Paikka: Päätila

Lataa tästä näyttelyn teosluettelo.

Tianjun Li
BIRD COLLISIONS

Tianjun Lin yksityisnäyttely Bird Collisions Forum Boxissa käyttää lintua kulttuurit ylittävänä symbolina, jonka kautta taiteilija kartoittaa ekologian ja muuttoliikkeen välistä ruumiillista kietoutuneisuutta.

Bird Collisions on jatkoa pitkäkestoiselle projektille Free as Birds. Viimeisen kahden vuoden aikana Li on liikkunut muuttolinnun tavoin ja tutkinut rajoja ylittäviä saaria selvittääkseen, miten lintu toimii ”vapauden” kulttuurienvälisenä symbolina. Tässä projektissa visuaaliset elementit ja kokeellinen äänityöskentely kietoutuvat toisiinsa. Valokuvan, videoinstallaatioiden ja ääniperformanssin kautta Li kehittää uutta, purettua ”lintukieltä” ja luo yhdessä paikallisten yhteisöjen kanssa lintulaulukuoroja sekä kollektiivista mielikuvitusta ”linnuksi tulemisesta”.

Uusi näyttely ottaa lähtökohdakseen ekologisen ilmiön, jossa linnut törmäävät arkkitehtuurilasiin, kyseenalaistaen läpinäkyvyyden käsitteen. Lintujen muuttoliikkeen luonnollinen vaistonomaisuus törmää yhteiskunnallisten rakenteiden näkymättömään arkkitehtuuriin. Tämä jännite heijastaa niitä näennäisen läpinäkyviä mutta jäykkiä esteitä, joita ihmiset siirtolaisina kohtaavat systeemisissä viitekehyksissä. Li muuntaa galleriatilan aistittavaksi kentäksi. Äänellisen mimiikan, kollektiivisen ja yksilöllisen laulun (chanting) ja yhteisöllisen tarinankerronnan avulla, rinnakkain kehollisen läsnäolon, äänen, videoinstallaatioiden sekä kokeellisen valokuvan kanssa, näyttely rakentaa tilan, joka on sekä runollinen että koskettava.

Taiteilijaa ja Bird Collisions -näyttelyä ovat tukeneet Saastamoisen säätiö, Pohjoismaisen kulttuuripisteen B28-residenssi, Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja Aalto Studios.

Erityiskiitos teoksen osallistujille: Ida Vu, Ricardo Baltazar, Branislav Dakovic, Safa Solati, Tangmo Ladapha.

Suomessa toimiva monialainen taiteilija Tianjun Li (Timjune, CN/FI) yhdistää työskentelyssään linssipohjaisia medioita, kokeellista vokaali-ilmaisua ja tilainstallaatioita. Synesteettisen kääntämisen ja neljän oktaavin äänialan avulla hän työstää inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden välisiä vastaavuuksia visuaaliseksi ja äänelliseksi lajienväliseksi tarinankerrontajärjestelmäksi.

Lillä on taiteen maisterin tutkinto Aalto-yliopiston visuaalisten kulttuureiden, kuratoinnin ja nykytaiteen (ViCCA) maisteriohjelmasta, sivuaineenaan Sound in New Media. Hänen työskentelyään ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus (Taike), Saastamoisen säätiö, Frame Contemporary Art Finland, Suomen kulttuurirahasto ja Espoon kaupungin taiteilija-apuraha. Hän on työskennellyt muun muassa Saaren kartanon (Koneen säätiö) ja B28-residenssissä (Pohjoismainen kulttuuripiste). Hänen teoksiaan on esitetty kansainvälisesti näyttelyissä, performansseissa ja installaatioissa. Uusi yksityisnäyttelytilaus Fruitmarket Galleryssa (Iso-Britannia), jota tukee Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutti, avautuu loppuvuodesta 2026.

Suomessa toimiva monialainen taiteilija Tianjun Li (Timjune, CN/FI) yhdistää työskentelyssään linssipohjaisia medioita, kokeellista vokaali-ilmaisua ja tilainstallaatioita. Synesteettisen kääntämisen ja neljän oktaavin äänialan avulla hän työstää inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden välisiä vastaavuuksia visuaaliseksi ja äänelliseksi lajienväliseksi tarinankerrontajärjestelmäksi.

Lillä on taiteen maisterin tutkinto Aalto-yliopiston visuaalisten kulttuureiden, kuratoinnin ja nykytaiteen (ViCCA) maisteriohjelmasta, sivuaineenaan Sound in New Media. Hänen työskentelyään ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus (Taike), Saastamoisen säätiö, Frame Contemporary Art Finland, Suomen kulttuurirahasto ja Espoon kaupungin taiteilija-apuraha. Hän on työskennellyt muun muassa Saaren kartanon (Koneen säätiö) ja B28-residenssissä (Pohjoismainen kulttuuripiste). Hänen teoksiaan on esitetty kansainvälisesti näyttelyissä, performansseissa ja installaatioissa. Uusi yksityisnäyttelytilaus Fruitmarket Galleryssa (Iso-Britannia), jota tukee Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutti, avautuu loppuvuodesta 2026.

timjune.com
@timjunelee

Tianjun Lin taiteilijahaastattelu Youtubessa.

Pavel Rotts
MATTER OF TOUCH

Matter of Touch jatkaa Pavel Rottsin tutkimusta muistin materiaalisuudesta saven avulla. Se toimii jatkona Forum Boxin julkisivussa esillä olevalle Climbing a memory -installaatiolle.

Useat historialliset tiilirakennukset Helsingissä, kuten Paavalinkirkko ja entinen Sinebrychoff-panimo, säilyttävät edelleen jälkiä sota-ajan pommituksista. Näistä vaurioituneista seinistä otettujen valujen avulla Rotts siirtää niiden muodot käsintehtyihin savitiiliin, joita tuotetaan koko näyttelyn ajan.

Tiili on perusrakennusmateriaali, mutta myös muistin kantaja. Jokainen tiili muotoillaan yksilöllisesti käsin ja se kantaa sota-ajan pommitusten jättämää jälkeä, joka on painettu saveen sen ollessa vielä pehmeää. Näyttelyn aikana taiteilija rakentaa vähitellen seinää käsintehdyistä tiilistä ja lopulta sulkeutuu rakenteeseen pitkäkestoisessa performanssissa.

Muurin rakentamisen ohella vierailijat kutsutaan osallistumaan tiilienvalmistustyöpajoihin. Osallistujat voivat valmistaa omia savitiiliään ja jättää niihin henkilökohtaisia ​​jälkiä mukanaan tuomillaan esineillä.

Näyttelyä tukevat Koneen säätiö ja Oskar Öflundin säätiö.

Tuottaja: Jaana Denisova-Laulajainen
Tekninen apu: Andreas Behn-Eschenburg
Näyttelyn yhteistyökumppanit: Wienerberger Oy, Material shop, Composite EE

Pavel Rotts (s. 1982, Petroskoi) on inkeriläinen monialainen taiteilija, joka on asunut Helsingissä vuodesta 2015. Hänen työskentelynsä kattaa installaatioita, performansseja, liikkuvaa kuvaa, ääntä ja taiteellista tutkimusta, ja hän käsittelee paikaltaan siirtämisen historiaa, poliittista väkivaltaa, kollektiivista muistia ja omaa identiteettiään. Rottsilla on kuvataiteen maisterin tutkinto Taideyliopistosta, hän esittelee teoksiaan kansainvälisesti ja on osa taiteilijaduo SAHSAPASHAa. Hän on myös aktiivinen taiteilijoiden johtamissa kulttuurialoitteissa ja sodanvastaisessa aktivismissa.

Hänen töitään on esitelty yksityisnäyttelyissä, kuten Climbing a Memory (Narvan museo, 2024) ja Leave No Trace (Helsinki, 2021), sekä osana SAHSAPASHAa eri puolilla Eurooppaa, kuten New Institutessa (Rotterdam, Alankomaat) ja Paradise Worksissä (Manchester, Iso-Britannia). Rotts on osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin ja residensseihin ympäri Suomea ja Eurooppaa, mukaan lukien Joensuun biennaali MITÄ, Mäntän taideviikot (Suomi), Narvan taideresidenssi (Viro), Pikene på Broen (Norja) ja The Mirror Institution (Ruotsi). Hän on saanut useita apurahoja ja palkintoja, kuten Suomen kulttuurirahaston taiteilija-apurahan (2024), William Thuring -palkinnon (2025) sekä projektiapurahoja KONE-säätiöltä ja Oskar Öflundin säätiöltä. Taiteellisen työskentelynsä ohella Pavel oli mukana perustamassa sodanvastaista NO PUTIN NO -aloitetta, KINO Club Helsinkiä ja Shelter-festivaalia.

Pavel Rottsin taiteilijahaastattelu Youtubessa.

Yujie Zhou
HEALTH HAMMER

Protestin välineillä on tarkoitus liikkeen luomisessa. Monumentteja puolestaan ​​valmistetaan muistamaan, muistuttamaan ja hoitamaan haavoittunutta kollektiivia, kun liikkeen vauhti pysähtyy. Tässä näyttelyssä Health Hammer nostaa esiin kannettavan muistomerkin; esineen, joka dokumentoi tapahtumien, kamppailujen ja vastarinnan tekojen osia, joita muuten ei voida julkisesti julistaa, surra tai muistella.

