dylan ray arnold – Growth of the Night Plants
Growth of the Night Plants koostuu veistoinstallaatiosta sekä paperille painetuista piirroskollaaseista. Näyttely hahmottelee sisäisyyden ja muodonmuutoksen suhteita sekä niissä eläviä pieniä kuolemia. Teoskokonaisuus kasvaa muokatuista sisätilojen materiaaleista; verhoilu-, cut-out- ja assemblaasieleistä sekä piirustus- ja keramiikkatyöskentelystä, joissa vetäytyminen, piiloutuminen, peittyminen, avautuminen ja näyttäytyminen saavat tilallisia muotoja. Yksityisen puutarhan logiikkaa seuraten teokset makaavat ja nousevat maasta ehdottaen yön hämärässä muotoutuvia hahmoja, pintoja ja avaruuksia.
Kuraattori/kirjoittaja Katia Porro kirjoittaa: “Tietoisuuden fyysiset ulottuvuudet on laitettu lepoon, yöksi kasvamaan kukkia vetolaatikon korvatessa pedin. Ja jos yöllisyys vihjailee tiettyä hämäräperäisyyttä, niin yö, joka on tänne kutsuttu, on sellainen, joka herättää hedelmällistä haaveilmointia sekä keimailee mielen ilmaantumisen kanssa. Kaikki hengittää, sykkii, piiloutuu, paljastaa, katsoo ja kompastelee kiusallisesti, kun kertyneet esineet kertovat päivittäisestä yökokemuksesta, oli se kuinka henkeäsalpaava tahansa. Järjestelmien redundanssi, järjettömyys, mutta myös tärkeys – ajattele hermostoa, ruoansulatusta, vuorokausia ja juuristoja – näyttäytyy muodonmuutoksen pysäytyskuvana. Tässä tilakaaviossa, jossa kaikki on luonnostaan suhteellista, viivain-vetäjä (eng. drawer. suom.huom.) — taiteilija — ja vetolaatikko (eng. drawer. suom.huom.) — ilmaisevat meille vetäytymisen tarpeen — vetäytymisen, joka kuitenkin on muutoksen liikettä. Ja vaikka yökukkien pikaisa kukkiminen viittaa niiden omaan tuhoon, ei tule unohtaa, että kuolema on aina leikin mahdollinen lopputulos. Teoskokonaisuudessa Growth of the Night Plants dylan ray arnold tarjoaa näkemyksen siitä, kuinka eremiittihahmon ajatuskierteet tai laatikon syvyydet eivät ole vain hienojakoisen pölyn päätepisteitä, vaan pikemminkin uutta tuottavia ja mielikuvituksellisia pysähdyspaikkoja, jotka ovat välttämättömiä muutostilalle.”
dylan ray arnold on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee veiston, installaation, piirustuksen, assemblaasin, painetun materiaalin ja videon parissa. Hänen praktiikkaan kuuluu myös yhteistyö Océane Bruelin kanssa. Hänen ja heidän teoksia on ollut esillä mm. HAM-galleriassa, Alkovi-galleriassa, P7T -taidetilassa Helsingissä, Turun Taidehallissa ja Titanik-galleriassa, Tallinnan Taidehallissa, GlassBox -galleriassa ja Pauline Perplexessä Pariisissa. Teoksia on Kansallisgallerian, Helsingin Taidemuseon sekä Kuvataideakatemian kokoelmissa.
Taiteilijaa ja näyttelyä ovat tukeneet Koneen säätiö ja Taiteen edistämiskeskus.
www.dylanrayarnold.com
IG: dylanrayarnold
Eeva Hannula & Ville Kumpulainen – Kuva oli avara ja se keinui kohti
Eeva Hannulan ja Ville Kumpulaisen ensimmäinen yhteisnäyttely Kuva oli avara ja se keinui kohti ajattelee, tuntee ja kulkee valokuvien rajojen, purkautumisten, uudelleenrakentumisten, sekä poeettisten eleiden välillä. Esillä olevat teokset ovat eri materiaaleille fyysisesti ja digitaalisesti tehtyjä valokuvapohjaisia kollaaseja, veistoksia sekä tekstiteoksia.
