Biological diversity is messy. It walks, it crawls, it swims, it swoops, it buzzes.
But extinction is silent, and it has no voice other than our own.
– Paul Hawken
Videoteos Blossom on kollaasi, jonka kuva- ja äänimateriaali on peräisin netistä, mm Youtubesta ja avoimista ääniarkistoista. Teoksessa hyödynnetään sademetsän ääniä, joita on hidastettu ja toistettu ja time lapse -videoita avautuvista kukista. Ajastetun kuvauksen avulla luotu illuusio – kasvun ja kukan aukeamisen hitaus nopeutettuna ihmissilmin hetkessä havaittavaksi, sen ”näkyväksi” tekeminen – on käsitelty toisen kerran, peilaten, luupaten ja katkoen tapahtumaa. Videoiden kukat ovat juuri sellaisia leikkokukkia, joita ostamme avajaisiin, syntymäpäiville ja lakkiaisiin. Katsellessani kiehtovia ja usein jokseenkin kitschejä videoita ja löytäessäni yhä uusia studiossa kuvattuja kukkavideoita, en ajatellut vain attribuutteja ”viettelevä”, ”kaunis” tai ”herkkä”. Ajattelin kansainvälisen kukkabisneksen nurjaa puolta: massivista kasvihuonetuotantoa, kurjia työolosuhteita, kemikaaleja, geenimanipulaatiota. Ajattelin ihmisen luontosuhteen välineellisyyttä. Ajattelin sitä, miksi haluan tuijottaa kukkavideoita netissä ja lumoutua niistä (kuten ilmeisesti niin moni muukin, videoiden katselukerroista päätellen). Mistä digitaalinen kuva, jossa näen nopeutettuna kukan elävyyden ja liikkeen, minua muistuttaa? Tietokoneen näytönsäästäjistä, noista tauon merkitsijöistä, kenties? Sensuaalisuudesta, ruumiillisesta nautinnosta? Hetkellisistä taianomaisuuden kokemuksista? Miksi haluan leikata, koota ja käsitellä näitä kukkasia, luoda niistä pallon, joka kieppuu ja muuntuu, tai laatikon, jossa palaset eivät osu kohdalleen ja silti kuuluvat yhteen?
Biodiversiteetin kaventuminen ja lajien massasukupuutto ovat tosiasioita, joihin globaali kapitalismi, antroposeeni ja tehotuotanto liittyvät – ne ovat ihmisen toiminnan seurauksia. Leikatessani teostani huomasin toteuttavani eräänlaista mielikuvan tasolla tapahtuvaa henkilökohtaista pelastamistyötä, jossa ahdistuksen sijaan löytäisin jotain muuta. Halusin luoda tilan, jossa voisin hengittää ja kuunnella. Toivon teokseni tarjoavan väylän näiden ajatusten äärelle, tai vaihtoehtoisesti levähdyspaikan vuoden lopun, sen pimeyden aikana.
Marja Viitahuhta (ent. Mikkonen, s. 1979) on mediataiteilija, jonka teokset ovat lyhytelokuvia, esityksiä, installaatioita, valokuvia ja kollaaseja. Hänellä on esitystaiteen tutkinto Turun Taideakatemiasta ja kuvataiteen maisterin tutkinto Kuvataideakatemiasta. Hänen teoksiaan on palkittu kansainvälisesti muun muassa Cannesin Cinéfondation -sarjassa, Stuttgarter Filmwinter -festivaalilla ja L’Alternativa -festivaalilla Barcelonassa. Viitahuhdan varhainen elokuva 99 Vuotta Elämästäni on sekä MoMA:n että Kiasman kokoelmissa. Hänen elokuviaan ja videoteoksiaan on esitetty kansainvälisesti yli 30 festivaalilla.
Useat Viitahuhdan teoksista käsittelevät kuolevaisuutta suhteessa olemassaoloon ja tarkastelevat tarinankerrontaa henkilökohtaisten kokemusten välittäjänä. Hänen teoksensa pohtivat tekstin ja kuvan välistä suhdetta, osin purkaen niiden välistä hierarkiaa. Kollaasin hyödyntäminen sekä kuvataiteessa että liikkuvan kuvan teoksissa on Viitahuhdan teoksissa toistuva menetelmä, samoin kuin jonkin tyypillisen elementin, kuten ääniraidan, päähenkilön tai dialogin, pois jättäminen. Dokumentaarisia keinoja hyödyntävät teokset sisältävät usein löydettyä ja kerättyä materiaalia tai pohjautuvat haastatteluihin ja tutkimukseen.
Kiitos: Taiteen edistämiskeskus
www.marjaviitahuhta.com