Fyysinen terveysvasara, näyttelyssä ehdotettu ihanteellinen kannettava muistomerkki, näyttää itsepuolustusaseelta, mutta toimii itsehoidon välineenä. Arkielämästä peräisin oleva terveysvasara on manuaalinen työkalu, joka yhdistää akupunktiotaputuksen ja yrttiaromaterapian lihasjännityksen lievittämiseksi ja imunesteen virtauksen stimuloimiseksi. Vasarat kannustavat kollektiiviseen paranemiseen piilottamisen, sensuroinnin tai pyyhkimisen traumasta itse suoritetun hieronnan avulla. Terveysvasaralla lyödään omaa kehoa – tai toista kehoa – kunnes se värähtelee, kaikuu ja saavuttaa resonanssin menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kanssa.

Vasaroita ympäröivä kangas koostuu suuremmasta kankaasta leikatuista käsin kudotuista jacquard-tekstiilipaloista. Suuremmat tekstiilipalat kuvaavat koodattua grafiikkaa vastarinnasta, kun taas pienemmät palat muodostavat koristeellisen ja funktionaalisen osan terveysvasaraa, jäljittäen runojen, lauseiden, sanojen ja kirjainten palasia, jotka vastustivat unohtamisen institutionaalisia järjestelmiä. Näyttelyn tekstiilit ovat toisiinsa kietoutuneita ja periytyneitä, ja ne resonoivat yhteisten koodattujen muistojensa kautta.

Näyttelytilan installaatio ammentaa kiinalaisen vetokangaspuiden rakenteesta, jacquard-kangaspuiden edeltäjästä. Historiallisesti kangaspuut oli järjestetty kahteen kerrokseen: avustaja (eng. draw-boy) istui ylhäällä ja hallitsi kuviota, kun taas kutoja alhaalla suoritti kutomisen fyysisen työn. Tämä binäärinen kudontajärjestelmä myötävaikutti myöhemmin jacquard-mekanismin ja lopulta nykyaikaisten tietokonejärjestelmien kehitykseen, joissa kielet jatkavat prosessointia luomalla ja purkamalla koodia.

Näyttely käsittelee kutomista tekona, joka muistuttaa autoritaarisen sensuurin vaimentamien äänten läsnäolosta, ja hyödyntää monumenttien esineitä sensuroidun tiedon säilyttämiseksi toiminnallisessa muodossa. Jacquard-kudonta materialisoi poistettavan sisällön konkreettiseksi, pitkäkestoiseksi representaatioksi, mahdollistaen sen vaikutuksen ja totuuden dokumentoinnin perinnön jatkumisen. Näyttely haluaa vilpittömästi tarjota kannettavia muistomerkkejä heille jotka taistelivat, toimien henkilökohtaisena muistona tottelemattomuudesta sekä kannustaen itsesäätelyn ja huolenpidon hetkiin.

Näyttelyn on kuratoinut Chih-Tung Lin.

Yujie Zhoun työtä ja näyttelyä tukee Taiteen edistämiskeskus.

Yujie Zhou (they/them) on Helsingissä asuva kiinalainen kuvataiteilija. Hän tutkii kielen tulkintaa sekä sensuurin ja valvonnan ohittamisen menetelmiä valokuvauksen, jacquard-kudonnan, videon ja julkaisujen avulla. Hänen työskentelynsä kyseenalaistaa historiallisten kertomusten rakentumista ja samalla uudelleenmuotoilee kollektiivista yksilöllisyyttä kansallismielisen kasvatuksensa ja yhteiskunnallis-poliittisten hallinnan muotojen vastakkainasettelusta.

Zhoulla on taiteen maisterin tutkinto Aalto-yliopistosta, pääaineenaan valokuvaus ja sivuaineenaan tekstiilit. Hänen töitä on esitelty Suomen valokuvataiteen museossa (Helsinki), Copenhagen International Photography Festivalissa 2025, Singapore International Photography Festivalissa 2024 ja Plat(t)form 2023 -näyttelyssä Fotomuseum Winterthurissa Sveitsissä. Zhoulle on myönnetty residenssejä Koneen säätiön Saaren residenssissä (Suomi), HIAPissa (Helsinki, Suomi), Temple Bar Gallery + Studiosissa (Dublin, Irlanti), Pioneer Worksissa (New York, USA), Künstlerdorf Schöppingenissä (Saksa) ja Treasure Hill Artist Villagessa (Taipei, Taiwan).

https://yujiezhou.xyz/

Chih-Tung Lin (they/them) on Helsingissä asuva kuraattori ja taiteilija, joka on kotoisin Taiwanista. Lin lähestyy työtään monitieteisen näkökulman kautta. Hänen työskentelynsä on leikkisää ja sujuvaa, ja hän usein hämärtää kuratoinnin ja taiteen tekemisen välisiä rajoja. Hän tutkii aiheita useilla eri menetelmillä – kuratoinnin, performanssin, näyttelytoiminnan ja julkaisemisen kautta – välttäen tietoisesti rajoittumista yhteen mediaan. Hänen työnsä keskiössä ovat sosiaalisia suhteita ja yhteiskunnallisia rooleja käsittelevät kertomukset, usein psykologisen näkökulman kautta suodatettuina. Hän on kuratoinut näyttelyitä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Taiwanissa, ja hänen teoksiaan on esitelty Suomessa ja Virossa. Hän työskenteli taiteellisena johtajana Catalysti ry:ssä, joka on voittoa tavoittelematon, Suomessa toimiville monikulttuurisille taiteen tekijöille suunnattu taideorganisaatio. Linillä on taiteen maisterin tutkinto Praxis-näyttelytutkimuksen ohjelmasta Taideyliopistosta ja psykologian kandidaatin tutkinto National Chengchi -yliopistosta.

HEMULOORDI

HEMULOORDI (s.1989) on Helsingissä asuva kuvanveistäjä, joka työskentelee pääasiallisesti keramiikan ja videoiden parissa. HEMULOORDI kuvaa työskentelyään seuraavasti: ”Käsittelen teoksissani identiteettien ristiriitaisuuksia ja sitä miten kapitalismi latistaa ja hallitsee niitä. Toisinaan myös yhteiskunta missä elämme on niin hirvittävä ja absurdi, mutta elämä samaan aikaan myös niin ihmeellinen, että asiat purkautuvat jotenkin sitten taiteena. Teen paljon omakuvia ja
teokseni ovat aina aika psykologisia.”

HEMULOORDI valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2021, mutta on opiskellut aikaisemmin
taidetta myös Tampereen ammattikorkeakoulussa, Taidekoulu Maassa ja Savonlinnan taidelukiossa. HEMULOORDIN
teoksia on nähty mm. Mäntän kuvataideviikoilla, Nuoret2015-näyttelyssä sekä Charlottenborgin kevätnäyttelyssä Kööpenhaminassa. Voit bongata HEMULOORDIN julkisen videotaideteoksen Nokia Arenan aulasta, jossa ”Kiitos 19.30-20.00″ on pyörinyt vuodesta 2022 lähtien. HEMULOORDIN teoksia on myös Kiasman, Valtion, Jenny ja Antti Wihurin säätiön sekä Helsingin Taidemuseon kokoelmissa. Vuonna 2020 Raimo Utriaisen säätiön stipendiraati (Tuomo Tuovinen ja Alma Heikkilä) kuvasivat HEMULOORDIN työskentelyä seuraavasti: ”Globaalissa digitaalisessa ympäristössä Hemuloordi aistii kaikuja suomalaisesta yhtenäiskulttuurista, jossa lukutaito opitaan Aku Ankasta ja huutaminen jääkiekkoa katsomalla. Hemuloordin psykedeelis-alatyylisessä mytologiassa populaarikulttuurin, nettifoorumeiden, politiikan, tietokoneen käyttöliittymien ja taidehistorian kuva-aiheet, hahmot ja ilmiöt häilyvät ruudun ja ulottuvaisen maailman välillä, alati muotoaan muuttaen.”

JAN ANDERZÉN

Jan Anderzén on monialainen taiteilija, joka työskentelee kuvien, videon, tulostamisen, esitysten ja äänen parissa. Hän yhdistää työskentelyssään sääntöpohjaisia järjestelmiä ja sattumaan perustuvia menetelmiä sekä verkkaisia käsityötekniikoita, kuten mosaiikkia ja tekstiilikollaasia. Omiin tarpeisiinsa räätälöityjen digitaalisten työkalujen avulla hän koostaa sommitelmia jatkuvasti kasvavista kuvapankeista, jotka rakentuvat muun muassa perinnekäsitöiden kuvioista, varhaisten tietokonepelien luontoaiheista ja ympäristön valokuvallisista havainnoista.

