5.8. — 28.8.2022

Siiri Haarla:
iiris ≈ siiri

  • Haavoittuneet värit (2022), öljy kankaalle, 170 cm x 150 cm

     

  • Kuva: Anna Autio

  • Kuva: Anna Autio

  • Kuva: Anna Autio

  • Kuva: Anna Autio

  • Viola Tricolor (2022), öljy kankaalle, 40 cm x 40 cm, kuva: Anna Autio

  • Kuva: Anna Autio

”Yhdet pimeydessä ja toiset valossa käy.
Ja vain ne nähdään jotka ovat valossa
Ne jotka ovat pimeydessä niitä ei näy.”
—Bertolt Brecht, Kolmen pennin ooppera

”Minun on kadottava, jotta ne esineet, joita nyt katselen, olisivat täydellisen kauniita: sellaisia ne ovat, kun ne eivät enää ole esineitä, joita minä katselen.”
—Simone Weil

”Hän ei näe koska ei kykene näkemään, siinä kaikki.“
—Catherine Malabou

 

Onko silmittömyys elämistä silmät kiinni, sitä ettei kohtaa maailmaa sellaisena kuin se on? Näyttelyn iiris ≈ siiri maalaukset esittävät kysymyksiä elämän lainalaisuuksista: Miten puusta tulee puu, miten kukasta tulee kukka? Miten ja milloin minusta tuli minä? Mitä tarkoittaa vapaa tahto tai yksilöllisyys, kun silmämme ja aivomme rakentuvat geeniemme ja ympäristön vaikutteiden mukaan? Me näemme vain mitä silmämme kykenevät näkemään. Maailma välittyy ja värittyy meille silmiemme ja kehojemme kautta, jotka on muovannut nähty elämä. Maalauksen synty muistuttaa ihmisen kehämäistä olemista ja elämän jäljet niissä realisoituu elämänkaltaisen prosessin kautta. Näyttelyn tekeminen on ollut matka henkilökohtaisista kokemuksista maailman kokemiseen, yksilön psykologisesta tarkastelusta kohti ihmisen näkemistä osana biologista maailmaa.  Kieli antaa hahmon käsitteille ja niiden välisille suhteille. Maalausnäyttely on oikeastaan uusi kieli; uudet sanat ja uusi omituinen syntaksi, joka ensin niiden tekijän ja sitten katsojan on kesytettävä.

Yhtenä aamuna luen lehdestä: ”Ihmiskehon tappavin osa ei ole nyrkki vaan silmä. Siinä, mitä ihmiset näkevät ja miten ihmiset näkevät on kysymys vallasta.“ Suljen lehden ja alan itkeä, silmät ovat kosteat ja pehmeät, ja niiden verisuonet laajenevat tunnekuohujen myötä…  Väite on minulle toki tuttu, muttei tosi: Silmät ovat subjektiivisuuden ja sen syyntakeettomuuden ja viattomuuden elin. Ruumiimme heijastaa maailmaa niin kuin maalaukset, jotka ovat viattomia maailman kauhuihin, vaikka kuvaisivat niitä. Ajatus vapaasta ihmisestä on jumaluuden modernistinen kaiku, joka pitää sisällään uskon sielun ja ruumiin dikotomiaan. Uskonto on korvattu yksilöllä, jonka valta ja vapaus on yhtä rajaton kuin jumalalla, aivan kuin emme eläisi kuin muutkin olennot luonnonlakien alaisina.

Katsomista paheksutaan usein. Katsomiseen tarvitaan kuitenkin silmien lisäksi ympäröivä valo ja kohde, jotka säteilyllään tunkeutuvat silmien kautta katsojaan, miksei niitä paheksuta? Miten maailma pahoinpiteleekään silmiä, jotka antautuvat sen hyväilyille. Minä syytän maailmaa sen hävyttömästä rumuudesta ja kauneudesta jotka panevat minut tuijottamaan!

Katsomisen ja ymmärtämisen himo on synnyttänyt värioppien tradition. Niiden kauneus on yrityksessä ymmärtää maailmaa luomalla järjestelmiä. Värioppi tuo tieteen metodin taiteen käytettäväksi tai väärinkäytettäväksi…

Olen maalannut enemmän sinistä vuodessa kuin koko aikaisemman elämäni aikana. Juuri tämän sinisen intensiteetti ja peittävyys antaa  vaikutelman sekä täyteydestä että etäisyydestä, kuin katsoisi loputtomaan kaukaisuuteen, minne matka olisi aineesta tiheä. Miten tyhjyys voi olla niin täyttä, miten se voi herättää kauhua?

Luen lääketieteellistä opetusmateriaalia silmän toiminnasta väriopin kurssiani varten, missä tutkitaan Epänormaalien olosuhteiden vaikutusta: ”Kissanpoikaset, joiden toinen silmäluomi ommeltiin kiinni viikon vanhana, kehittyivät normaalisti ja käyttivät avointa silmäänsä. Kun aikaisemmin suljettuna pidetty silmä avattiin poikasten ollessa 1-3 kk ikäisiä ja toinen silmä suljettiin, havaittiin, että viikon vanhana suljettu ja aikaisintaan 1 kk ikäisenä avattu silmä oli pysyvästi sokea. Kissanpentujen kriittinen elämänvaihe, jolloin silmän sulkeminen aiheuttaa pahimmat vauriot on 4-5 viikon ikäisenä. ”––Mikä on meidän kriittinen elämänvaiheemme?––”Kissanpentuja oli myös kasvatettu olosuhteissa, joissa ne näkivät pääasiassa vain yhdensuuntaisia näköärsykkeitä: pennut elivät pienessä huoneessa, jossa oli raidallinen tapetti.”––Ja sitten ne suhtautuivat maailmaan raidallisena, aina, riippumatta siitä oliko raitoja vai ei.–– ”Kissanpennut, joita oli kasvatettu pimeässä olivat pysyvästi sokeita.”

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahasto.

________

Siiri Haarla (s. 1986) työskentelee Helsingissä Harakan saaressa ja Berliinin Schöneweidessa. Hän on valmistunut Taideyliopiston Kuvatataideakatemiasta maisteriksi 2011 ja Helsingin yliopistosta hum.kandiksi 2020 pääaineena yleinen kirjallisuustiede. Haarlan viimeisimmät yksityisnäyttelyt ovat olleet Galleria Livessä (2021), Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella (Tekoja ja kärsimyksiä 2020)  ja Tm-galleriassa (La Primavera 2018). Lisäksi hän on osallistunut moniin yhteisnäyttelyihin kuten Nuoret-näyttelyyn Taidehallissa (2019) sekä Mäntän kuvataideviikoille (2014). Siiri Haarlan teoksia on Valtion taideteostoimikunnan, Emo-säätiön sekä useissa yksityisissä kokoelmissa.

Mediabox