2.3. — 25.3.2018

Kaisu Koivisto:
Maisema riisinjyvässä

  • Sarjasta Grotto, pigmenttivedos, 2018

Kuljen kellarissa otsalampun kajossa. Pimeät huoneet ovat kuin kulmikkaan muotoisia luolia. Kalsea kosteus tuntuu iholla, homeen tuoksu on vahva. Betonin hiljaisuus; jostain kuuluu verkkaan tippuvien vesipisaroiden ääni. Seinälle liimatut maisemankuvat ja hilseilevä maali sulautuvat kiehtovaksi grottonäkymäksi. Pistorasia törröttää seinästä kuin outo pahka. Eräänlaista urbaania luontoretkeilyä tämäkin.

(Työpäiväkirja, kevät 2017)

Maisema riisinjyvässä -näyttely käsittelee ihmisen halua ihmetellä maisemia, luonnonilmiöitä ja tehdä niistä kuvia. Näyttely koostuu valokuvista, veistoksista ja videoinstallaatiosta. Laajan kokonaisuuden teoksia yhdistävät hyvinkin erilaisissa konteksteissa toistuvat kuva-aiheet: metsä, kasvillisuus, pilvet, laiva.

Työmenetelmäni on kollaasimainen yhdistely. Törmäytän ja liitän toisiinsa materiaaleja, aiheita ja tekotapoja.

Temaattinen valokuvaaminen on oleellinen osa kaikkien teosteni muotoutumisprosessia. Kuvaamalla tutkin historian, muistin ja menneisyyden jälkiä nykyhetkessä. Ne näyttäytyvät väistyvinä ja usein ristiriitaisina jäänteinä maailman muutoksessa.

Valokuvaan paikoissa, joiden parhaat päivät olivat aikoja sitten: tehtaiden sosiaalitiloissa ja hylättyjen sotilastukikohtien bunkkereissa eri puolilla itäistä Eurooppaa. Kuvauspaikkojen ja -maisemien poliittiset ulottuvuudet muistuttavat lähimenneisyyden kipupisteistä.

Luonnonilmiöt ja luonnon vääjäämättömästi etenevät prosessit ovat vahvasti läsnä valokuvissani, esimerkiksi rapistuvien seinämaalausten ja jäätikkömaisemien kautta. Luonnon elinvoima vaikuttaa minuun syvästi. Yhtä lailla teknologioiden jatkuva läsnäolo värittää työskentelyäni ja näkyy teoksissani.

Terra firma -videoinstallaatioon liittyy Jan Eeralan ääniteos Talvisatama.

Kaisu Koivisto

Näyttelyä on tukenut AVEK (videoinstallaation tuotantokulut).

Kuvataiteilija Kaisu Koivisto (s. 1962) on opiskellut Kankaanpään taidekoulussa, Taideteollisessa korkeakoulussa ja Helsingin yliopistossa. Hän on osallistunut lukuisiin näyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla, mm. seuraavissa paikoissa: Museo Hendrik Christian Andersen (Rooma), Aboa Vetus & Ars Nova, Porin taidemuseo, nykytaiteen museo Kiasma, museo Reina Sofia (Madrid), PS 1 (New York), Taidemuseo Kumu (Tallinna) ja Tokyo Metropolitan Museum.

Mediabox