17.8. — 8.9.2019

Mika Helin: PARIS DAKAR

Janne Pellinen:
Dream. Dare. Live it.

Tervetuloa avajaisiin perjantaina 16.8. klo 17-19!

Welcome to the exhibition opening on Friday 16th of Aug at 5-7pm!

 

PARIS–DAKAR / DREAM. DARE. LIVE IT.

Forum Boxissa nähtävä teoskokonaisuus on kuvanveistäjä Mika Helinin ja teatteriohjaaja Janne Pellisen yhteistyö. Helinin Paris Dakar ja Pellisen Dream. Dare. Live it. lähestyvät Paris Dakar -rallia omista 1980-luvun mielenmaisemistaan lähtien. Näyttely muodostaa kokonaisvaltaisen tilan, jossa Helinin ja Pellisen teokset käyvät vuoropuhelua, ja katsoja päätyy dialogin keskelle.

”1980-luku näyttäytyy meille positiivisen nostalgian paikkana, juppiuden ja naiivin optimismin aikakautena, jossa populaarikulttuuri oli parhaimmillaan eikä edes kylmä sota tuntunut kovin ahdistavalta maapallon tulevaisuuden kannalta.”

Taiteilijoiden yhteistyön lähtökohtana on ollut luoda kuvataiteen ja esittävän taiteen välille uudenlaista vuoropuhelua ja tekemisen tapoja. Pohdinnat asioiden esittämisen ja esillä olemisen merkityksistä sekä erilaisten ympäristöjen vaikutuksesta ovat yhteisen työskentelyn keskiössä. Hankkeessa eri taiteenlajit ovat dialogisessa ja toisiaan rikastavassa suhteessa menettämättä omaäänisyyttään. Nykytaiteen moniäänisyys konkretisoituu Helinin ja Pellisen yhteistyön myötä, kun erilaiset tekemisen tavat ja taiteet kohtaavat toisensa.

 

PARIS DAKAR

Mika Helinin taideteoksilla on monia erilaisia olemuksia, sillä ne voivat vaihdella valmisesineistä veistoksiin, näyttelyistä esitysmäisiin kokonaisuuksiin, joissa katsoja voi kulkea kuin näyttämöillä. Näyttelyn alkusysäys ja nimi on peräisin Pariisi-Dakar -rallista, joka tunnetaan nykyään Dakar-rallina. Esiteltävän kokonaisuuden taustalla ovat taiteilijan pohdinnat 1980-luvulta meidän päiviimme muuttuneista käsityksistä kuluttamisesta, mieheydestä ja ei-eurooppalaisuudesta.

Marlboromies ja Playboy eivät ole enää maskuliinisuuden tukipylväitä, kuten 1980-luvun Mika Helinin omassa visuaalisessa todellisuudessa, jossa Pariisi-Dakar-ralli merkitsi miehisyyttä rakentavaa tuotesijoittelua ja jamesbondmaista eksoottista seikkailua. Dakar-ralli hahmottuu taiteilijalle tätä nykyä huomattavan erilaisena asiana, kun hän käsittelee teemaa kolonialismikriittisesti ja ekologisena kysymyksenä suhteessa suomalaiseen elinympäristöön. Helinille kuluttaminen tai ralli eivät edusta pelkkiä yksilön omia valintoja ja huikeita seikkailuja, vaan niihin liittyy suuria globaalisia kysymyksiä oikeasta ja väärästä.

Helin on yhdistänyt aikaisemmin näyttelyissään esimerkiksi haute couture -muotia (2018) ja installaatioita. Hän on kiinnostunut käsitteellisen ja materiaalisen kohtaamisesta, missä kuvanveiston laajennettu kenttä avautuu katsojalle sekä aineellisena että ajatuksellisena näkynä ja näyttämönä. Taiteilijan teokset linkittyvät niin kuvanveiston konkretiaan, mutta ne ovat myös käsitteellisiä teoksia, jotka toimivat ajallisesti rajatussa – esitysmäisessä – muodossaan.

