Felipe de Ávila Franco
Carbon Derrocacy
Carbon Derrocacy on brasilialaisen taiteilijan Felipe de Ávila Francon yksityisnäyttely, joka tarkastelee fossiilipohjaisten järjestelmien jatkuvaa vaikutusta nykyelämään. Kuvanveiston,
installaation ja liikkuvan kuvan kautta näyttely pohtii, kuinka luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvät prosessit muovaavat paitsi globaaleja infrastruktuureja ja geopoliittisia asetelmia, myös itse
havaintoa.
Työskennellen teollisten materiaalien, algoritmisten kuvien ja rakennettujen tilojen parissa Franco jäljittää ketjuja, jotka yhdistävät luonnonvarat teknologisiin järjestelmiin. Sen sijaan, että näyttely esittäisi louhinnan etäisenä ilmiönä, se tuo esiin sen jatkuvan läsnäolon nykyhetken materiaalisissa ja visuaalisissa rakenteissa.
Näyttelyn keskeinen installaatio Vessels Barricade koostuu neljästäkymmenestäkahdeksasta teollisesta öljytynnyristä, jotka on asetettu kuutiomaiseksi rakenteeksi. Teos viittaa samanaikaisesti
globaaliin kiertoon ja sulkeutumiseen, kun taas sen pintaan lisätyt luodiniskuja muistuttavat jäljet heijastavat jatkuvan geopoliittisen jännitteen tilaa. Teos viittaa konfliktiin, joka ei ilmene ainoastaan suorana väkivaltana, vaan myös ennakoinnin, välittymisen ja epävarmuuden tuottamisen kautta.
Teoksessa Cold Bodies hätätilanteissa käytettävät lämpöpeitteet toimivat heijastavina pintoina UV-tulostetuille, tekoälyn tuottamille kuville mineraaleista, kuten kivihiilestä ja harvinaisista
maametalleista. Teos tuo esiin teollisia ketjuja, jotka yhdistävät fossiilisten polttoaineiden jalostuksen digitaalisten infrastruktuurien kannalta keskeisten metallien tuotantoon. Samalla se
paljastaa materiaalisen perustan teknologioille, joita usein pidetään aineettomina.
Videoinstallaatio Leaks esittää synteettisen visualisoinnin, jossa öljy ja merivesi sulautuvat yhdeksi aineeksi. Tämä mahdoton tilanne viittaa yhteensopimattomien järjestelmien, kuten ekologisen
säilyttämisen ja luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuvien talouksien, pakotettuun rinnakkaiseloon sekä niistä syntyvään hauraaseen ja epävakaaseen todellisuuteen.
Felipe de Ávila Francon työskentely käsittelee materiaalin, energian ja ympäristöestetiikan kysymyksiä. Hän työskentelee Etelä-Amerikan ja Euroopan välillä, ja hänen tutkimuksensa
keskittyy teollisten prosessien, teknologisten järjestelmien ja niiden sosio-poliittisten vaikutusten risteyskohtiin. Hänen teoksiaan on esitetty kansainvälisesti, ja ne kuuluvat muun muassa São Paulon Museum of Brazilian Art FAAPin, Helsingin taidemuseo HAMin sekä Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmiin.
Näyttelyn toteuttamista on tukenut Suomen Kulttuurirahasto sekä Taiteen edistämiskeskus (Taike).
Erityiskiitokset yhteistyöstä ja tuesta Paketo Oy:lle.
Felipe de Ávila Franco (s. 1982, Brasilia) on brasilialainen kuvataiteilija, joka on työskennellyt Etelä-Amerikassa ja Euroopassa vuodesta 2013 lähtien. Hänen työnsä tutkii kuvanveiston ja muiden medioiden leikkauspisteitä, syventyen biopolitiikan ja ympäristöestetiikan teemoihin. Yhdistämällä perinteisiä ja kokeellisia tekniikoita hän sisällyttää prosessiinsa teollisia materiaaleja ja jäännöksiä, jotka muuntuvat veistoksiksi, installaatioiksi, keramiikkasarjoiksi ja muiksi interventioiksi. Nämä muunnokset kyseenalaistavat luonnon, energian, territorioiden ja ihmiskehon käsitteitä.
