Kädenjälki on kolmen kuvataiteilijan muodostaman Hyäryllistä-taiteilijaryhmän (Jouko Korkeasaari, Sari Koski-Vähälä, Heli Kurunsaari) näyttely. Se esittää kolme erilaista taiteellisen tekemisen ja ajattelun tapaa, joista yhdessä muodostuu taiteilijaryhmän yhteinen visuaalinen ilme ja yhteinen ajattelu. Mukana on ryhmän yhdessä valmistamia teoksia sekä jokaisen omia teoksia, jotka on ripustettu yhdeksi näyttelykokonaisuudeksi. Näyttelyn yhteisteokset rakentuvat käsin valmistetuista osista ja kierrätysmateriaaleista.
Ryhmän työskentelylle on tyypillistä hidas ja paljon toistoja sisältävä käsillä tekeminen. Yhdessä työskennellessä kolmen tekijän eri näkökulmat ja vahvuudet kietoutuvat orgaanisesti yhteen. Käsillä tekemisen taito ja sen opettelu nivoutuu sattuman sekä yllätysten viljelyyn ja näiden kautta uuden löytämiseen. Vanhojen teosten materiaaleja ja niiden osia käytetään uusien teosten pohjana, mistä seuraa Hyärylliselle ominainen materiaalien, muotojen ja merkitysten kiertokulku.
Näyttelyn nimen voi nähdä viittaavan käsillä ajattelun tärkeyteen, mutta sen voi ajatella myös laajemmin kädenjälkenä, perintönä, jota olemme jättämässä niin yksilöinä toisille ihmisille kuin ihmiskuntana tuleville sukupolville/planeetallemme.
Ensimmäinen Hyäryllistä -näyttely pidettiin vuonna 1992, ja ryhmä saattaa olla Suomen pitkäikäisin jatkuvasti toimiva taiteilijakollektiivi. Ryhmän laaja retrospektiivinäyttely Kaikkea hyäryllistä oli esillä WAMissa (Wäinö Aaltosen museo) Turussa 2020. Muita näyttelyitä ovat olleet mm. Etusormen merkitys nyky-yhteiskunnassa Galleria Amassa, Helsingissä 2020 ja Yritys selventää hämmentävää tilannetta, Aboa Vetus Ars Novan Takkahuoneessa 2017. Ryhmän teoksia on mm. Wihurin säätiön, Turun kaupungin ja Suomen Valokuvataiteen museon kokoelmissa. Jokaisella ryhmän jäsenellä on myös oma kuvataiteellinen työskentelynsä, johon ryhmän projektit ja vaiheet lomittuvat. Ensimmäinen julkinen teos Lentoon valmistui 2024 Taivallahden peruskouluun Helsinkiin.
Jouko Korkeasaari tutkii eri tyylilajien rajoja kuvataiteen keinoin. Muotikummitus- projektissaan hän työstää käsityö- ja kuvataiteen tekniikoilla puettavia taideteoksia, jotka on dokumentoitu muotivalokuvauksen käytäntein. Kuvissa yhdistyvät monet päällekkäiset teemat, kuten vaihtoehtoiset alakulttuurit, ajan ilmiöt, sukupuolen kirjo ja queer-historia.
Sari Koski-Vähälän teokset syntyvät pääosin hänen oman perheensä tuottamasta ylijäämästä ja roska-aineksesta. Vuosien keräilyn ja hapertuvien materiaalien myötä teokset tekevät näkyväksi ja antavat konkreettisen muodon ajan kulumiselle, luonnon kiertokulun ja inhimillisen luopumisen teemoille. Teosmateriaalien historia on osaltaan käyttäjänsä luomaa ja taide toimii tuon toiminnan ja valintojen kriittisenäkin peilinä.
Heli Kurunsaari työskentelee puupiirrostekniikalla. Hän pohtii työssään ihmisyyttä ja ihmisen kuulumista ympäristöönsä ja historiaansa.
Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Niilo Helanderin Säätiö, SKR Pohjois-Pohjanmaan rahasto.
Taide kantaa kauan ja kauas – Hyäryllistä toimintaa 33 vuotta
FT Juha-Heikki Tihinen
Hyäryllistä-ryhmä piti ensimmäisen näyttelynsä vuonna 1992. Mikä on motivoinut kaikki nämä vuodet Jouko Korkeasaarta, Sari Koski-Vähälää ja Heli Kurunsaarta? Tarkentaen, kyse ei ole motivaatiosta, koska kyseessä ei ole yritysjohtamisen bonusjärjestelmä, vaan Hyäryllisen juttu on kuvataiteellinen yhteistyö. Yhteistyön ohella heidän työskentelyään voi kutsua yhdessä tekemiseksi, sillä jokainen heistä tuo oman erityisyytensä mukanaan ryhmän toimintaan.
