaisuudet tuntuvatkin useimmiten pakenevan selkeitä kielellisiä määrittelyjä. Hänen teoksia on ollut esillä laajasti Suomessa ja kansainvälisesti muun muassa Blank Formsissa, Onassis Cultural Centerissä, Mäntän kuvataideviikoilla, Sorbuksessa ja Porvoon Taidehallissa. Hän on esiintynyt taideinstituutioissa kuten MoMA PS1, CCA London ja ISSUE Project Room sekä festivaaleilla kuten Sónar, Roskilde ja Flow. Hänen sävellyksiään on esitetty Helsingin juhlaviikoilla, Musiikin ajassa ja Tampere Biennalessa. Hänen julkista taidetta on muun muassa Turtolan ratikkapysäkillä Tampereella.
HEMULOORDI
New Testament
Olin tuomittu elämään kaapissa, joka on hauta-arkun muotoinen.
Päälläni multainen painopeitto vuosisatojen paksuinen.
Kaiken alla tämä hauras luuranko hääpuvussa.
Käsissäni mekkosi pitsi, yhtä pölyinen kuin perhosen siipi.
Vaikka olenkin kuollut niin madot syövät minua edelleen sisältä,
kaikki niistä sanovat että näytän ihan isältä.
Sisälläni on hämärä huone, jonka ovi on naulattu kiinni.
Kultaisesta avaimenreiästä valo astuu viivana sisään kuin kutsumaton vieras.
Ulkomaailma piirtyy väärinpäin seiniini – mitvit olenko joku saatanan Camera Obscura?!?!
Tai helvetti soikoon joku väärinpäin maa???
Täytyy oppia pää alaspäin riekkumaan!?!?
Kun suljen silmäni näen vain Jeesuksen, jolla on otsassa haava vitun muotoinen.
Samassa muistan, että huoneeni nurkassa on myös aave, joka on kyrvän kokoinen.
Poltin isäni testamentin vaikka se oli ainoa pääsylippuni taivaaseen.
Oi kaaoksen Jumalat muuttakaa maailma, jotta se olisi sisältä ja ulkoa sama!
Uusi testamentti valuu kokonaiseksi pienistä puroista, ovista ja ikkunoista – sinun ja minun
haaroista! Se nyt vaan on ihan hiton luonnollista!
En testamenttaa sinulle vain rojujani ja raajojani vaan annan sinulle kokonaisen elämäni!
Ihmisen kokoisen veripatsaan! Olisitko sinä minun ihoni? Rajani ja aikani!
Kun joskus olen vapaa, saanko sinuun muuttaa?
HEMULOORDI (s.1989) on Helsingissä asuva kuvanveistäjä, joka työskentelee pääasiallisesti keramiikan ja videoiden parissa. HEMULOORDI kuvaa työskentelyään seuraavasti: ”Käsittelen teoksissani identiteettien ristiriitaisuuksia ja sitä miten kapitalismi latistaa ja hallitsee niitä. Toisinaan myös yhteiskunta missä elämme on niin hirvittävä ja absurdi, mutta elämä samaan aikaan myös niin ihmeellinen, että asiat purkautuvat jotenkin sitten taiteena. Teen paljon omakuvia ja teokseni ovat aina aika psykologisia.”
HEMULOORDI valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2021, mutta on opiskellut aikaisemmin taidetta myös Tampereen ammattikorkeakoulussa, Taidekoulu Maassa ja Savonlinnan taidelukiossa. HEMULOORDIN teoksia on nähty mm. Mäntän kuvataideviikoilla, Nuoret2015-näyttelyssä sekä Charlottenborgin kevätnäyttelyssä Kööpenhaminassa. Voit bongata HEMULOORDIN julkisen videotaideteoksen Nokia Arenan aulasta, jossa ”Kiitos 19.30-20.00″ on pyörinyt vuodesta 2022 lähtien. HEMULOORDIN teoksia on myös Kiasman, Valtion, Jenny ja Antti Wihurin säätiön sekä Helsingin Taidemuseon kokoelmissa. Vuonna 2020 Raimo Utriaisen säätiön stipendiraati (Tuomo Tuovinen ja Alma Heikkilä) kuvasivat HEMULOORDIN työskentelyä seuraavasti: ”Globaalissa digitaalisessa ympäristössä Hemuloordi aistii kaikuja suomalaisesta yhtenäiskulttuurista, jossa lukutaito opitaan Aku Ankasta ja huutaminen jääkiekkoa katsomalla. Hemuloordin psykedeelis-alatyylisessä mytologiassa populaarikulttuurin, nettifoorumeiden, politiikan, tietokoneen käyttöliittymien ja taidehistorian kuva-aiheet, hahmot ja ilmiöt häilyvät ruudun ja ulottuvaisen maailman välillä, alati muotoaan muuttaen.”