Hänen materiaalisuuden käsitteisiin perustuvat työnsä ilmaisevat huolta nykyajan teollisesta dystopiasta ja valaisevat kuvanveistoa käytäntönä, joka kykenee materialisoimaan ajallisuuksia ja ulottuvuuksia, jotka heijastavat ihmisen, ei-inhimillisen ja planeetan mittakaavoissa tapahtuvaa kohtaamista.
Taiteilija työskentelee tällä hetkellä Brasiliassa ja Suomessa. Hänen teoksiaan on esitelty Etelä-Amerikassa, Aasiassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja ne kuuluvat arvostettuihin kokoelmiin, kuten Brasilian taiteen museoon FAAP São Paulossa, Helsingin taidemuseoon HAMiin ja Nykytaiteen museoon KIASMAan Helsingissä.
Mika Hytti
Khora
Olemiseen tulemisessa.
Keväällä 2002 istuimme Mikan kanssa Hȏtel Chevillonin taiteilijaresidenssin terassilla Ranskassa ja vaihdoimme ajatuksia elämästä ja taiteesta. Mikan mukaan taide tiivistyi aina kolmeen asiaan: rakkauteen, kuolemaan ja yksinäisyyteen.
Kun kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin katselen Mikan uusia maalauksia, mietin kertovatko ne rakkaudesta, kuolemasta ja yksinäisyydestä. Ehkä, mutta eivät suoraan vaan salaperäisellä tavalla.
Niin kuin rakkaus olisi vasta tulossa rakkaudeksi. Niin kuin kuolema olisi vasta tulossa kuolemaksi. Niin kuin yksinäisyys olisi vasta tulossa yksinäisyydeksi.
Aristoteleen mukaan todellisuutta voi kuvata kahdella sanalla. Energeia kuvaa sitä miten asiat ovat ja dynamis kuvaa sitä miten asiat tulevat olemaan. Dynamis on siis potentiaalia; puu on jo olemassa siemenessä, vaikka sitä ei vielä konkreettisesti ole.
Buddhalaisessa perinteessä taas sanotaan, että muoto on tyhjyyttä, ja tyhjyys on muotoa. Muodolla tarkoitetaan kaikkea sitä, minkä näemme ja mikä tuntuu pysyvältä. Tyhjyys taas tarkoittaa, että kaikki on pysymätöntä, jakamatonta ja alati muuttuvaa.
Tyhjyys ilmenee ajassa muotona, joka lopulta hajoaa tyhjyydeksi, kaikki virtaa aika-avaruudessa. Jokin muoto kestää maailmassa sekunnin ja jokin tuhansia vuosia, jonakin päivänä se kuitenkin
katoaa.
Mikan maalauksissa jokin on jatkuvasti tulossa olemaan. Kuin olisimme khorassa, välitilassa, ilmiintymisen paikassa, jota ei voi määritellä. Kankaan pinta on raja, jossa maailma uneksuu itseään,
tuntemattomasta on paraikaa tulossa jotain. Toistaiseksi se saattaa olla vain väriä.
Joel Haahtela, kirjailija
Mika Hytti (s. 1961) on valmistunut taidemaalariksi Taidekoulu Maasta 1990, minkä lisäksi hän on suorittanut taidepedagogiset opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa vuonna 1997.
Kolmikymmenvuotisen uransa aikana hän on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä, osallistunut moniin yhteisnäyttelyihin ja opettanut lukuisissa taidekouluissa 1990-luvulta lähtien. Hänen teoksiaan on muun muassa Kouvolan taidemuseon, Suomen valtion ja HUS:in kokoelmissa ja monissa yksityiskokoelmissa. Hytti on Forum Boxin, Helsingin taiteilijaseuran ja Taidemaalariliiton jäsen.
Laura Lowe
FIAT LUX
FIAT LUX esittelee Laura Lowen uusimpia Structural Colour Paintings -teoksia, jotka pohjautuvat polarisaatiomikroskopialla tehtyihin havaintoihin jään sulamisesta Ars Bioarctica -residenssissä
Kilpisjärven biologisella tutkimusasemalla. Polarisaatiossa jään kristallikiteistä muodostuu värispektrejä, joiden kautta jään näkymätön muoto ja sen muutos paljastuu.