Taiteilijoiden työskentelyä yhdistää erilaisten fragmenttien hyödyntäminen valokuvakollaasien, veistosten ja tekstiteosten rakennusmateriaalina. Teoksissa esiintyvät kuva- ja tekstisirpaleet on kerätty internet-arkistoista, vanhoista kirjoista ja piirrosjäljistä. Sananpalaset toimivat näyttelyssä poeettisena elementtinä ja toisena tekstuaaliseen viittaavana äänenä kuvien rinnalla. Uusia ajatuksellisia tiloja avautuu fyysisten teosten ja sanojen ehdottaman kuvittelun välille. Taiteilijat käyvät näyttelyssä intuitiivista dialogia, joka osaltaan häivyttää ajatuksen yksittäisestä tekijästä. Taiteilijaduon yhteisessä kodissa teosten vuoropuhelu on alkanut jo kauan ennen näyttelyn fyysistä muotoa. Lisäksi näyttelyssä on esillä myös yhteisteoksia.
Valokuvien jatkuva virta, absurdi monistettavuus ja välineen nopeus ohjasi meidät etsimään tapoja hidastaa valokuvallisen materiaalin kanssa olemista kerrostamalla kuvan uudelleenrakentamisen muotoja ja eleitä erilaisten välivaiheiden kautta. Olemme kuunnelleet materiaalien, kuten kipsin ja saven puhetta valokuvakollaasien rinnalla ja antaneet dialogien muodostua kuvien palasten, eksyneiden sanojen ja veistosten välille. Kipsin luonne nopeasti jähmettyvänä ja perinteisesti kopioimiseen liittyvänä materiaalina kiinnosti meitä ja rinnastui prosessissamme valokuvan äkisti painautuneeseen jälkeen ajassa. Saven muovautuva luonne puolestaan peilautui digitaalisen muokkauksen alati uudeksi kehkeytyvään olemukseen.
Kuvillamme on kädet, ne hamuavat pinnoilleen, vierelleen ja sisäänsä esineiden, materiaalien ja käsittelyiden rippeitä ja vetävät itseensä alati uusia jälkien kerroksia. Pyrimme luomaan näyttelyyn tilan, jossa erilaiset fragmentit muodostavat visuaalisia sekvenssejä. Välillämme kulkeva kuvien puhe ehdottaa teosten välille risteäviä polkuja. Näyttely sisältää muistiinpanoja merkitysten synnyn prosesseista siitä, miten ne muuttuvat, katkeavat tai tiivistyvät erilaisten kuvien, tekstinpalasten, materiaalien ja objektien välillä. Keskeisiä kysymyksiä ovat uudelleenmuotoutumisen ja hajoamisen prosessit.
Taiteilijoiden työskentelyä ja näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen Edistämiskeskus ja Koneen Säätiö.
Eeva Hannula (s. 1983) on kirjoittava valokuvataiteilija Helsingistä. Hän yhdistää teoksissaan valokuvakollaaseja, veistoksellisia elementtejä ja visuaalista sekä kirjoitettua runoutta. Hän pohtii teoksissaan valokuvan rajoja, tekstin ja kuvan välisiä yhteyksiä sekä digitaalisten ja fyysisten jälkien muodonmuutoksia. Eeva Hannula on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta 2012 ja valokuvataiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta 2017. Hannula on opiskellut myös estetiikkaa ja kirjallisuutta Helsingin yliopistossa (HuK) sekä luovaa kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Hannulan teoksia on ollut esillä vuodesta 2012 lähtien useissa yksityis -ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 2019 hän julkaisi kirjan Amorphous Writings, joka yhdistää visuaalista ja kirjoitettua runoutta kuvien kanssa.