Anderzénin teoksissa väreilee järjestyksen ja kaaoksen, villiyden ja kesyttämisen sekä pyhän ja arkisen välisiä jännitteitä. Teoksista on luettavissa teknologioihin, myytteihin ja yhdessä olemisen mahdollisuuksiin liittyviä aiheita, vaikka kokonaisuudet tuntuvatkin useimmiten pakenevan selkeitä kielellisiä määrittelyjä. Hänen teoksia on ollut esillä laajasti Suomessa ja kansainvälisesti muun muassa Blank Formsissa, Onassis Cultural Centerissä, Mäntän kuvataideviikoilla, Sorbuksessa ja Porvoon Taidehallissa. Hän on esiintynyt taideinstituutioissa kuten MoMA PS1, CCA London ja ISSUE Project Room sekä festivaaleilla kuten Sónar, Roskilde ja Flow. Hänen sävellyksiään on esitetty Helsingin juhlaviikoilla, Musiikin ajassa ja Tampere Biennalessa. Hänen julkista taidetta on muun muassa Turtolan ratikkapysäkillä Tampereella.

INKA-MAARIA JURVANEN

Inka-Maaria Jurvasen (s.1980) taiteellisen työskentelyn ydin on lyijykynäpiirustus. Pohjamateriaalina hän on pitkään käyttänyt vaneria. Uusimmissa teoksissaan hän on vienyt piirustusta kohti kolmiulotteisuutta ja installaatiota toteuttaen teoksia vanerirakenteiden, marmorin, graniitin ja vanhojen puuesineiden pintaan. Jurvanen on kiinnostunut ajasta – sen kulumisesta, pysähtymisestä, kiertymisestä, kertautumisesta – ja samanaikaisuuden ja peräkkäisyyden esittämisestä kaksiulotteisen kuvan kautta. 

Jurvanen on pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut kuratoituihin ryhmänäyttelyihin Suomessa ja kansainvälisesti vuodesta 2007 lähtien, viimeisimpinä yksityisnäyttely tm-galleriassa, kokoelmanäyttely Nykytaiteen museo Kiasmassa, XXVIII Mäntän kuvataideviikot ja kuratoitu ryhmänäyttely Redbud Arts Centerissä Houstonissa, Texasissa. Hänen teoksiaan on Nykytaiteen museo Kiasman, Museum of Fine Arts Houstonin ja Valtion taideteostoimikunnan kokoelmissa. Suomen Taideyhdistys myönsi Jurvaselle William Thuring -nimikkopalkinnon 2023.

www.jurvanen.com

LINDA ROSCHIER

Linda Roschier (s.1979) on taidemaalari, jonka taiteellinen praktiikka sijoittuu maalauksen laajentuneeseen kenttään.

Roschier on esittänyt teoksiaan Suomessa ja kansainvälisesti, ja hänen teoksiaan kuuluu julkisiin ja yksityisiin kokoelmiin. Hän valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2020 sekä taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2009.

Roschierille maalaus toimii kulkutienä itsen ja toisen, näkyvän ja näkymättömän sekä nykyhetken ja ajattoman välillä. Viime vuosina hänen työskentelyssään on korostunut ajatus kasvien siementen kyvystä muovata maisemaa, sekä niiden rinnastuminen maalaukseen aikaa kuljettavana, hauraana sekä voimakkaana objektina. Kuten sieluilla, myös esineillä ja materiaaleilla vaikuttaa olevan omat reittinsä näkymättömästä näkyväksi.

TOMMI PASANEN

Tommi Pasanen (s.1995, Oulu) on taidemaalari, joka on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2024. Pasasen teokset käsittelevät ajan kulumista ja sen jättämiä jälkiä. Hän keskittyy töissään maalauksen perinteisiin elementteihin mutta pikemminkin rakentaa kuin maalaa sommitelmansa. Pasasen teoksia ovat hankkineet mm. Aineen taidemuseo, Suomen Taideyhdistys sekä Valtion taideteostoimikunta.

HEMMO SIPONEN

Hemmo Siponen (s.1991, Helsinki) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Hän valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2019. Hän työskentelee vesivärimaalauksen keinoin.

Siposen tuorein näyttely Horros oli K17 taiteen ja ekologian koetilassa Nikkilässä joulu-tammikuussa 2025-26, yhdessä Kati Ruohomäen kanssa. Tätä ennen hänellä on ollut yksityisnäyttelyjä Galerie Pleikussa Berliinissä (2025), tm-galleriassa (2023), galleria Sinnessä (2021) ja HAM-galleriassa (2020) Helsingissä. Hänen teoksiaan oli mukana ryhmänäyttelyssä Schwarz Contemporaryssä Berliinissä vuonna 2022.

EETU HUHTALA

Eetu Huhtala (s. 1993, Äänekoski) on Helsingissä asuva ja Keravalla työskentelevä kuvanveistäjä. Huhtalan taiteellinen työskentely koostuu liikkuvista mekaanisista veistoksista, suurikokoisista metallisista veistoksista sekä moniaistillisista teoksista. Huhtalan teokset näyttäytyvät usein arkisina esineinä, laitteina ja rakenteina jaetusta elinympäristöstämme. Hän lainaa yhteisistä julkisista tiloista, rakennusten julkisivuista, kaduilta, pihoilta, leikkikentiltä sekä yksityisten kotiemme sisäpuolelta. Työskentelyn pohjalla on arjen muovaamilla odotuksilla latautuneet objektit, joiden muoto, käyttötarkoitus ja toiminta ovat katsojalle ennalta tuttuja.

Huhtalan teoksissa nämä arkiset objektit kytkeytyvät henkilökohtaisiin kokemuksiin ja niiden kautta laajempiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Teokset ovat usein inhimillisellä tavalla vajavaisia. Esineet eivät kykene täyttämään niille annettua tehtävää, ne toistavat yksittäisiä hetkiä, ylläpitävät ratkaisemattomia tiloja tai toimivat tarkoituksensa vastaisesti. Läsnä on odotusten ja todellisuuden välisen ristiriidan kautta syntyvät kokemukset: turhautuminen, voimattomuus, paikalleen jääminen ja ulkopuolisuus. Esineiden toistuva epäonnistuminen synnyttää teoksiin kuitenkin myös tragikoomisen jännitteen.

Huhtala valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2021 ja vuonna 2023 hänet palkittiin Vuoden nuori taiteilija -palkinnolla. Huhtalan teoksia on ollut esillä yksityisnäyttelyissä Jyväskylän taidemuseossa (Divided Into Two Equal Parts, 2024), Tampereen taidemuseossa (A Pillow Fort & Other Soft Things, 2023), Galleria Sculptorissa (Unfulfilled, 2021) sekä Project Roomissa (I sat there, doing nothing, 2020). Hänen teoksiaan on lisäksi esitetty useissa kuratoiduissa ryhmänäyttelyissä Suomessa sekä ulkomailla muun muassa Galerie Anhavassa (2025), Kuva/Tilassa (2025), Rovaniemen taidemuseossa (2022), OpenArt-biennaalissa Ruotsin Örebrossa (2022) ja EMMA – Espoon modernin taiteen museossa (2021).

Huhtalan teoksia kuuluu muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman, HAM – Helsingin taidemuseon, Tampereen taidemuseon, Jenny ja Antti Wihurin rahaston, Saastamoisen säätiön sekä Heinon taidesäätiön kokoelmiin. Hän on toteuttanut pysyvän julkisen teoksen Ouluun (A Temporary Stay, 2026) sekä Helsinkiin (Another, 2022).

Näyttelyn nimi Substrate, substraatti, tarkoittaa ravitsevaa ja kantavaa alustaa, joka mahdollistaa asioita ja synnyttää uutta. Se on sekä välittäjäainesta että tapahtumapaikka. Näyttely rakentuu käsitteen ympärille tarkastellen erilaisia substraatteja ja eri olioiden välistä vuorovaikutusta. Veistokselliset teokset koostuvat avoimista ja rajaamattomista tilallisista kokonaisuuksista sekä niiden yhteydessä nähtävistä teoksista, jotka ovat kiteytyneet itsenäisempään muotoon.

Palosaari kutsuu työskentelyään laiduntamiseksi, kuljeskeluksi ravintoa etsien ja sitä jauhaen. Se voi olla sekä nautittavaa että kivuliasta kirmailua tai lorvimista. Se ei ole kuitenkaan pelkkää ajelehtimista vaan elämän kohtaamista sellaisena kuin se tulee. Näyttelyn teoksia varten Palosaari laidunsi lähiympäristössään ja avaruusfysiikan alustoilla.

Näyttelytilan Permanto -salissa nähdään teos Cosmic Intimacy. Se koostuu aurinkopaneeleista ja alumiini- ja messinkivaloksista. Teoksen lähtökohtia ovat aurinkopaneeleiden ylläpitoon liittyviltä nettisivuilta löydetyt kuvat, joissa paneeleiden pintoja asuttavat jäkälät. Teoksen laakajäkälät on kerätty sokkeleiden, vesikanavan seinämien ja ilmastointilaitteiden koteloiden pinnoilta. Valosten komposition pohjana Palosaari käytti NASAn kuvia varhaisimmista ja kaukaisimmista galakseista.