Inka-Maaria Jurvanen
Pölymaa
Pölymaa-näyttely käsittelee muistoja ja niiden rakentamista, luopumista ja vääjäämättömyyttä.
Näyttelyn nimi syntyi työskennellessäni Villa Karon residenssissä. Beninissä pyhät esineet ja patsaat ovat keskeisessä roolissa, ja niiden päälle kertynyt aika ja pöly jätetään paikoilleen, hyväksyttynä. Tämä oli minulle käänteentekevä ja syvällinen kokemus.
Mitä tarkoittavat muistiin painaminen ja todellinen muisto?
Muistoja järjestellään ja asetellaan käsitteellisiin ja konkreettisiin rakennelmiin. Rakennelmat ovat kuin puutarhoja, joihin kasvit ja asiat sijoitellaan esille keinotekoisiksi yhdistelmiksi, mielivaltaisiksi kerroksiksi. Muistoihin otetaan etäisyyttä ja niitä koitetaan hallita, katsoa ylhäältä päin. Samalla merkitysyhteydet vahvistuvat ja vääristyvät; ne nousevat aiempaa arvokkaammiksi tai laskeutuvat mitättömyyteen. Myös asioiden varjot ilmestyvät välillä pääosaan, unohtaen lähteensä, kasvaen varjokasveiksi. Ja kaiken tämän ympärillä vellovat omalakiset tuulet, voittamaton pöly ja ikuinen meri.
Muistot ja puutarhat eivät tule koskaan valmiiksi. Prosessi vie kohti luopumista – yhteisöistä, asioista ja lopulta itsestämme. Emme voi valita toisin, olla luopumatta.
Muuttuuko ihmiskeskeisyys edes lopussa? Mistä päästämme irti rakenteen sulaessa?
Yksin lähtiessämme.
Lyijykynäpiirustus on taiteellisen työskentelyni ydin. Pohjamateriaalina olen pitkään käyttänyt vaneria. Uusimmissa teoksissani olen pyrkinyt viemään piirustusta kohti kolmiulotteisuutta ja installaatiota. Pölymaa-näyttelyyn olen toteuttanut teoksia lavastemaisten vanerirakenteiden, vaneripentaptyykin, vanhojen puuleilien, puisen leipälapion, harmaan graniitin sekä metsästä löytyneen luun pintaan.
Pölymaa on vuonna 2010 aloittamani näyttelytrilogian viimeinen osa. Trilogian teemat ovat jäsentyminen ja rakenteet, rakenteiden murtuminen sekä muistot ja luopuminen. Trilogian ensimmäinen osa Määre oli esillä Galleria Katariinassa 2010 ja toinen osa Tuulenkaato tm-galleriassa 2023.
Inka-Maaria Jurvanen (s.1980) on kiinnostunut ajasta, sen kulumisesta, sekä samanaikaisuuden ja peräkkäisyyden esittämisestä kaksiulotteisen kuvan kautta.
Jurvanen on pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut kuratoituihin ryhmänäyttelyihin Suomessa ja kansainvälisesti vuodesta 2007 lähtien. Hänen teoksiaan on Nykytaiteen museo Kiasman, Museum of Fine Arts Houstonin (Texas, USA) ja Valtion taideteostoimikunnan kokoelmissa. Suomen Taideyhdistys myönsi Jurvaselle William Thuring -nimikkopalkinnon 2023.
Mediabox