Ryhmän nimi linkittyy erityisesti taiteessa kiistanalaiseen hyödyllisyyden käsitteeseen ja sen kyseenalaistamiseen. Ryhmää ei ole koskaan varsinaisesti perustettu eikä sille ole olemassa sääntöjä tai ohjelmaa, mutta sen sijaan se toimii yhä omalla anarkistisella logiikallaan. Selitykseksi riittänee se, että Hyäryllisen taiteilijat ovat alusta alkaen työskennelleet ryhmässä eri tavalla kuin omilla yksilöllisillä taiteilijanpoluillaan. Oman taiteellisen työskentelyn logiikkaa on voinut työstää kaikki nämä vuodet sitä haastavalla, mutta silti omaperäisellä ja menestyksekkäällä, yhteistyöllä.
Kuvataiteilija Louise Bourgeois (1911–2010) toteaa esseessään Freudin lelut (Freud’s Toys), miten Sigmund Freudin (1856–1939) antiikkikokoelman artefaktit ovat hänelle leluja, kun taas taiteella on Bourgeoisille absoluuttinen arvonsa, ja se on hänelle todellista. Bourgeois tarkoittaa sitä, että Freudin esteettinen silmä kiinnostaa häntä vähemmän kuin psykoanalyysin merkitys taiteilijoille. Tarkastellessani Hyäryllisen teoksia hahmotan ranskalaistaiteilijan ajatuksen merkityksen. Ryhmän taiteilijat keräilevät ja muokkaavat kaikenlaista kierrätysmateriaalia ja muuttavat sen todelliseksi, siis taiteeksi. Heidän kokoelmansa tai oikeammin ilmaisten esinekoosteensa eivät puhu nostalgiasta, vaan ne puhuvat jostakin kovin konkreettisesta, mutta vaikeasti tavoitettavasta. Teokset puhuvat täsmällisesti tiedostamattomalle ja houkuttelevat sieltä esiin kaikenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia.
Tiedostamaton ei tunne aikaa, joten sille eriaikaiset asiat ja ilmiöt ovat samanlaisia ja -arvoisia. Tämä pätee myös taiteessa, sillä siinäkin erilaiset ainekset yhdistyvät toisiinsa vapaasti eikä mikään ole toista tärkeämpi. Ainoastaan lopputulos ratkaisee teoksen merkityksen eikä erilaisten osien laadulla tai määrällä ole väliä. Katsojan tulisikin olla kiinnostunut enemmän taideteoksen vaikutuksesta kuin merkityksestä, sillä merkityksellisyys on jonkinlaista hyödyllisyyttä ja mitattavaa, kun taas kokemuksellisuus tai elämyksellisyys on tunnetta eikä laisinkaan hyödynnettävissä. Elämyksellisyys onkin eräänlaista taiteen keskeisintä merkittävyyttä, mutta jotakin sellaista mitä usein halutaan työntää marginaaliin, ettei taiteen epädemokraattinen kyky tarjota ihmistä muuttavia kokemuksia paljastuisi.
Hyäryllistä on ollut alusta alkaen kiinnostunut taiteellisista marginaaleista. 1990-luvulla sitä edustivat snapshotit ja performanssit, joita seurasivat taiteilijavetoinen galleria/työhuone, 2000-luvulla taas kierrätys ja uusmateriaalisuus on näkynyt heidän taiteessaan. Uusimmassa näyttelyssään Forum Boxissa helmikuussa 2025 he muokkaavat kanavatöitä uusiksi luomalla niihin ajallisuuden efektinä sen, mikä on tuttua junan ikkunanäkymistä. Esillä tulee olemaan myös moniosainen veistosinstallaatio ja pienempiä veistoksia, jotka ovat kolmiulotteisia esinekoosteita. Uusin näyttely osoittaa, miten ryhmän jokaisen taiteilijan tausta maalauksessa ilmenee siinä, miten he löytävät työskentelynsä joustavan logiikan maalauksen traditiosta. Maalauksessa materiaalisen kanssa seurustelulla ja oman käsialan kanssa keskustelulla on keskeinen merkityksensä. Ryhmätyöskentelyssä jokainen pyrkii pois itselleen luonteenomaisimmasta antaen tilaa marginaalissa olevalle epävarmalle tekemiselle, mikä taas vie teoksia kohti tuntematonta. Yhteistyö näyttää voimansa ja osoittaa kuinka paljon parempi on kurottautua kohden tuntematonta yhteisvoimin. Tämä on Hyäryllisen opetus ja taiteellisen työskentelyn ohjenuora.