Grounding -installaatio, joka levittyy entisessä maakellarissa toimivan näyttelytilan lattialle, on työstetty paikan päällä. Teos koostuu siirtolavoilta kerätyistä metallisista kappaleista sekä gabion-koreista. Palosaari kutsuu installaation veistosmoduuleja istukoiksi. Ne eivät esitä istukkaa, vaan toimivat sen tavoin. Gabionit eli kivikorit ovat huokoisia arkkitehtonisia rakenteita, jotka sekä läpäisevät, suojaavat että patoavat. Ne päästävät läpi nesteitä ja ravinteita mutta suojaavat haitallisilta voimilta. Veistoksellisina moduuleina ne kiinnittyvät väliaikaisesti gallerian lattiaan. Ja löydetyt fragmentit tarrautuvat niiden seinämiin väliaikaisin sidoksin. Teoksen osat ovat hengittävässä vuorovaikutuksessa toisiinsa ja ympäristöönsä, mutta säilyttävät tunnistettavan erillisyytensä.

Solar Enfold on Parvi-tilassa nähtävä kokonaisuus messinkisiä taivutuksia. Kokonaisuuden keskiössä nähtävä teos Solar phycisist feeding the sculptor pohjaa keskusteluihin aurinkofyysikoiden kanssa. Työpöydän kaltaisen teoksen päällä on messinkiohutlevystä ja -tangosta taivutettuja muistumia työpöydän materiaaleista sekä muun muassa malli auringon vuoköydestä. Vuoköysi on energiaa varastoiva kiertyneistä magneettisista kenttäviivoista muodostuva rakenne. Yksittäinen kenttäviiva voi katketa vain tullessaan hyvin lähelle toisen magneettikentän erisuuntaista viivaa, jolloin ne katkeavat ja kytkeytyvät uudelleen yhtäaikaisesti. Hetkellisesti kaksi erillistä magneettikenttää yhdistyvät ja vapauttavat energiaa, minkä jälkeen ne jatkavat kulkuaan erillisinä, uudelleenkytkeytyneinä ja muuntuneina kenttinään.

Sari Palosaari on kuvanveistäjä ja laiduntaja. Hänen pohjoisessa kasvuympäristössään jokipato, kaivos, sellukattila ja terässulatto olivat samaa takapihaa hillasuon, pohjavesilähteen, kristallihankien ja öisen appelsiiniauringon kanssa. Kaikki samaa kenttää, samaa laidunmaata. Taiteellisessa toiminnassaan Palosaari tekee eron kulttuuria luomalla kohtaamisen tiloja irrallisuuden ja kietoutuneisuuden väliin.

Palosaaren teoksia on viime aikoina ollut esillä Art Ii Biennalessa osana Oulu26 -ohjelmaa, Helsingin yliopiston geofysiikan osastolla osana Synzoochory -näyttelysarjaa ja Hakaniemi26 Työhuoneella. Hän on edustettuna Nykytaiteen museo Kiasman, Modernin taiteen museo EMMAN ja Valtion taidekokoelmissa.

Näyttelyn toteuttamista ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö ja Taike.

Vieno Motors and Friends: Botanical Epiphany on nelipäiväinen spektaakkeli, joka järjestetään Forum Boxissa vuoden 2026 Helsinki Priden aikaan. Vieno Motors tarjoaa rehevän Walk-In Closetin, helsinkiläistrooppisen Narnian kaapin, josta avautuvassa maailmassa sekoittuu kokemuksellisesti ihmisen ja kasvin kehot monin eri tavoin. Kattaus esityksiä sisältää kukitusperformansseja, konsertteja, kokeellisen piknikin sekä koneiden ja kasvien välisiä koreografianäytöksiä.

Vieno Motors on kollegiaalisessa vuorovaikutuksessa kehittynyt esityskonsepti. Kasveja ja luovia metodeja yhdistäviin Vieno Motors -aktioihin on vuodesta 2014 alkaen osallistunut jo yli 80 eritaustaista taiteilijaa. Anarkofloristisia kukituksia on voinut nähdä Reykjavikin talvimyrskyssä, Berliinin metrossa, Brooklynin sivukaduilla ja Rooman lämpimässä yössä. Vieno Motors and Friends: Botanical Epiphany – tapahtumassa kansainvälisen artistijoukon koollekutsujina toimivat myös tapahtumassa esiintyvät kuvataiteilijat Ilona Valkonen ja Paavo Halonen.

TAITEILIJAT
Jo R Abusland (NO), Heini Aho (FI), Komugi Ando (JP/FI), Tristor Blue (FI), Beniamino Borghi (IT/FI) / TanssiARTesaani, Koivun juhla – Islaja (FI), Simo Vassinen (FI/DE) ja Paula Karvonen (FI) / Bioteatteri, Anne Hiekkaranta (FI), Appu Jasu (FI), Antti Kauppinen (FI), Justyna Koeke (PL/DE), Ulla Kokki (FI), Heidi Lunabba (FI), Lotte Nilsson-Välimaa  (SE) ja Katarina Wiklund (SE), Plant Based Stories –  Pia Sirén (FI), Mirella Pendolin (FI), Ada Katz (FI) ja Esko Grundström (FI), Juuli Rantaniemi (FI), Räkälicious (FI), Emmi Valve (FI), Mirja Ylänne (FI) sekä yllätysesiintyjiä

OHJELMA

TORSTAI 25.6.

11-20 Näyttely ja Epiphany Café auki

Blumen Fitness, Justyna Koeke, esiintyy satunnaisesti

12-20 Vieno Motors, interaktiivinen kestollinen performanssi

12-20 Pulla express, Komugi Ando, kestollinen performanssi

13-14 Plant Self Portrait, Emmi Valve, queer-ekologinen kollaasiworkshop, kesto 1h. Tule ajoissa, työpaja alkaa alustuksella!

14-16 Poster JOY, Jo R Abusland, mimeografinen queerjuliste-workshop, drop-in osallistuminen

15-20 Sauna Obscura -tent edition,  Heidi Lunabba, osallistava installaatio. Uima-asu ja pyyhe mukaan, sekasauna, avoin kaikille sukupuolille

17-17.03 The Swing – Gummikavaljeren, Lotte Nilsson-Välimaa ja Katarina Wiklund, ääniesitys

17.03-18 Porkkana Unplugged, Antti Kauppinen, nahkahomon vegaanitarjotin katettu

18-18.15 Avajaispuhe, Ilona Valkonen ja Paavo Halonen

19–19.30 Räkälicious, performatiivinen pop-punk-konsertti

PERJANTAI 26.6.

11-20 Näyttely ja Epiphany Café auki

Blumen Fitness, Justyna Koeke, esiintyy satunnaisesti

12-18 Vieno Motors, interaktiivinen kestollinen performanssi

13-15 Vieno Motors: Plants and Machines, interaktiivinen esineperformanssi

15-18 Studio Vilgefortis, Heidi Lunabba, kukkapartastudio naisille ja muille parrattomille ja parrakkaille ihmisille, osallistava performanssi

17-18 Dance with/from/for Objects, Beniamino Borghi / TanssiARTesaani,  tanssiesitys

18-19.30 Plant Based Stories, Pia Sirén, Mirella Pendolin, Ada Katz  ja Esko Grundström, konserttimuotoinen monumentti yleisön kasvitarinoille

LAUANTAI 27.6.

11-17 Näyttely auki

11-17 galleriassa pre- ja post performance -installaatioita sekä levähtämisen mahdollisuus

12– Helsinki Pride 2026 -kulkue. Lähtö Senaatintorilta. Lisä- ja ilmoittautumistiedot täällä.

SUNNUNTAI 28.6.

11-17 Näyttely ja Epiphany Café auki

Blumen Fitness, Justyna Koeke, esiintyy satunnaisesti

12-17 Vieno Motors, interaktiivinen kestollinen performanssi

12-17 Pulla Express, Komugi Ando, kestollinen performanssi

13-15   Vieno Motors: Plants and Machines, interaktiivinen esineperformanssi

15-16 Koivun juhla, Islaja, Simo Vassinen ja Paula Karvonen / Bioteatteri
Ota mukaan joogamatto tai muu pehmeä alusta, jos mahdollista.

Vieno Motors -esityksissä on vaihtuva taiteilijatiimi. Interaktiivisien performanssien katsoja  voi valita joko osallistuvan tai tarkkailevan roolin. Kestollisia performansseja voi seurata vapaasti vain hetken tai jopa koko keston ajan. Mahdolliset muutokset ohjelmassa ilmoitetaan Forum Boxin verkkosivuilla.

Kiitos tukijoille: Svenska kulturfonden, Taike, FloweRescue, Peikonkello, Kyrö Distillery, Camu, Slow Flower Loviisa

Forum Box on Helsinki Priden yhteisökumppani.

Hanna Marno
Semisanguineus

Semisanguineus-veistosinstallaatio pohtii materiaalista oloaan erilaisten luonnollisuuksien ja luonnottomuuksilta vaikuttavien järjestelmien keskellä, sivustakatsojana ja osallisena.

Semisanguineus (Puoliverenpunainen) viittaa näyttelyn puu- ja kipsiveistoksissa väriaineena käytetyn verihelttaseitikin (Cortinarius Semisanguineus) väreihin, sekä kuvanveiston ajatukseen eläväksi tekemisestä ja astian tarjoamisesta.

