24.5. — 16.6.2019

Milla Toivanen:
Maailmanloppuja, maailman alkuja

  • Human toys II, 2018
    kuva Pekka Hannila

  • All Of Me Wants All Of You, 2018
    kuva: Mikko Erholz

  • Hymyilisit vähän, 2018
    kuva: Pekka Hannila

Milla Toivanen maalaa apinoita, hoviväkeä, kuninkaallisia, tyttöjä ja pyhimyksiä. Mikä niitä yhdistää? Jännite, voisi olla yksi vastaus. Teosten jännite syntyy hallitun, pakotetun ulkokuoren ja sisälle kätketyn olemuksen ristiriidasta. Hahmot ovat kapseloitua tunnetta täynnä.

Toivasen inspiraation lähde on ollut jo kauan Velázquezin Hovinaiset (Las Meninas, 1656), josta hän ammentaa mm. teoksissa Tunteiden hierarkia, All of me wants all of you, Toteemi tai Lopullinen versio. Toivanen sijoittaa hahmonsa kuin näyttämölle. Ympäristöä ei tarvita, sillä se mikä tekijää kiinnostaa, on itse hahmossa. Näennäisesti liikkumattomissa hahmoissa tapahtuu paljon. Monilla hahmoista on raskaat asut ja jähmettyneet asennot. Myös alastomissa hahmoissa on nukkemaista jäykkyyttä kuten avainteoksessa Human Toy tai maalauksessa God is in the Details.  Ne ovat asentoja ja olemisen tapoja, jotka muiden katse tai ympäristö on määritellyt.

Silti asento, olemus tai silmien tumma katse paljastavat jotain kätkettyä. Hahmot tavoittavat jotain inhimillisestä peruskokemuksesta: pakosta tai tarpeesta peittää joitain osia itsestään, esittää – ja samaan aikaan toiveesta tulla nähdyksi kokonaisena, halusta paljastua. Työt eivät selitä itseään, pikemmin ne tutkivat tai ilmentävät. Kyse on siitä rajasta, joka ihmisten välillä on, ja toiveesta sen rajan ylittämisestä.

Pysähtyneistä hahmoista huolimatta Toivasen töille on ominaista liikkeen tuntu ja rytmi, joka syntyy taidokkaasta maalausjäljestä ja töiden kerroksellisuudesta. Taitelijan keskittyminen ja toisaalta heittäytyminen näkyy teoksissa. Rytmi vaihtelee: Teoksessa Sattuma siveltimen jälki on jyrkkä ja rytmi on iskevä, kun taas maalauksessa Surutyötä jälki on pyörivä, hengästyttävän vauhdikas. Teoksessa Kädelliset, kaksi ihoa keskittyminen välittyy katsomiskokemukseen asti. Taiteilija on aiemmin maalannut pyhimyshahmoja ja tutkinut pelkistämistä ja pyhyyden kokemusta. Pelkistäminen tekee katsomiskokemuksesta keskittyneen; syntyy hiljaisuus, jopa meditatiivinen tila.

Usean työn lähtökohta on Kolme sulotarta, jonka useista versioista Toivanen on inspiroitunut Lucas Cranachin teoksesta vuodelta 1530. Työssä Ihmiskoe hovinaisten ja sulottarien hahmot yhdistyvät. Antiikista lähtien hahmot ovat merkinneet mm. viehätysvoimaa, kauneutta ja hedelmällisyyttä. Nuorten naisten ihanuus oli olemassa muita varten, muiden inspiraatioksi ja iloksi. Työssä Aukot A B C sulottaret ovat päinvastaisia, kuin sisäpuoli käännettynä ulospäin: En ole ketään varten.

Myös apinahahmot kuuluvat Toivasen ydinkuvastoon. Hän irrottelee maalaustyyleillä, mutta aina itseensä käpertyneet gorillat ovat sydänsärkeviä. Nekin ovat katseemme alaisia, vaikka emme tiedä niiden kokemuksesta paljoakaan. Ehkä siksi niiden hahmoissa on jotain hyvin tunnistettavaa.

                                                                                       Kirsikka Saari
Käsikirjoittaja, ohjaaja

 

Näyttelyä tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Kiitos Mari Toivanen.

Mediabox