Esillä näyttelyssä on myös enemmän kuvanveiston perinteeseen liittyviä teoksia, kuten osittain hiekkaan peittyneessä olohuoneessa olevat veistosinstallaatiot. Näissä veistoksissa katsojan ja teoksen välinen kohtaaminen tapahtuu yhtä lailla näkymässä teoksen pintaan kuin sen sisuksiin. Tämä erottaa kokemuksemme Helinin teoksen äärellä siitä mitä klassinen veistos yhtenäisenä objektina tarjoaa katsojilleen.

Saapuessamme Paris Dakar –näyttelyyn olemme esityksessä, jossa katsojaa ohjaillaan kohtauksesta toiseen. Katsojasta tulee osa näytöstä ja näyttämöä Forum Boxissa liikkuessa. Näyttelykokemus ei ole pelkästään katselemista, vaan osallistumista. Mika Helin ja teatteriohjaaja Janne Pellinen kutsuvat meidät mukaan teokseen monin tavoin. He toisin sanoen jakavat teoksensa kanssamme.

Helin on koostanut näyttelyn, jossa katsoja voi hahmottaa nykypäivän ja menneisyyden kompleksisen suhteen. Oma ymmärryksemme menneisyydestä muokkaa kokemustamme nykyisestä ja nykyisyys on oma havaintopaikamme menneisyyteen. Helin liikuttelee teoksissaan meitä niin menneen kuin tämän hetken, mielikuvien ja konkreettisen, sekä tässä-ja-nyt ja aivan jossakin muualla.

Paris Dakar kertoo siitä, miten nykytaiteilija voi leikitellä materiaaleilla, teosmuodoilla ja esittämisen säännöillä. Katsoja kulkee tulisijalta hiekan osittain peittämään ja apokalyptiseen olohuoneeseen ja päätyy lopuksi syömään mikroaaltouunissa lämmitettyä lihapiirakkaa. Matka on fyysisesti lyhyt, mutta mieli- ja maailmankuvallisesti pitkä. Taide on tässä, mutta se vie samalla myös kauas muualle.

Mika Helin (s. 1978 Sipoossa) on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2016. Hän työskentelee usein laajojen paikkasidonnaisten teoskokonaisuuksien parissa käyttäen niissä useita eri materiaaleja. Teoksissa on nähtävissä asumisesta ja elinympäristöstä tuttuja asioita, jotka saavat hänen teoksissaan uuden muodon. Kuvataiteen lisäksi Helinillä on pitkä tausta elektronisen musiikin parissa.

FT Juha-Heikki Tihinen

 

DREAM. DARE. LIVE IT.

Janne Pellinen (s. 1975) on helsinkiläinen teatteriohjaaja ja esitystaiteilija. Hän toimii freelancer-ohjaajana suomen- ja ruotsinkielisellä esittävän taiteen kentällä ja on Todellisuuden tutkimuskeskuksen jäsen. Pellisen töiden keskiössä ovat eetoksen, kielen ja kaipuun teemat, ja teoksissaan hän yhdistelee teatteria, installaatiota ja dokumentaarisuutta.

Dream. Dare. Live it. tutkii Paris Dakar -rallin muodostaminen mielikuvien suhdetta ihmisen katoavaisuuteen, haurauteen ja väliaikaisuuteen maapallolla. Aavikon äärimmäisille olosuhteille altistuminen mahdollistaa omien rajojensa tajuamisen ja täysillä-elämisen, ralliin uskaltautuville se mahdollistaa myös sankaruuden ja sitä myötä kuolemattomuuden.

Teos käsittelee Paris Dakar -aihetta rallin perustajan Thierry Sabinen muistokirjoituksen, Paris Dakar -historiikin ja 80-luvun kaukokaipuun kautta.

Dream. Dare. Live it. on Dakar-rallin iskulause, joka viittaa rallin perustajan Thierry Sabinen lauseesen ”For those who go a challenge – for those who stay a dream.”  Paris-Dakar -ralli oli samanaikaisesti sekä täyttymätön unelma, että mahdollisuus uskaltaa ylittää itsensä ja elää nupit kaakossa.

Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahasto.

Mediabox