Materiaalisen veistoksen näkökulmasta on yhdentekevää, oli se sitten kuollutta ja elävää, mikäli jompaakumpaa näistä osoittajista pidetään jonkin yhteisen osallisuuden määreenä. Sattuu vain olemaan niin, että tietyt ajatukset, eleet, olennot, olomuodot, pseudoelävät ja pseudokuolleet, symbiontit, kasvusuunnat ja diagnoosit mukaanlukien, ovat lähempänä elämää ja siten enteileviä.

Näyttelyn lähtökohtana ovat sienivärityöskentelyyn sekä erikoispuun työstömenetelmiin liittyvät kysymykset tekijyyden ja ajallisuuden vuorovaikutussuhteista.

Näyttelyn äänisuunnittelun on tehnyt Harri Sippola.

Marnon työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto. Näyttely on saanut projektiavustusta Taiteen Edistämiskeskukselta ja Svenska Kulturfondenilta.

Kiitos Iikka Hakkiolle ja Vilma Pesoselle Kankaanpään taidekoulusta prosessiin osallistumisesta.

Hanna Marno (s. 1981) on kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija, joka asuu ja työskentelee Siikaisissa, Pohjois-Satakunnassa. Viime vuosina pienessä kylässä asuttuaan hänen ruokavalionsa on koostunut pajuhippusista aamiaisella ja lounaalla. Raskaan työpäivän jälkeen hänen päivällisensä on hieman monipuolisempi: annos seitikkejä lihaksille, haapaa verelle ja kuukusia nähdäkseen paremmin. Illallisella hän nauttii kulhon ruis-ja grafiittipuuroa, joka luo yölle suojan. Koirakummitus Mauri tarkkailee annoksia herkkukulhonsa takaa.

Taiteessaan Marno tarkastelee maisemia, yhteisöjä, vuorovaikutussuhteita ja monikielisyyksiä ehdottaen erilaisten ympäristöjen kohtaamisia. Hänen taiteellinen lähestymistapa on maisemalähtöinen ja yhteisöllinen. Hän esittää taidetta valkoisen kuution tiloissa ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä sekä erilaisissa ympäristöissä tilapäisinä ja julkisina teoksina. Hänen viimeisin yksityisnäyttelynsä järjestettiin Taidehalli Hämeessä (2024) ja tilapäinen ympäristötaideteos, Édouard Samettijalka esitettiin Porin Taideaukiolla Porin Taidemuseon ohjelmistossa (2024.) Suomen Taideyhdistys myönsi Marnolle William Thuringin-nimikkopalkinnon v. 2024.

www.hannamarno.com
Instagram: hannamarno

Riikka Puronen
Tiimalasi

Tiimalasi-näyttely tarkastelee muodon syntymistä ja sitä, miten työskentelyprosessi tekee ajan kulun näkyväksi. Riikka Puronen pohtii teoksissaan mittakaavaa, havaintoa ja veistoksen rakentumista: miten muotti, materiaali ja liike synnyttävät yhdessä teoksen.

Muotti on perinteisesti ollut kuvanveistossa väline, jonka tarkoitus on toistaa kappale tarkasti ja jäädä lopulta näkymättömiin, jopa särkyä prosessissa. Muotin ontto sisätila alkaa kuitenkin hahmottua jo ennen valua omaksi kolmiulotteiseksi tilakseen. Tiimalasi-näyttelyssä tämä muotin ominaisuus nousee teosten lähtökohdaksi. Savilaatat-sarjan reliefeissä saveen painautuneet jäljet toimivat eräänlaisina tapahtumien ja liikkeiden tallenteina.

Näyttelyn keraamiset teokset on toteutettu 3D-tulostettujen muottien avulla. Savi painetaan muottiin ja irrotetaan märkänä, jolloin painovoima, kuivuminen ja liike jatkavat pinnan ja rakenteen muokkaamista. Materiaalin käyttäytyminen jää näkyväksi valmiissa teoksessa: savi tallentaa muotin rakenteen sekä työskentelyn aikana syntyneet painaumat, venymät ja liikkeen jäljet.

Esillä on myös tinasta valettuja pienoisveistoksia, jotka toistavat Savilaatat-sarjan reliefien muotoja kolmiulotteisina. Jokainen valu on yksilöllinen. Pienikokoiset veistokset muistuttavat amuletteja tai mukana kannettavia esineitä – henkilökohtaisia symboleja, muistoja ja merkkejä. Aakkoset-sarjan tinaveistoksissa viittauksenomaiset muodot tuovat mieleen käsimerkit ja viittomat sekä tavan, jolla merkitykset voivat syntyä jo ennen puhuttua kieltä.

Riikka Puronen (s. 1968) tunnetaan materiaalien runsaudesta ja mittakaavojen vaihtelusta. Viime vuosina hän on perehtynyt erityisesti 3D-tekniikoihin. Puronen valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 1996, ja vuodesta 1992 lähtien hän on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla sekä pitänyt kaksikymmentä yksityisnäyttelyä.

Purosen julkinen veistos Harppi ja tähdet valmistui Kalasatamaan Helsingin kaupungin taidemuseon tilaamana vuonna 2018. Parhaillaan hän työskentelee Valtion taideteostoimikunnan tilaaman julkisen veistoksen Juuret elämänvoima parissa, joka sijoitetaan Tampereen poliisitalolle.

Taiteellisen työnsä ohella Puronen toimi kuvanveiston lehtorina Kuvataideakatemiassa vuosina 2007–2017. Hänelle on myönnetty Vuoden nuori Suomi -palkinto (1997) sekä William Thuring -nimikkopalkinto (2010). Purosen teoksia kuuluu muun muassa Valtion taidekokoelmaan, Jenny ja Antti Wihurin kokoelmaan sekä HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.

Tällä hetkellä Puronen työskentelee Taiteen edistämiskeskuksen kolmivuotisen taiteilija-apurahan turvin.  Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus (Taike).

www.riikkapuronen.com

Instagram:puronenriikka

Lataa tästä näyttelyiden kuvallinen teosluettelo

Aaro Murphy
As light as catching air

Näyttely koostuu uusista teoksista, jotka tutkivat muistin, maiseman ja tuoksuteknologian välisiä suhteita videon, veistoksen ja tuoksun keinoin.

Näyttelyn keskiössä on Prototype for Listening, uusi veistos, joka puhaltaa hienovaraista orkidean tuoksua galleriaan. Katosta ripustettu teos lainaa muotokielensä kasvihuoneiden rakenteista ja orkideoiden herkästä muodosta. Kirkas lasi ja toisiinsa liitetyt putket viittaavat tuoksuteollisuudessa käytettyyn headspace-prosessiin, jolla aromeja dokumentoidaan, kerätään ja jäljitellään.

Veistoksen ohella esillä on Phantom Bloom -niminen videoteos, joka spekuloi tuoksujen katoamista fiktiivisen “elektronisen nenän” näkökulmasta. Äänen rekisteri vaihtelee tieteellisestä kielestä lyyriseen runouteen ja muodostaa abstraktin audiovisuaalisen kertomuksen, joka liikkuu poetiikan ja analyysin rajapinnalla. Teosten kautta pohdin, miten tuoksuja voidaan ihmisen ja koneen kohtaamisen kautta tallentaa ja muistaa.

Teoskokonaisuus on syntynyt vuosina 2023–2025 Japanissa toteutetun työskentelyn ja tutkimuksen pohjalta, jolloin perehdyin sekä nykypäivän tuoksuteknologiaan että Kōdō-perinteen traditioihin. Yhteistyössä Takasago-aromilaboratorion kanssa keräsimme headspace-teknologialla hajumolekyylejä ja kehitimme kokoelman uhanalaisten orkidealajien tuoksuista Tsukuban kasvitieteellisestä puutarhasta. Prosessi herätti kysymyksiä siitä, miten katoavia tuoksuja voidaan arkistoida ja tallettaa.

Samanaikaisesti perehdyin japanilaiseen kōdō-perinteeseen, jossa keskitytään tarkkaavaisesti “kuuntelemaan” tuoksuvia agarpuun paloja. Agarpuun tuoksu toimii välittäjänä jaetuille tarinoille ja muistoille ehdottaen, että tuoksuja voidaan ymmärtää myös kielen ja kertomuksen kautta, molekyylien ohella. Teoskokonaisuutta työstäessäni toistuva ajatus onkin ollut hajujen aistiminen eräänlaisena kuuntelemisen muotona: voisiko tuoksua ymmärtää myös kielellisenä aineena tai koodina.

Näyttelyä ovat tukeneet Koneen Säätiö, Vilho & Olga Linnamon Säätiö ja Taike.