Näyttelyn teokset jäljittelevät sulavan jään muodostamia läpinäkyvyyksiä, heijastavuuksia ja rakennevärejä. Sarja jatkaa taiteilijan aiempaa työskentelyä öljyläikkien ja kivihiilen värien parissa.
Lowen työskentely on luonteeltaan lähes alkemiallista: Maalausten aineettoman oloiset värit syntyvät prisman lailla — valon taittuessa läpikuultavien maalikerrosten lävitse. Hän manipuloi kemiallisesti eri maaliaineita ja upottaa niihin heijastavia tai kristallikiteitä muodostavia materiaaleja, kuten suoloja, kiiltäviä pigmenttejä, lasi- ja metallijauheita. Taiteilijan työskentely yhdistää vanhojen mestareiden kerrosmaalaustekniikkaa yritykseen ymmärtää väriä tieteellisestä näkökulmasta.
Valo ja väri ovat kiinnostaneet taiteilijoita aina luolamaalauksista lähtien. Lowen teoksissa kiinnostus valon ja kankaan pinnan vuoropuheluun on kuitenkin syventynyt teknisestä tarkastelusta maalausten temaattiseksi ytimeksi: siihen, miten energia muuttaa elottoman aineen eläväksi. Kaikki elämä maapallolla saa alkunsa auringonvalon ja materian yhteenkietoutumisesta. Lowen maalausten tapahtuma on ennen kaikkea aineettoman ja aineellisen — hengen ja ruumiin kohtaamista, joka on elämän syntymisen prosessi.
Lowen maalaukset käyvät jatkuvasti läpi tätä muodonmuutosta, jota katsoja pääsee havainnoimaan kuin tieteellistä koetta. Ne haastavat perinteisen ‘nature morte’ -käsityksen maalauksesta kuolleena tai pysähtyneenä hetkenä. Väri ilmestyy ja katoaa katsojan liikkuessa ohi, muuttuu valon, varjojen ja heijastusten myötä. Veden lailla eläväinen peilipinta sulauttaa katsojan osaksi kankaan kaleidoskooppiseen maisemaan — viitaten osallisuuteemme tässä elämän ja kuoleman kiertokulussa.
Näyttelyn rinnalle tulee esittelyteksti, jonka laatii taidekriitikko Sanna Lipponen.
Laura Lowe (s. 1991, Vantaa) on nuori taidemaalari, jonka Structural Colour Paintings -teokset jäljittelevät öljyläikkien ja kivihiilen irisoivaa rakenneväriä. Lowen abstraktien maalausten aineettoman oloiset värit muodostuvat pigmenttien sijaan prisman lailla — valon taittuessa ja heijastuessa läpikuultavien maalikerrosten lävitse. Hänen prosessi- ja materiaalilähtöistä työskentelyään ohjaa laboratoriokokeilut ja kiinnostus alkemistien väritutkimukseen. Maalausten keskiössä on valon ja pinnan vuorovaikutuksesta syntyvä tapahtuma. Sama energian ja materian yhteenkietoutuminen, josta kaikki elämä maapallolla syntyy. Lowen ‘elävät maalaukset’ reagoivat valoon, varjoihin ja heijastuksiin. Niiden peilimäinen pinta sulauttaa katsojan ja ympäristönsä osaksi valon tapahtumaa.
Lowe kouluttautui Factum Arte & Factum Foundationissa, Madridissa, ja viimeisteli maisteriopintonsa Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa, jossa hänen lopputyönsä palkittiin Anita Snellman -stipendillä. Viime vuonna hän toteutti ensimmäisen julkisen taideteoksensa, voitettuaan Hotel GLO Art -taidekilpailussa pääpalkinnon sekä yleisön suosikki -palkinnon. Lowen teoksia on ollut esillä Huuto-galleriassa, B-galleriassa, Galleria Rajatilassa ja Galleria Paperihuoneessa. Hän on jatkanut rakenneväritutkimusta HIAP:n residenssissä Suomenlinnassa ja Ars Bioarctica ‘25 -residenssissä Kilpisjärven biologisella tutkimusasemalla. Lowe työskentelee tällä hetkellä Suomen Kulttuurirahaston kaksivuotisella apurahalla kohti ensimmäistä suurta yksityisnäyttelyä Galleria Forum Boxissa sekä ensimmäisiä ulkomaan ryhmänäyttelyitä.
Mediabox