14.7. — 19.7.2020

Piirakkakerho: UNIPULLA

Joonas Hyvönen:
WET PLANET

Piirakkakerho kokoontuu taas! Forum Box täyttyy villasta, pullasta ja torkkujista. Kattilat nostetaan liedelle, uuni lämmitetään ja tyynyt pöyhitään. On aika hämmentää ja vaivata, uneksia ja nukahtaa. On aika huomata levon tärkeys ja unennäön kirkkaus.

Piirakkakerho tarjoaa Unipulla-happeningissä mahdollisuuden pysähtymiseen arjen keskellä. Galleriatila täyttyy patjoista, tyynyistä ja peitoista. Unijuoman, erilaisten apuvälineiden ja rituaalien saattelemana näyttelyvieraan on mahdollista torkahtaa ohjatuille päiväunille tai levähtää hetkinen tulosvastuuttomasti. Kokemuksen täydellistää lämpimänä höyryävä unipulla.

Valkoinen galleriatila muuntuu viikon ajaksi totutusta taidetilasta intuitiivisen unennäön ja yhteisöllisen toiminnan ytimeksi. Luvassa on päiväunien lisäksi päiväkahvia, aamupuuroa, unitreffit, unihumppaa ja erilaisia työpajoja. Ja tietenkin kaiken ympärille kietoutuvaa yhteistä olemista, jakamista, kokemista, viihtymistä ja nautiskelua.

Erityiseen keskiöön Piirakkakerho nostaa happeningissään unen ja levon merkityksellisyyden. Unennäkö johdattaa meidät alitajuntaan, joka on yhtä tosi ja tärkeä kuin tarkimmat talousstrategiatkin. Pysähtymisen ja levon tärkeys saattaa unohtua hektisen suorittamisen keskellä, mutta nyt työpäivän voi keskeyttää torkahtamalla Piirakkakerhon poikkitaiteellisessa tuudituksessa. Kuvanveistäjien silmissä unet ja ruokakaappi tarjoavat loistavan materiaalivalikoiman mullistaviin muotokokeiluihin ja yhteisölliseen olemiseen.

Unipulla on tapahtuma, kohtaaminen ja tila, jossa rajat ja roolit hälvenevät. Vierailla on mahdollisuus keskittyä katseluun ja maisteluun, mutta myös tosi toimiin saa ryhtyä. Pää tyynyyn tai unisiepparia rakentamaan!

Lämpimästi tervetuloa Unipullaan!

Piirakkakerho on vuonna 2006 perustettu taiteilijaryhmä, joka koostuu vaihtelevasta joukosta naiskuvanveistäjiä.  Ryhmän mutkattomana päämääränä on yhdessä oleminen ja nautiskelu, mikä tapahtuu luontevimmin leipomisen ja muun yhteisöllisen toiminnan äärellä. Piirakkakerho on toiminut lukuisissa eri keittiöissä ja veistoksellisten piirakoiden lomassa on syntynyt myös paljon keskustelua ja paljon naurua. Unipullassa Piirakkakerhoa edustavat Paula Tella, Sanna Pajunen, Eeva-Maija Priha, Anna Hyrkkänen ja Liisa Hilasvuori. Lue lisää Piirakkakerhosta.

Ohjelma

tiistai 14.7. näyttely avoinna klo 917

klo 9  aamupuuro, oma lautanen ja lusikka mukaan

klo 13–14 ohjatut päiväunet

klo 14  päiväkahvit

keskiviikko 15.7. näyttely avoinna klo 1220

klo 13–14 ohjatut päiväunet

klo 14 päiväkahvit

Klo 17–19 unisieppari-työpaja

torstai 16.7. näyttely avoinna klo 1220

klo 13–14 ohjatut päiväunet

klo 14–16 päiväkahvit

klo 18 unitreffit

perjantai 17.7. näyttely avoinna klo 1219

klo 13–14 ohjatut päiväunet

klo 14 päiväkahvit

klo 17–19 huolinukke-työpaja

lauantai 18.7. näyttely avoinna klo 1219

klo 13-14 ohjatut päiväunet

klo 14 päiväkahvit

klo 18 unihumppa soolona

sunnuntai 19.7. näyttely avoinna klo 1116

klo 11 aamupuuro, oma lautanen ja lusikka mukaan

klo 12–13 freestyle-päiväunet

klo 13 kahvi, näyttö ja huutokauppa

Piirakkakerhoa on tukenut Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto, Fida Puotinharju sekä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus.


Joonas Hyvönen – WET PLANET

Skole on loppu, samoin duunit. Oikeastaan koko yhteiskunta on melko kirjaimellisesti
kurassa tulvien jäljiltä ja tyypilliset paikat ajanviettoon ovat kaikki laittaneet lapun luukulle.
Minkälaista tekemistä syntyy, kun sivilisaation sosiaaliset rakenteet ovat sortuneet, mutta
striimaus toimii yhä, ehkä jopa paremmin kuin koskaan.

Tulevaisuuden visiot tuntuvat usein jakautuvan kahtalaisesti joko dystooppisiin maailmanlopun
kuvitelmiin tai teknologisiin utopioihin. Wet Planetissa joukko nuoria elää läpi näiden
ristiriitaista yhtymää, jossa nousevat meret ovat vieneet perinteisen turvallisen ympäristön,
mutta harppauksia ottanut teknologia mahdollistaa uudenlaisia maailmoja. Näyttely
keskittyy kuvittelemaan minkälaisia nuorisokulttuureja sen maailma voisi synnyttää, ja
minkälaisia tarinoita tässä maailmassa kerrotaan.

Joonas Hyvönen (s.1990) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hyvösen teokset käsittelevät
usein digitaalista teknologiaa suhteessa muihin ilmiöihin ja keskittyvät
käyttäjä–käyttöjärjestelmä -tason vuorovaikutukseen. Hyvönen on valmistunut kuvataiteen
maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2016 ja osallistunut näyttelyihin Suomessa
sekä ulkomailla.

Wet Planet huipentaa Hyvösen kuuden kuukauden työskentelyn Kunstventuresin ja Forum
Boxin työhuoneresidenssi- ja projektinäyttelyhankkeessa. Näyttelyn toteuttamista ja
Hyvösen työskentelyä ovat tukeneet VISEK ja Suomen Kulttuurirahasto.

Lue lisää taiteilijasta.

 

Mediabox