Pekka Niskanen & Mohamed Sleiman Labat – Nomadic Seeds
Pekka Niskanen ja Mohamed Sleiman Labat nostavat esiin taiteellisen tutkimuksen projektissaan fosfaatin monikerroksisen tarinan Itämeren alueella sekä Saharan pakolaisleireillä Hamadan autiomaassa. Projekti käsittelee fosfaattia ja sen vaikutuksia kahdessa hyvin erilaisessa ympäristössä.
Pienimuotoisia perhepuutarhoja alkoi syntyä saharawi-pakolaisleireillä Hamadan autiomaassa Lounais-Algeriassa vuonna 2002. Prosessin johtavia hahmoja ovat saharawien maatalousinsinöörit ja puutarhurit, jotka ovat tutkineet ja kehittäneet puutarhojen käytäntöjä yhdessä perheiden kanssa. Teorioista ja käytännöistä on tullut sääntöpohjaista tietoa saharawi-yhteisössä.
Puutarhoihin ja maatalouteen liittyvä tieto on alkanut muuttaa saharawien pakolaisyhteisön elintarviketuotantoa, jossa riippuvuus kansainvälisestä ruoka-avusta alkoi saharawien saavuttua pakolaisleireille vuonna 1975. Aikaisemmin saharawit olivat paimentolaisia Länsi-Saharassa. Saharawit ovat menettäneet elämäntapansa paimentolaisina fosfaatin louhinnan seurauksena. Fosfaatti on muokannut Itämeren ekosysteemiä ainakin puoli vuosisataa. Länsi-Saharassa sijaitsevan kaivoksen fosfaattikivestä valmistettu fosforilannoite on päätynyt myös Itämereen.
Maatalouden lannoitteissa käytetty fosfaattikivi on kolminkertaistanut fosforivirtaukset merialueille. Teollisten lannoitteiden liiallinen käyttö aiheuttaa rehevöitymistä. Selvimmin se näkyy sinileväkukinnan muodossa erityisesti kesällä ja joskus myös jälkinä jäätyneessä meressä. Levät saavat ravintonsa fosfaatti- ja typpilannoitteista. Lopulta levät kuolevat mereen. Kuolleet leväkukinnot imevät happea vedestä ja uppoavat pohjaan. Tämä aiheuttaa happikattoa laajoilla Itämeren alueilla. Merkittävä hapen puute johtaa kalojen ja elämän kuolemaan meressä.
Elokuvassaan DESERT PHOSfate Mohamed Sleiman Labat kysyy ”Mikä on saharawilainen tarina?” Miten saharawit kertovat tarinansa? Missä on tarinan alku, keskikohta tai loppu, jos saharawit koskaan käyttävät tätä rakennetta? Epälineaariset tarinan kertomistavat ”kutovat” polkunsa tarinan läpi satunnaisella tavalla. Satunnaisuuteen pohjautuva metodologia ei ole looginen, se on runollinen ja ainutlaatuinen.
Tällaista narratiivia on vaikea tunnistaa, koska meitä ympäröi valtava tarinoiden tulva, jolle altistumme internetin kautta: lyhyitä elokuvia ja videoita, jotka on leikattu nopeatempoisella tavalla. Ne ovat täynnä visuaalisia tehosteita ja ääniefektejä, jotka kaikki pyrkivät kaappaamaan mielesi. Tässä maailmassa on hyvin erilaisia tarinoita, jotka eivät muistuta Hollywood-filosofiaa ja länsimaista elämänrytmiä. Tarinoita ja menetelmiä, jotka rauhoittavat ja parantavat. Tarinoita, jotka opettavat yrittämättä vakuuttaa tai muuttaa katsojaa tai kuulijaa. Nämä tarinat eivät yritä leikkiä mielesi kanssa.
Näyttelyä ovat tukeneet Koneen Säätiö, Taiteen edistämiskeskus ja Oskar Öflunds Stiftelse.
Leonor Ruiz Dubrovin – Bolthole
BOLTHOLE: paikka, johon ihminen voi paeta ja piiloutua.
Bolthole-sarja kuvaa erilaisia muotokuvia ja ruumiillistumia, joissa tutkitaan sisäisiä ristiriitoja ja halua rakentaa itsensä uudelleen. Näyttely kuvastaa pohdintojani minuuden rakentamisesta ja eri tavoista, joilla ihmisten identiteetit muotoutuvat ja niitä rajoitetaan tai vahvistetaan ihmissuhteissa.
Näyttelyssä tutkitaan monia eri teemoja, kuten identiteetin jatkuvaa muodonmuutosta, yksilön epävarmuutta modernissa yhteiskunnassa, sosiaalisen hyväksynnän saavuttamiseen tähtäävää teeskentelyä, hetkellistä ja näennäistä voitonriemua ja arvovallan tunnetta ynnä muuta.
Kokonaisuutena teokset muodostavat eräänlaisen kuvitteellisen sosiaalisen ympäristön, jossa eri roolit ja idealisoidut identiteetit ovat suhteessa toisiinsa ja niistä muodostuu kertomus, joka nousee todellisuuden yläpuolelle ja alkaa kuvata irrationaalista ja unenomaista olemassaoloa.
Hanke on saanut tukea Föreningen Konstsamfundetilta ja Taiteen edistämiskeskukselta.
Jenni Haili – Voyage Out
Jenni Hailin valokuvainstallaation Voyage Out lähtökohtana toimivat hänen isoisotätinstä Fannyn ja isotätinsä Signen emigroitumismatkat Amerikkaan.
Fanny (s. 1894) oli kotoisin Suurperolta ja Säiniöstä Viipurin maalaiskunnasta. Hän muutti yksin 16-vuotiaana New Yorkiin, meni naimisiin ja työskenteli taloudenhoitajana, miehensä merillä. 1930-lopulla hän muutti Kaliforniaan, avioitui vielä kahdesti, kunnes kuoli vuonna 1969 Fresnossa.
Signe (s. 1902) lähti täysin vastakkaiselta puolelta Suomea, länsirannikolta Kaskisista New Yorkin kautta Bostoniin 25-vuotiaana. Hän löysi aviomiehekseen ruotsalaisen Alfredin, jonka kanssa avioitui Manhattanilla. Myös Alfred työskenteli merillä. Heidän viimeisin asuinpaikkansa oli Malmössa Ruotsissa.
Installaation muodostamilla aikajanoilla Hailin kuvaamien maisemavalokuvien rinnalle lomittuvat kuvat eri lähteistä: arkistoista, verkosta, kirjoista sekä tekoälyohjelmien luomat kuvat. Teoksen kuvat on vedostettu historiallisella märkälevyambrotypia-menetelmällä.
Teoksen toteutusta ovat tukeneet Koneen säätiö sekä Suomen Kulttuurirahasto.
Mediabox