Inka Bell: Shift
Tilan tuntu syntyy eri aistein havaittavista kohtaamisista arkkitehtuurin, valon, äänen, materiaalien ja pintojen synnyttämän tekstuurin kanssa. Se on intiimi ja ruumiillinen kokemus, joka on erityinen jokaisessa tilassa. Monet näistä aistikokemuksista saattavat jäädä tiedostamattomalle tasolle, vaikka atmosfäärinen, tunnelmaa aistiva hahmottaminen tapahtuu nopeammin kuin yksityiskohtainen, tietoinen havainnointi.
Inka Bellin näyttelyn Shift lähtökohtana toimivat taiteilijan Forum Boxissa aistima liike, ajan kerrostumat ja hienovaraiset muutokset. Työskentelyn aikana havainnot siirtyivät teosprosessin synnyttämiin uusiin tuntuisuuksiin. Konkreettisista tilallisista elementeistä liikkeelle lähtenyt kokonaisuus tavoittelee teosten kautta yhä laajempia tiedostamattomia tasoja.
Näyttelykokonaisuus koostuu paperiveistoksista, joissa muutos ja aika näyttäytyvät materiaalien, värien, valon, muotojen ja painon välisenä liikkeenä ja rytmiikkana: kertaluonteisena ja selkeärajaisena, edestakaisena ja häilyvänä tai lähestulkoon huomaamattomana. Bellin usein suorakulmaiseen muotoon rajattujen teosten kuvapinnoissa toistuvat terävät ja suorat kulmat liudentuvat uudessa näyttelyssä ajoittain kohti pyöreämpiä ja pehmeämpiä muotoja. Paperin näennäisen keveyden vastapainoksi asettuu liikettä rajaavien metallisten kehysten paino.
Katsojalta näiden tapahtumien havaitseminen vaatii ruumiillista osallistumista ja oman sijainnin vaihtamista. Teosten ympärillä tulee kurkottaa, kyykistyä, nojautua ja kierrellä. Vasta liikeaisti tuo muutokset näkyväksi.
Inka Bellin teokset pakenevat sanallistamista tai ulkopuolisia merkityksiä. Olennaista ovat sen sijaan niiden luomat aistimelliset tilat katsojan, teoksen, paikan ja ajan välillä.
Riikka Thitz, kuraattori
Inka Bell (s. 1981) on valmistunut taiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataidekatemiasta taidegrafiikan osastolta vuonna 2021. Bellin teoksia on ollut esillä useissa kotimaisissa ja ulkomaisissa näyttelyissä. Viimeaikaisia yksityisnäyttelyitä ovat mm. Bricks Gallery, Kööpenhamina (2022) Porvoon taidehalli (2022), HAM-galleria (2020) ja Galleria Sinne (2017). Hänen teoksiaan on mm. HAM Helsingin taidemuseon, Nykytaiteen museo Kiasman, Jenny ja Antti Wihurin säätiön, Valtion taideteostoimikunnan ja the Tamarind Archive at the University of New Mexico Art Museumin kokelmissa.
Näyttelyä ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö, Greta ja William Lehtisen säätiö ja Koneen Säätiö.
Marianne Siri: Least Concern
Least concern (LC) on yksi Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN määrittelemistä lajien uhanalaisuusluokista; se kuvaa elinvoimaista lajia, jonka kanta on runsas ja vakaa. Tähän luokkaan kuuluu myös ihminen, jonka populaatio on nisäkkäiden suurimpia. Näyttelyni koostuu pääosin naisia esittävistä keramiikka- ja kipsiveistoksista. Mukana on myös muutama eläinlaji ja nuori poika. Teokset liikkuvat luonnon monimuotoisuuden, pyhyyden ja sosiaalisen median maailmassa. Tarkastelun keskiössä on ihmiskeskeinen asenne, jolle luonto on olemassa vain ihmistä varten.
Marie-veistos poikkeaa näyttelyn muista teoksista värikkyydellään. Koronapandemian aikana menin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja aloin opetella lasyyrimaalaustekniikkaa kollegani Maria Laineen opastuksella. Aikaisemmin olen keskittynyt pääasiassa muotoon ja maalannut teokseni valkoisen eri sävyillä. Marie käsittelee luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä. Teos on saanut inspiraationsa IUCN:n punaisesta kirjasta sekä 1700-luvun ranskan hovin hiustyylistä. Marien kampauksessa ja vartalossa on kasveja ja eläimiä, jotka on luokiteltu muutamaa poikkeusta lukuunottamatta uhanalaisiksi. Korkeimmalla kampauksen päällä pesii mandariinisorsa, joka on lintumaailman kaunokki ja ihmisen tavoin elinvoimainen laji. Marien ympärille on kietoutunut ankerias, joka on äärimmäisen uhanalainen (CR). Hiuksista löytyy Suomessa uhanalaisia ja rauhoitettuja kukkia kuten pikkuhanhikki, hämeenkylmänkukka ja miekkavalkku sekä yleisiä luonnosta ja puutarhoista löytyviä kukkia sekä taiteilijan luomia risteytyksiä.
Viime vuosina keskittymiseni kuvanveistoon on ollut ajoittain kadoksissa ja näyttelyn uusin teos onkin keskeneräinen. Teos esittää Nintendoa pelaavaa poikaa. Poika on buddhalaisen luostarin munkkioppilas, joka on saanut lepotauon luostarin rutiineista. Teos käsittelee työn ja leikin tasapainoa. Teoksen merkitys laajenee kun munkkioppilaan pelikaveri valmistuu ja teos muuttuu installaatioksi. Mutta nyt poika pelaa yksin. Opetan keramiikkaa ja kuvanveistoa aikuisille ja lapsille ja se väistämättä verottaa omaa taiteellista työskentelyäni. Taiteen opetus on minulle työtä, oppilaille leikkiä. Yritänkin omaksua oppilailtani taiteen tekemiseen keveyttä ja iloa. Se on seuraava tavoitteeni lasyyrimaalaustekniikan opettelun rinnalla.
Kiitokset Taike Hämeelle näyttelyn tukemisesta!
Marianne Siri (s. 1985) on itseoppinut kuvanveistäjä ja taustaltaan keramiikan artesaani. Hän on Suomen kuvanveistäjäliiton jäsen. Entiseltä ammatiltaan hän on ympäristötekniikan insinööri, mistä johtuen teokset käsittelevät usein ympäristöön liittyviä kysymyksiä, kuten ihmisen ylivaltaa luontoon ja muihin eläinlajeihin. Sirin veistokset ovat tyyliltään klassisia ja realistisia ja ne ovat vahvasti aikaan sidottuja.