Hanna Marno
Semisanguineus
Semisanguineus-veistosinstallaatio pohtii materiaalista oloaan erilaisten luonnollisuuksien ja luonnottomuuksilta vaikuttavien järjestelmien keskellä, sivustakatsojana ja osallisena.
Semisanguineus (Puoliverenpunainen) viittaa näyttelyn puu- ja kipsiveistoksissa väriaineena käytetyn verihelttaseitikin (Cortinarius Semisanguineus) väreihin, sekä kuvanveiston ajatukseen eläväksi tekemisestä ja astian tarjoamisesta.
Materiaalisen veistoksen näkökulmasta on yhdentekevää, oli se sitten kuollutta ja elävää, mikäli jompaakumpaa näistä osoittajista pidetään jonkin yhteisen osallisuuden määreenä. Sattuu vain olemaan niin, että tietyt ajatukset, eleet, olennot, olomuodot, pseudoelävät ja pseudokuolleet, symbiontit, kasvusuunnat ja diagnoosit mukaanlukien, ovat lähempänä elämää ja siten enteileviä.
Näyttelyn lähtökohtana ovat sienivärityöskentelyyn sekä erikoispuun työstömenetelmiin liittyvät kysymykset tekijyyden ja ajallisuuden vuorovaikutussuhteista.
Näyttelyn äänisuunnittelun on tehnyt Harri Sippola.
Marnon työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto. Näyttely on saanut projektiavustusta Taiteen Edistämiskeskukselta ja Svenska Kulturfondenilta.
Kiitos Iikka Hakkiolle ja Vilma Pesoselle Kankaanpään taidekoulusta prosessiin osallistumisesta.
Hanna Marno (s. 1981) on kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija, joka asuu ja työskentelee Siikaisissa, Pohjois-Satakunnassa. Viime vuosina pienessä kylässä asuttuaan hänen ruokavalionsa on koostunut pajuhippusista aamiaisella ja lounaalla. Raskaan työpäivän jälkeen hänen päivällisensä on hieman monipuolisempi: annos seitikkejä lihaksille, haapaa verelle ja kuukusia nähdäkseen paremmin. Illallisella hän nauttii kulhon ruis-ja grafiittipuuroa, joka luo yölle suojan. Koirakummitus Mauri tarkkailee annoksia herkkukulhonsa takaa.
Taiteessaan Marno tarkastelee maisemia, yhteisöjä, vuorovaikutussuhteita ja monikielisyyksiä ehdottaen erilaisten ympäristöjen kohtaamisia. Hänen taiteellinen lähestymistapa on maisemalähtöinen ja yhteisöllinen. Hän esittää taidetta valkoisen kuution tiloissa ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä sekä erilaisissa ympäristöissä tilapäisinä ja julkisina teoksina. Hänen viimeisin yksityisnäyttelynsä järjestettiin Taidehalli Hämeessä (2024) ja tilapäinen ympäristötaideteos, Édouard Samettijalka esitettiin Porin Taideaukiolla Porin Taidemuseon ohjelmistossa (2024.) Suomen Taideyhdistys myönsi Marnolle William Thuringin-nimikkopalkinnon v. 2024.
www.hannamarno.com
Instagram: hannamarno
Riikka Puronen
Tiimalasi
Tiimalasi-näyttely tarkastelee muodon syntymistä ajassa sekä sitä, miten materia ja työskentelyprosessi tekevät ajan kulun näkyväksi. Riikka Puronen pohtii teoksissaan mittakaavaa, havaintoa ja muodon rakentumista: miten muotti, materia ja liike synnyttävät yhdessä muodon – kuin tiimalasin hiekka, joka kerrostuu hitaasti näkyväksi ajan merkiksi.
Muotti on perinteisesti ollut kuvanveistossa väline, jonka tarkoitus on toistaa muoto tarkasti ja jäädä lopulta itse näkymättömäksi. Sen ontto sisätila hahmottuu kuitenkin jo ennen valua omaksi kolmiulotteiseksi muodokseen. Tiimalasi-näyttelyssä tämä muotin piilevä muoto nousee teosten lähtökohdaksi. Savilaatat-sarjan reliefeissä saveen painautuneet jäljet toimivat eräänlaisina tapahtumien ja liikkeiden tallenteina.
Näyttelyn keraamiset teokset on toteutettu 3D-tulostettujen muottien avulla. Savi painetaan muottiin ja irrotetaan märkänä, jolloin painovoima, kuivuminen ja liike jatkavat muodon muokkaamista. Materiaalin käyttäytyminen jää näkyväksi valmiiseen teokseen: savi tallentaa muotin rakenteen sekä työskentelyn aikana syntyneet painaumat, venymät ja liikkeen jäljet.
Esillä on myös tinasta valettuja pienoisveistoksia, jotka toistavat Savilaatat-sarjan reliefien muotoja kolmiulotteisina. Jokainen valu on yksilöllinen. Pienikokoiset veistokset muistuttavat amuletteja tai mukana kannettavia esineitä – henkilökohtaisia symboleja, muistoja ja merkkejä. Aakkoset-sarjan tinaveistoksissa viittauksenomaiset muodot tuovat mieleen käsimerkit ja
viittomat sekä tavan, jolla merkitykset voivat syntyä jo ennen puhuttua kieltä.
Riikka Puronen (s. 1968) tunnetaan materiaalien runsaudesta ja mittakaavojen vaihtelusta. Viime vuosina hän on perehtynyt erityisesti 3D-tekniikoihin. Puronen valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 1996, ja vuodesta 1992 lähtien hän on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla sekä pitänyt kaksikymmentä yksityisnäyttelyä.
Purosen julkinen veistos Harppi ja tähdet valmistui Kalasatamaan Helsingin kaupungin taidemuseon tilaamana vuonna 2018. Parhaillaan hän työskentelee Valtion taideteostoimikunnan tilaaman julkisen veistoksen Juuret elämänvoima parissa Tampereen poliisitalolle.
Taiteellisen työnsä ohella Puronen toimi kuvanveiston lehtorina Kuvataideakatemiassa vuosina 2007–2017. Hänelle on myönnetty Vuoden nuori Suomi -palkinto (1997) sekä William Thuring –nimikkopalkinto (2010). Purosen teoksia kuuluu muun muassa Valtion taidekokoelmaan, Jenny ja Antti Wihurin kokoelmaan sekä HAM Helsinki Art Museum kokoelmiin.
Tällä hetkellä Puronen työskentelee Taiteen edistämiskeskuksen kolmivuotisen taiteilija-apurahan turvin.
Mediabox