Aaro Murphy (1991, Jyväskylä) on kuvataiteilija joka työskentelee Amsterdamin ja Helsingin välillä. Murphy työskentelee monialaisesti videon, äänen ja veistoksen parissa luoden aikasidonnaisia installaatioita, jotka kyseenalaistavat rajoja orgaanisen ja synteettisen välillä – usein tutkien laajempia kehon ja teknologian teemoja. Murphyn töitä on aiemmin ollut esillä Art Rotterdamissa, Osage Gallery Hong Kongissa, Bologna.cc:ssä, Turun Taidehallissa, Dalston Gallery Tokiossa, SOLUssa ja Oude Kerk Amsterdamissa.

www.aaromurphy.com

Ida Palojärvi
Veitset

Veitset ovat ensimmäisiä ihmisen valmistamia työkaluja. Ne kiinnostavat minua sekä työkaluina että aseina. Molemmissa käytöissään veitset leikkaavat, halkaisevat ja veistävät. Ne erottavat aineen useampaan osaan ja muuttavat sitä. Veitsenterä toimii sitä paremmin mitä ohuempi se on. Kun terä lähestyy kaksiulotteisuutta, se muuttuu kuitenkin myös hauraammaksi. Kappaleiden hajottamiseen tarkoitettu väline voi itse rikkoutua.

Näyttelyn molempien teosten veitset on valmistettu vahasta. Vaha on edullista ja uudelleenmuovailtavaa. Sitä on usein käytetty veistosten apumateriaalina, mutta siitä on valmistettu myös varsinaisia teoksia, kuten kuolinnaamioita. Se sietää kosteutta hyvin ja on tietyssä olosuhteissa kestävää. Se on materiaalina haastava ja sen kiinnittäminen liimojen avulla on hankalaa. Se on myös haurasta ja murtuu helposti.

Ensimmäisessä teoksessa minua on kiinnostanut kappaleiden ääriviivojen liudentuminen ja samentuminen. Veitset on aseteltu rykelmiin ja ne näyttävät leikkaavan toisiaan. Niitä on vaikea nähdä kunnolla, sillä propellit muodostavat sumean aidan veitsien ja katsojan välille. Propelleja pyörittävät moottorit reagoivat katsojan liikkeeseen ja ne pyörivät sitä nopeammin, mitä lähempänä teosta hän on. Kauempana propellien vauhti hidastuu, mutta silloin etäisyys estää katsojaa näkemästä kohdetta kunnolla.

Portaikon alla sijaitseva toinen teos koostuu läpikuultavaa varjoa muistuttavista veitsistä, jotka roikkuvat niiden sisään valetusta punaisesta luotilangasta. Luotilankaa käytetään pystysuoran linjan määrittämiseen rakennustöissä. Kuvittelin lapsena, että luotilanka piirtäisi ampuma-aseella laukaistun luodin lentoradan ilmaan. Veitsien läpi pystysuorana kulkeva lanka muistuttaa minua verisuonesta tai luodin verisestä lentoradasta, jonka yksi ase on jättänyt toiseen.

Näyttelyä on tukenut Koneen Säätiö ja Taiteen edistämiskeskus.

Ida Palojärvi on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta, Hän tarkastelee teoksissaan havaitsemisen reunamia ja katvealueita. Hän käyttää tilallisia elementtejä kuten sekä peittämään että paljastamaan veistosmaisia katseen kohteita. Hän koettelee sellaista taiteen katsomisen tapaa joka perustuu katsojan kyvylle havainnoida teosta rajoituksetta. Hänen teoksensa ovat tilaan rakennettuja installaatioita jotka käsittelevät usein näkemistä ja havainnointia sekä niiden häiriintymistä. Ne osallistavat katsojan ja vaativat aikaa, läsnäoloa ja viipymistä. Hän on käyttänyt teoksissaan elementteinä mm. hedelmiä, vuorimaisemia, kultaa, suolaa tai kukkia jotka kätkeytyvät sumun, etäisyyden, pimeyden tai fyysisen esteen taakse. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä mm. Turun Taidehallissa, HAM-galleriassa, Galerie Anhavassa sekä Huuto-galleriassa ja osallistunut ryhmänäyttelyihin mm. Mäntän Kuvataideviikoilla. Hän on jäsentaiteilija sekä kuraattori Galleria Oksasenkatu 11:ssa.

www.idapalojarvi.com

Marloes van Son
Mekaaninen melodia, inhimillinen hyräily

Miksi meidän on vaikeaa arvostaa koneidemme lauluääniä?
Ihmisen hyräily on rauhoittava ääni, joka yhdistetään turvallisuuteen ja rentoutumiseen. Hyräilemme, kun olemme tyytyväisiä, rauhoittaaksemme lemmikkejämme ja lapsiamme tai yksinkertaisesti siksi, että pidämme äänestä. Hyräily syntyy resonanssina kun ilma värähtelee kallojemme onteloissa. Kun koneet hyrisevät, sen aiheuttavat usein mekaaniset värähtelyt ja harmonisilla taajuuksilla moduloiva sähkövirta. Toisin kuin ihmisen hyräily, se koetaan yleensä häiriöksi: Hyräilyä voidaan pitää positiivisena terminä kun se liittyy ihmisiin, mutta se on lähes päinvastainen, kun äänen tuottaa kone.

Monet tämän näyttelyn installaatioista tuottavat jonkinlaista ääntä. Suurin osa niistä on tarkoituksellisia, mutta joskus esiintyy odottamattomia ääniä, kuten pehmeitä napsahduksia signaalien vaihdon aikana, suriseva moottori tai hieman vääristynyt kaiutin. Koska installaatiot sisältävät hylättyjä huonekaluja ja korjattuja tai muokattuja rikkinäisiä laitteita, kaikkia yksityiskohtia ei voi ennustaa. Näiden omituisuuksien myötä esineille kehittyy monimutkaisempia luonteita. Tämä näyttely pyrkii kysymään miten ihmiset kehittävät yhteyksiä arkipäivän teknologisiin esineisiin ja mitä tapahtuu, kun nämä esineet toimivat eri tavalla.

Olen erityisen kiinnostunut suhteista, joita muodostamme teknologisiin huonekaluihin. 50-, 60- ja 70-luvuilla luotiin monimutkaisia huonekaluja, kuten sisäänrakennettuja levysoittimia, radioita, stereoita tai puhelimia. Vaikka teknologia onkin vanhentunutta, huonekalut ovat edelleen käytössä, vaikka niillä saattaa olla nykyään erilainen funktio. Jokin näissä teknologisissa huonekaluissa herättää yhteyden, joka yksinkertaisista laitteista ja ei-teknologisista huonekaluista näyttää puuttuvan. Kun ne rikkoutuvat, ne heitetään pois ja korvataan uusilla, kiiltävämmillä versioilla sen sijaan, että ne korjattaisiin tai käytettäisiin uudelleen. Voisiko olla niin, että välitämme enemmän vanhoista teknologisista huonekaluistamme, koska ne ikäänkuin laulavat paremmin?

Takaisin mekaanisiin melodioihin: Uskotaan, että yhdessä laulaminen vahvistaa ihmisten välisiä suhteita. Voimmeko siis muodostaa syvemmän siteen teknologisiin esineisiin, jos arvostamme niiden äänellisiä omituisuuksia?

Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto sekä Juhani Kirpilän rahasto.

Marloes van Son (s. 1991, Alankomaat) luo ääniesineitä, instrumentteja ja kokeellista musiikkia. Hän taiteellinen työskentelynsä yhdistää elektroniikkaa, puutöitä ja ääntä vaihtelevina yhdistelminä. Näyttelyiden, esitysten ja työpajojen kautta hän tutkii arkipäivän laitteiden ja tilanteiden vuorovaikutusta. Hän on kiinnostunut ihmisten ja teknologian välisistä yhteyksistä, korjauskulttuurista, käyttöliittymäsuunnittelusta sekä elektroniikan ja käsityötaidon yhdistämisestä. Hän tutkii parhaillaan korjaamista hoivamekanismina ja pyrkii kestävämpään suhteeseen elektronisten laitteidemme kanssa. Hän luo installaatioita ja instrumentteja yhdistäen käytöstä poistettuja huonekaluja ja teknologiaa, ja järjestää työpajoja, joissa osallistujat tutkivat henkilökohtaisia yhteyksiään esineisiin niiden korjaamisen kautta.

Van Son suoritti maisterin tutkinnon visuaalisessa kulttuurissa ja nykytaiteessa (Aalto-yliopisto) vuonna 2017 suoritettuaan kandidaatin tutkinnon ArtScience Interfacultyssa (Haagin kuninkaallinen taideakatemia). Hän on Alankomaista kotoisin ja asuu ja työskentelee tällä hetkellä Helsingissä. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä Galleria Huudossa ja Galerie AMUssa (Praha) sekä yhteisnäyttelyn Alex van Giersbergenin kanssa Myymälä2:ssa. Hän on osallistunut ryhmänäyttelyihin ja esiintynyt ympäri Eurooppaa.

www.marloesvanson.nl

Lataa tästä näyttelyiden kuvallinen teosluettelo

Laura Dahlberg
DESTROY THEM WITH CUTENESS

Näyttelyn nimi viittaa tunteeseen, jota kutsutaan söpöysaggressioksi. Se voi syntyä, jos kohtaa jotain ylivoimaisen söpöä: esimerkiksi kissanpennun, joka on niin suloinen, että sitä tekee mieli puristaa, ei vahingoittaakseen vaan koska yllättävä tunne on vain liian suuri käsiteltäväksi. Söpöysaggressiossa kaksi vastakkaista tunnetta valtaa kehon samaan aikaan ja silloin jokin sisälläsi horjuu.