Ville Kumpulainen (s. 1988, Rovaniemi) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka lähestyy tiloja ja asioita kuvien tekemisen kautta kokeellisesti. Hän tarkastelee erilaisia visuaalisia todellisuuksia valokuvien, sanojen, esineiden ja arkistokuvien kautta. Kumpulainen on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta 2016 ja valokuvataiteen maisteriohjelmasta Aalto-yliopistosta vuonna 2019. Saksalainen kustantamo Hatje Cantz julkaisi vuonna 2017 kirjan Out of Sight. Hänen töitään on ollut esillä useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla.
Pilvi Ojala – Hahmotelmia
Näyttely on tekijänsä kuva. Se on pyrkimys järjestää pään sisäistä kaaosta ja yritys keskittyä johonkin olennaiseen arjessa, jossa kaikkea on yllin kyllin ja liikaa.
Taiteen tekeminen on minulle tapa hahmottaa maailmaa ja asettaa itseni osaksi sitä. Olen kiinnostunut kokeilemaan uusia asioita ja vaihdan tekniikasta ja materiaalista toiseen. Tämä saattaa vaikuttaa päättämättömyydeltä tai keskittymiskyvyttömyydeltä, mutta minulle se on työskentelyn keskeinen motiivi. Taiteellinen työskentelyni on eräänlaista tutkielman tekoa: havainnoin, totean, kerään materiaalia, editoin, referoin ja kokoan asiat yhteen.
Minua kiinnostaa asioiden esillepano. Lavastaminen, illuusiot, keinotekoisuus ja aitous ovat teemoja, jotka kiehtovat mieltäni. Taidemuseoiden lisäksi minua innostavat historialliset, luonnontieteelliset ja kuriositeetteja sisältävät museot sekä teatteri- ja elokuvamuseot. Kuvataide on tarjonnut minulle mahdollisuuden yhdistää erilaiset kiinnostuksen kohteeni henkilökohtaiseksi kuriositeettikabinetiksi.
Olen ollut pitkään kiinnostunut kartoista. ”Kartalla oleminen” rauhoittaa mieltä, sijoittaa ja paikallistaa minut. Toisaalta kännykän tai jonkun muun laitteen ruudulta tuijotettava niin sanottu kartta, heikentää kokonaisuuksien hahmottamista sekä tilallista ajattelua ja pirstoo maailman suorakaiteen muotoisiksi paloiksi.
Kartta on myös eräänlainen näyttämö, jossa asiat tapahtuvat. Varsinkin historiallisena aikana karttoja kuvitettiin erilaisin tapahtumin tai asioin. Niissä seikkaili mitä mielikuvituksellisempia otuksia, ja ne kiihottivat ihmisen mielikuvitusta aikana, kun ihan kaikkea ei ollut vielä löydetty. Kartta voi myös olla mikroskooppinen näkymä eliön sisältä tai muistiin palauttamisen väline.
Näyttelyssä olevat teokset eivät esitä todellisia paikkoja, ihmisiä tai asioita. Ne ovat kuvallista leikkiä ja uppoutumista tekemisen hetkeen.
Kiitos Taiteen edistämiskeskukselle ja Suomen Kulttuurirahastolle näyttelyni tukemisesta.
Kiitos myös Kaisaleena Halinen ja Antti Tanttu, Ars- Häme ry.
Pilvi Ojala (s. 1973, Helsinki) on valmistunut vuonna 2001 Kuvataideakatemiasta Taidegrafiikan osastolta. Ojala on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 2000 lähtien ja osallistunut ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin vuodesta 1996. Hänen teoksiaan on julkisissa kokoelmissa muun muassa Amos Andersonin taidemuseossa, HAMissa, Hämeenlinnan taidemuseossa, Jyväskylän taidemuseossa, Valtion taidekokoelmassa ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmassa.