16.10. — 8.11.2020

Pekka Pitkänen:
Mieletön maailmankaikkeus

Maailmankaikkeus, mitä se on? Määrittelemätön, käsittämätön, järjetön. Se on jotain mieletöntä, josta on vaikea saada kiinni. Kuvataiteilijalle se on silti kiehtova haaste. Sen voi kuvitella.

Pekka Pitkänen asuu ja työskentelee Sipoossa entisessä kansakoulussa, maisemassa osana entisestä merenpohjasta muotoutunutta alavaa peltonäkymää. Ihmistä isommat asiat pysyvä ajatuksissa. Etenkin loppukesästä, syksyllä ja talvella, kun avaruus linnunratoineen ja loputtomine tähdistöineen kaartuu maisemaan. Valo on miljoonia vuosia vanhaa.

Kaikki se on suunnattomuutta, jonka kokija on äärettömän tilan sisällä kovin pieni. Ei ole kauan siitä, kun Pitkänen näki taivaalla vinottain lähestyvän meteoriitin. Tosiasiassa meteoriitti oli jossain kaukana Keski-Suomen kohdalla.

Pekka Pitkänen on aiemmin taiteessaan käsitellyt ihmisen historiaa ja sen tarinoita tai esihistoriaa maapallolla, pronssikautta, rautakautta, Kalevalaa. Nyt teemana on maailmankaikkeus.

Iso teema se on jopa kuvanveistäjälle, joka Forum Boxin näyttelyllään viettää taiteilijuutensa 50-vuotisjuhlaa.

Maailmankaikkeudesta todistavat kaukaa miljoonien valovuosien päästä pimeyteen hehkuvat linnunratojen loputtomat tähdistöt, joista jotkut ihminen on nimennyt. Ne ovat viesti ajasta, jota on hankalaa mitata käsitteillä.
Pekka Pitkäsen uudet teokset Forum Boxissa ovat oma maailmankaikkeutensa. Kukin kokee ja näkee ne tavallaan. Työ katsoo ihmistä, taiteilija sanoo. Kaikessa näkyy musta, mutta siinä on runsaasti vivahteita. Mustan harmaa-asteikossa elävät kaikki värit ja maailmankaikkeuden valo. Mustaa on myös teosten materiaali, valurauta ja hiili.

Teokset näkyvät läheltä eräänlaisina reliefeinä, jotka Pitkänen on kiinnittänyt kiilakehyksiin pingotetuille kankaille. Näyttelytilaan mitoitettuina ne ovat suuria. Hiili piirrosjälkenä ja värinä tehostaa valuraudan materiaalista mustuutta. Taiteilija ei puhu teoksistaan maalauksina tai piirustuksina, mutta mustan sävykkyyden voi aavistaa.

Valurautaa Pitkänen on käyttänyt teoksissaan jo aiemmin. Nyt siihen kytkeytyy toinen raskas alkuaine, hiili. Molemmat vaikuttavat ihmiskehossa sekä myös meitä ympäröivässä maailmankaikkeudessa, loputtomassa avaruudessa tähtien sisällä.

Kosmisen ytimeen kiinnittyneet alkuaineet viittaavat elämän kiertokulkuun kuin myös Pitkäsen omaan taiteilijantiehen. Se on ollut johdonmukainen, vaikka polulta täytyy välillä myös poiketa. Johdonmukaisuutta on myös maailmankaikkeudessa. Elämän isossa kuvassa palaamme kuoleman jälkeen sinne tuhkana, jossa mukana on rautaa.
Rauta on kiehtonut Pitkästä nuoruudesta, jolloin hän oli jonkin aikaa töissä Jyväskylässä Valmetin tehtailla. Muistissa on valtava masuuni, jossa sammutettuna näki kaikkia värejä.

Mustaan kytkeytyy ajattomuus, ikuisuus. Loputon tila ja tyhjyys, joka on myös hiljaisuutta. Rauha ja hiljaisuus ovat asioita, joita Pitkänen taiteessaan tavoittelee.

Pimeys ilman päivänvaloa on tilaa, josta todistavat ruumiillisuuttamme suuremmat voimat. Sen hiljaisuudessa voi aistia energian, joka pitää maailmankaikkeutta koossa.

Maailmankaikkeus. Se on myös vahva viitekehyksensä taiteessa ja sen historiassa kulttuurista toiseen. Tässä näyttelyssä se on taiteilijalle hänen elämänsä ja työnsä dokumentointia. Pekka Pitkäsen taiteen keskiöön osuu käsite, jonka ääreen niin monet pohdiskelijat päätyvät. Sen aikaa ei voi mitata seinäkellon lyönneillä.

Maailmankaikkeus on lopullinen kotimme. Sieltä me tähtiä tarkkailevat maapallon asukkaat olemme lähtöisin. Ei siis ihme, että se on kautta aikain kiehtonut niin tavallisia ihmisiä kuin tieteilijöitä ja taiteilijoita.

Marja-Terttu Kivirinta

Linkki taiteilijan videotervehdyksiin!