Näyttelyn teoksissa teknologia näyttäytyy kummallisena ja pehmeänä. Niiden söpö ulkomuoto sekä heleä väri yhdistettynä keinotekoiseen liikkeeseen saattaa saada aikaan ristiriitaisen tunteen. Ihminen tuntee usein outouden tunnetta kohdatessaan robotteja, jotka muistuttavat eläviä olentoja, mutta ovat kuitenkin liian kaukana luonnollisesta.

Teosten materiaalivalinnat ovat muotoutuneet sen mukaan, mitä olennot tarvitsevat liikkuakseen. Mekaanisten olioiden tekninen toteutus vaatii huolellisuutta. Digitaalisen sekä fyysisen maailman on toimittava yhdessä: jos muoto ei kanna, ilma karkaa ja liike jää syntymättä. Jos koodin rytmi ei ole oikea, voi toukka poksahtaa. Joskus olio ei herää lainkaan – sen silikoninen iho on ollut liian hauras.

Yksi teosten keskeisistä materiaaleista on huoneilma, joka täyttää ympärillämme olevat tyhjät tilat. Ilma kulkee olioiden aukkojen sisään ja vapautuu ulos. Käytämme samaa ilmaa molemmat, jotta olisimme hetken elossa.

Näyttelyn äänimaiseman on toteuttanut Eemeli Dahlberg.

Dahlberg on valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2016 ja kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2022. Hänen viimeisimmät näyttelynsä olivat yksityisnäyttely HAM Galleriassa Helsingissä sekä yhteisnäyttelyt Onoman kesänäyttelyssä Fiskarsissa ja Galleria Rostrumissa Malmössä. Hänen teoksiaan löytyy Helsingin taidemuseon kokoelmasta.

www.lauradahlberg.com

Tanja Koljonen
THINKING NUMBERS

Thinking Numbers -näyttelyn lähtökohtana on Jonathan Schellin vuonna 1982 julkaistu esseemuotoinen tietokirja The Fate of the Earth. Kirja kuuluu kylmän sodan aikakauden keskeisiin teoksiin ja tarkastelee ydinsodan seurauksia sekä ihmiskunnan tulevaisuutta. Schellin mukaan maapallon kohtaloa pohtiessa ihminen joutuu kosketuksiin sellaisen kanssa, jota hän ei voi täysin hallita eikä täysin ymmärtää. Tämä tietämättömyys voisi parhaimmillaan johtaa ihmettelyyn, ja ihmettely edelleen kunnioitukseen sekä tekoihin maapallon tulevaisuuden turvaamiseksi. Onko tietämättömyydellä enää arvoa ajassa, jossa “selitys” on aina saatavilla?

Näistä lähtökohdista syntyi taiteilijakirja Thinking Numbers, jonka ympärille näyttelykokonaisuus rakentuu. Thinking Numbers ei kommentoi Schellin alkuperäistä teosta tai sen aihetta, vaikka se säilyttää siihen selkeän yhteyden. Taiteilijakirjassa on säilytetty lähdeteoksen koko ja sivumäärä, mutta suurin osa tekstistä on poistettu. Alkuperäisille paikoilleen on jätetty ainoastaan numeraaliset maininnat sekä ajatteluun ja ajatuksiin viittaavat sanat. Tuloksena on sanaluettelo, jossa numerot ja ajattelu irtaantuvat mitattavasta ja niiden logiikka kääntyy magiaksi. Numerot eivät enää selitä maailmaa, vaan niistä tulee välineitä ajatella merkitystä, aikaa, tyhjyyttä ja hallinnan rajoja.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Tanja Koljonen (s. 1981, Muonio) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänellä on maisterintutkinnot Aalto-yliopiston valokuvataiteen osastolta sekä Taideyliopiston Kuvataideakatemian taidegrafiikan laitokselta. Koljosen työskentely keskittyy kielen ja kuvan suhteeseen. Hän työskentelee kuvien, taiteilijakirjojen ja julkaisujen parissa, jotka usein laajenevat näyttelykokonaisuuksiksi. Vuodesta 2018 lähtien Koljonen on julkaissut taiteilijakirjoja omakustannenimellä Editions 22:22. Hänen taiteilijakirjansa perustuvat usein olemassa olevien kirjojen uudelleentulkintaan ja kytkeytyvät menetelmällisen ja käsitteellisen kirjoittamisen perinteisiin. Koljonen on pitänyt yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Suomessa ja Euroopassa sekä osallistunut kansainvälisiin residensseihin, kuten Leipzig International Artist Programiin Leipzigissä (2018), Kempinski Young Artist Programiin Shanghaissa ja Pekingissä (2015) sekä Künstlerhaus Bethanienin International Studio Programiin Berliinissä (2014).

www.tanjakoljonen.com

Timo Viialainen
Adventti mustalle joulukuulle

Näyttely koostuu kahdesta teoksesta, joita yhdistää niiden suhde valoon ja pimeään, sekä teoksissa esiintyvät vastakkaiset elementit tuli ja vesi. Näyttelyn nimikkoteos Adventti mustalle joulukuulle on rakentunut löytämääni suurikokoiseen ja kuluneeseen lumiauran terään. Tämä esine on kulkenut mukanani kahden vuoden ajan. Olen ajatellut sitä paljon. Esineen koossa ja muodossa on jotain sivuuttamatonta. Se on antanut minulle fyysisen vastuksen ja se on ollut myös jatkuvasti tielläni.

Aloitin terän käsittelyn polttamalla sen juhannuskokossa. Järkevän tai funktionaalisen päämäärän sijaan, ele oli symbolinen. Halusin liittää siihen vastakkaisuuksia, vuoden valoisimmasta hetkestä vuoden pimeimpään hetkeen. Myöhemmin olen, eri patinointi -ja vahaustekniikoilla luonut terän pintaan, valoisasta tummaan chiaroscuromaisesti siirtyvän, vaaleanpunertavan -ja purppuraisen sävyn. Värimaailman, joka muistuttaa auringon laskun jälkeisestä hetkestä.

Terässä on kaksikymmentäneljä reikää. Vuodenkierrossa on keskimääräisesti kaksikymmentäneljä puolikuuta. Adventtipäiviä on kaksikymmentäneljä. Teoksen kahdessakymmenessäneljässä reiässä palaa pienet jouluvalosarjasta koostuvat neon liekkilamput. Sattumat materiaaleissa ovat synnyttäneet teoksen nimen. Englanninkielisessä kontekstissa musta joulukuu viittaa 1950-luvulla Etelä-Afrikassa lyhyen ajanjakson sisällä tapahtuneisiin haihyökkäyksiin. Suomessa musta joulukuu tuo mieleen erityisen lumettomuudesta aiheutuvan pimeän.

Näyttelyn toinen teos on vuonna 2020 valmistunut infraääniteos Infrasound Piece. Teoksessa soi ihmisen kuulokynnyksen alittavia hyvin matalia taajuuksia. Jos tummuus äänessä tarkoittaa mataluutta ja kirkkaus korkeutta, niin infraääni sijoittuisi mustan puolelle. Selkeän kuuloaistimuksen sijaan, äänen voi aistia jonkinlaisena paineena. Forum Boxin Parven tunnelimainen muoto voi vahvistaa tätä tuntemusta tietyissä kohdissa tilaa.

Taajuuksien sisältämä liike on nähtävissä rautaoksidilla värjätyssä vedessä, sekä samalla taajuudella värisevässä hehkulampun langassa. Matalampi taajuus aiheuttaa suurempaa ja hitaampaa liikettä ja korkeampi pienempää ja nopeampaa. Teokseen päätyneet taajuudet ovat valikoituneet sen mukaan, miten ne resonoivat tilassa ja sen mukaan miten ne toimivat visuaalisesti. Tästä poikkeuksena 18,98 hertzin taajuus, eli ns. aavetaajuus, joka on valikoitunut mukaan siihen liitettyjen mielikuvien takia, jotka populaarikulttuurissa liittyvät kummitteluun.

Teoksen kesto on noin 9 minuuttia.

Näyttelyä on tukenut Koneen Säätiö.

