20.9. — 13.10.2019

Antti-Ville Reinikainen
Tiia Matikainen
Ville Mäkikoskela

ANTTI-VILLE REINIKAINEN

Kukistuminen

Galleria Forum Boxin näyttelyssä Antti-Ville Reinikaiselta nähdään kaksi uutta teoskokonaisuutta. Katsoja kohtaa videota, kuvanveistoa ja maalausta yhdistävissä teoksissa hyönteiskokoelman sekä urkuharmoonin hallitseman huonetilan. Teoksissa käsitellään hallintaa, hajoamista sekä pysyvyyttä: rapistuvia hyönteisiä korjataan maalaamalla, seesteinen huonetila kohtaa näkymättömän muutoksen. Vaikka teokset toimivat puhtaasti visuaalisina elämyksinä, ne voi nähdä myös absurdeina tekoina – jopa mustan huumorin höystämänä vallankäytön itsekritiikkinä. Tai kenties mukana on annos myötätuntoa inhimillisen kaikkivoipaisuuden mielettömyyttä kohtaan?

Kokoelma-nimisessä teoskokonaisuudessa viisikymmen-osaisen kokoelman hyönteiset kohtaavat maalarin öljyvärisiveltimen, yksi kerrallaan räikeisiin sävyihin peittyen. Teos koostuu maalatusta hyönteiskokoelmasta sekä jokaisen hyönteisen maalausprosessin kattavasta videosta kymmenellä näytöllä esitettynä.

Korjuu-teoskokonaisuuden videossa huoneen hämärässä nurkassa seisoo vanha urkuharmooni. Ikkunasta näkyy puutarhan omenapuun oksat. Vähitellen huonenäkymä alkaa muuttua: yön ja päivän kuluessa outo hajoaminen ottaa vallan. Kokonaisuuteen sisältyy myös videon tapahtumiin liittyvä veistoselementti.

Näyttelyn äänimaiseman toteutuksesta vastaa Miikka Ahlman (mm. M, WURM).

Antti-Ville Reinikainen (s. 1980) on Helsingissä asuva ja toimiva kuvataiteilija. Työskentelyssään hän usein yhdistää kuvanveiston tekniikoita muihin kuvataiteen muotoihin, kuten video- ja maalaustaiteeseen. Kukistuminen on Antti-Ville Reinikaisen seitsemästoista yksityisnäyttely.

Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.

 


TIIA MATIKAINEN

Katveessa

Uusissa veistoksissani kuvaan ihmisen ja luonnon yhteyttä mörkömäisten hahmojen sekä niihin yhdistyvien piirrosten kautta. Veistosten laskostuva pinta toimii kuin peittävänä kaapuna tai avautuvana esirippuna saveen raaputetuille piirroksille.

Tärkeään osaan teoksissani nousee ihmisen sisäinen maailma primitiivisine pelkoineen sekä elämän mystinen, selittämätön puoli, jota käsittelen luontoon liittyvää kuvastoa käyttäen. Ammennan ideoita niin nyrjähtäneestä maailmastamme, mytologioista kuin pyhistä kuvistakin.

Eräänä lähtökohtana teoksiin on suomalaisessa mytologiassa esiintyvä manala, maanalainen varjomaailma, jossa henkiolentojen ajateltiin asuvan. Henget saattoivat houkutella metsässä liikkujan metsänpeittoon, eksyksiin nurinkuriseen maailmaan ja kadoksiin muiden näkyvistä. Suomalaisesta uskomusperinteestä nousee myös teoksiani innoittanut liekkiö-hahmo, pimeän aikaan liikehtivä kummituslintu tai rauhaton vainaja.

Leikin teoksissani piiloutumiseen ja verhoutumiseen sekä katoavaisuuteen liittyvillä mielikuvilla. Laskostuneiden veistoshahmojen visuaalisina lähtökohtina ovat olleet Rooman hautausmaiden surupatsaat sekä sarjakuvien ja elokuvien mörköhahmot.

Tiia Matikainen (s. 1975) on kuvanveistäjä ja keramiikkataiteilija, joka on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2002. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä.

Näyttelyä ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö, Suomen kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus

 


VILLE MÄKIKOSKELA

Kaupunkikuvia

Teosteni sarja Kaupunkikuvia rakentuu kerronnalliseksi kokonaisuudeksi kaupunkitilasta, jossa kohtaavat tosi ja taru, menetykset ja haaveet. Kertomus koostuu katkelmista, ihmiskohtaloista enimmäkseen tavaramaailman läpi kerrottuina. Kaupunkikuvia on välähdyksenomaisia tilanteita ja kohtaloita, tähän hetkeen pysäytettynä ja yhteen tuotuna. Se on nimensä mukaisesti sarja irrallisia kuvallisia ja tilallisia merkintöjä, havaintoja. Veistosten aiheet pohjautuvat todellisiin havaintoihin ja löydöksiin kaduilta, toreilta ja rakennetusta ympäristöstämme. Olen halunnut ikuistaa arkipäiväiset aiheet ja nopeat tilanteet marmorin ajattomuuteen ja kuvanveiston historiaan.

Sarjan uudet, nyt Montussa esillä olevat veistokseni käsittelevät (kaupunki)luonnon ja rakennetun ympäristön kohtaamista, jäljen jättämistä, kaiken katoavaisuutta. Teokset puhuvat haikeansuloisella tavalla kohtaamattomuudesta, sekä siitä, kuinka toiset aina lähtevät ja toiset jäävät. Veistoksissa on marmorin lisäksi käytetty materiaalina myös mustaa ja harmaata kiveä, kuten diabaasia ja graniittia, sekä lainattua tekstiä.

Näyttelyä ovat tukeneet Taike/Visuaalisten taiteiden toimikunta, Taike/Näyttöapurahalautakunta sekä Visek.