Timo Viialainen työskentelee kuvataiteen, performanssitaiteen ja äänitaiteen alueilla. Hänen taiteellinen tuotantonsa konkretisoituu katsojia aktivoivissa veistoksellisissa teoksissa sekä äänellisiä elementtejä hyväksi käyttävissä performansseissa. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian veiston osastolta vuonna 2021. Viialaisen teoksia on Jenny ja Antti Wi urin ra aston sekä Kiasman kokoelmissa. Hän on pitänyt kolme yksityisnäyttelyä, joista tuorein oli esillä Sinne galleriassa 2023. Performanssi -ja äänitaiteilijana än on esiintynyt lukuisissa tapa tumissa ja festivaaleilla 22 eri maassa mm. mm. seuraavissa tapa tumissa Norgberg – festivaali (Norgberg Ruotsi), New Performance Turku -festivaali, Interackje Festival (Piotrkow Trybunalski, Puola), Performance O Morir – festivaali (Norogac i, Meksiko), Palestine Performance Symposium, K alil Sakakini Cultural Center (Ramalla , Palestiina, Länsiranta), Sofia Underground -festivaali (Sofia, Bulgaria) ja Asiatopia International Performance Art Festival (Bangkok, T aimaa), Electric Eclectics – festivaali (Meaford Ontario, Kanada).

www.timoviialainen.com

Lataa tästä nättelyiden kuvallinen teosluettelo

Näyttelyssä on esillä veistoksia ja tekstilähtöisiä reliefejä. Reliefien lähtökohtana on kahden, joskus kolmen tai neljän sanan yhdistelmät. Olen poiminut erilaisista kielipeleistä sanoja, jotka eivät inhimillisessä kielessä muuten kohtaa. Teoksissa olen laittanut yhteen esimerkiksi ajankohtaisia yhteiskunnallisia sanoja sekä ihmisen anatomian ja taidehistorian käsitteitä. Kokeilujen kautta syntyneistä sanapareista valitsin toteutettavaksi sellaiset yhdistelmät, joiden kautta aukesi uudenlaisia tapoja hahmottaa nykyaikaa.

Kipsireliefien toteutukseen ja typografiaan sain vaikutteita antiikin kivitauluista ja keskiaikaisista käsikirjoituksista. Reliefit käsittelevät muun muassa talouden ja luonnon suhdetta, utopioiden kuolemaa sekä fossiilisen sivilisaatiomme paikkaa ihmiskunnan historiassa. Veistoksissa muokkaan arkisia esineitä tai yhdistän toisiinsa kaksi esinettä, jotka eivät normaalisti kohtaa. Käytän veistoksissa muun muassa mellakka-aitoja, hautakynttilöitä, Pirkka-olutta, kalastusvälineitä ja akvaariotarvikkeita. Gut Swap – veistossarjassa vaihdan kahden esineen sisälmykset keskenään. Muissa veistoksissa ja installaatioissa käsittelen empatian kaksijakoista luonnetta sekä kriisiajoille tyypillistä, elämäntapaa järjestävien rajojen haihtumista ilmaan – ja toisaalta uusien,  ennakoimattomien rajojen ja kahtiajakojen syntyä.

Reliefisarjaan kuuluvan Eyeball Slavery -teoksen voi tulkita käsittelevän digitaalisen maailman toimintalogiikkaa tai sen voi nähdä yleisenä kuvauksena visuaalisuuden ylivallasta suhteessa muihin aisteihin. Silmien kautta nähtynä asiat näyttäytyvät tarkkoina, selvärajaisina ja ennen kaikkea erillisinä. Maailma jakautuu havaintoja tekevään yksilöön ja ulkopuolisiin objekteihin. Näyttelyn teoksia valmistaessa minua kiehtoi erilaiset kategorioiden ylitykset, yhteenliukumat ja se mikä inhimillisessä kokemuksessa epäyksilöllistä. Teosten köyhdytetty visuaalisuus heijastelee
tätä pyrkimystä.

Teoksilla ei ole yhtä yhtenäistä aihetta tai teemaa vaan yhdistävänä tekijänä toimii tietynlainen, yhteyksien luomiseen tähtäävä ja ristiriiitoja tutkiva taiteellinen ote. Aihelähtöisen työskentelyn sijaan näyttelyn tekemisen metodina on toiminut kaiken ajattelu yhdessä ja samaan aikaan.

Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus sekä Greta ja Alfred Runebergin säätiö.

Nestori Syrjälä työskentelee ekologisiin kriiseihin ja vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin liittyvien teemojen parissa käyttäen monipuolisesti eri medioita veistoksista performanssiin. Syrjälän
teoksissa eriaineksiset, yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset aiheet liukenevat ja sekoittuvat toisiinsa. Viime vuosina Syrjälän teoksia on ollut esillä muun muassa Basel Social Clubissa, Kiasman kokoelmanäyttelyssä, Wäinö Aaltosen museossa sekä Ateenan Konservatoriossa.

Lataa tästä Nestori Syrjälän näyttelyn kuvallinen teosluettelo.

Boys Just Want To Have Fun is a 6-8 hour long, multidisciplinary dance-performance artwork presented in white exhibition and gallery spaces. The work addresses the challenge of dismantling masculinity and the taboos surrounding male sensuality and touch in mainstream Western culture. The work does this by addressing representations of gender roles and their connections to hierarchies and power structures that are made visible in the visual art space (art gallery), by exploring the politics of object and subject (presenting a man as an object), and by questioning what the body is and how expressing it and generally exercising individual agency in public space affects the process of creating the work (for both the audience and the performers).

This project utilizes objectification by examining ’man’ as a work of art, creation or fiction. We ask how men and masculinity are manifested (’man-ifest’) and constructed (’man-ifacture’) in our society. The performance is a long-form score, a chain of solos, which also includes moments of interaction between several performers. The audience is actively invited to come and go as they wish and to choose their own spatial path within the performance space, which fosters a sense of active participation and engagement.

Concept: Israel Aloni
Choreography: Israel Aloni & performers
Performers: Victor Persson, Elias Khanamidi, Tomer Giat, Atte Rimpelö, Enzo Hacquin and Fabio Liberti.
Costumes: Amanda Wisselgren
Cinematography: Derek Pedros and Israel Aloni
Editing: Israel Aloni
Project Manager: Johanna Byström
Production Assistant: Arūnas Giambino Mozūraitis
Production: ilDance

ilDance is an international and independent contemporary dance company and organization. It was founded by the company’s current artistic directors Israel Aloni and Lee Brummer in Gothenburg, Sweden, in 2012. ilDance operates on a hybrid model that correlates with the creativity, boldness, and agility of ilDance’s choreographic practices.

Performance times:
30.7. 15–23 (open dress rehearsals)
31.7. 15–23
1.8. 15–23
2.8. 12–20

Free admission!

Workshops:
As part of the project, two free workshops (for non-professionals and professionals) will be organized at Forum Box, which will explore bodily, performing arts practices, especially from the perspectives of masculinity, physicality and masculine behavior. The workshops are aimed at those who identify as men (including trans, queer and other masculine identities). The language of the workshops is English.

Lue lisää ja ilmoittaudu:
Sat 19 July 17–19: workshop for self-identifying male people with no extensive experience in physical work and/or performing, more info here.

Sat 26 July 14–17: workshop self-identifying male people with previous experience in physical work and/or performing, more info here.

Photo: Navid Afzalnia.

Maalaan öljyväreillä hahmoja, joissa voi näkyä gorilla, koira, pyhimys, muunnellut kasvot tai jonkin olemus. Maalausjälki on joskus pyörteistä ja sokkeloista, toisinaan jyrkkää ja kulmikasta mutta tarkoituksena on aina luoda jokaiseen maalaukseen jokin omintakeinen universuminsa. 

Rakkaus ja epätoivo           valo ja pimeys         totuus ja pelko

ikuisuus ja rajallisuus

nautinto ja kipu                   ilo ja kärsimys

ylpeys ja nöyryys

yksinkertaisuus ja kompleksisuus

paino ja keveys

aistillisuus, lihallisuus ja hengellisyys

yhtenäisyys ja hauraus

kulkevat usein käsi kädessä.

Kaiken perusta on rytmi, kaikki alkaa kosketuksesta.

Maalaaminen on minulle aina uusi yritys olla mahdollisimman vapaa & kokonainen; aina uusi tilaisuus olla hetkessä, olla liikkeessä jossa asioita voi – ja saa – tapahtua. Kaikki on mahdollista herkälle ja loputtoman uteliaalle säntäilevälle mielelle.

Kiitos Suomen Kulttuurirahasto / Uudenmaan rahasto ja Taike.

Näyttely on omistettu Elville & Olaville.

Lataa kuvallinen teosluettelo tästä.

Verna Joki
ice cream, a hundred years, and an aeroplane

Verna Joki maalaa musteella havainnosta. Havainto on suoraa, se vaatii välitöntä läsnäoloa kohteelle, minkä ansiosta kuvat rakentuvat suoraan tekijän käsialasta. Niistä välittyvät keveys ja nopeus sekä värin käsittelyssä että maalauspohjan, läpikuultavan valkoisen silkin, käytössä.

Kallisarvoisena pidetyn silkin vaikutelma on samankaltainen kuin silkkipaperissa, mutta kankaan muisti on paperia lyhyempi ja hetkellisempi. Toisin kuin paperi kangas oikenee ja siliää, rypyt saa halutessaan häviämään. Hohtavalta silkkikankaalta puuttuu myös paperin kuiva tuntu: sen tilalla on kyky läpäistä väriä. Ohuesti pohjustetun silkin valinta maalausten pohjaksi vaikuttaa myös teosten muotoon, sillä kiilapuut riittävät pitämään työn koossa, eikä kehyksiä tai teoksia kiertävää passepartout’ta tarvita. Suoruuden vaikutelma ulottuu näin myös Joen teosten rakenteeseen.

Kangasta ja silkkipaperia yhdistää kuitenkin niiden hetkellisyys. Jos taiteilijalle sattuu hänen maalatessaan virhe, se jää peruuttamattomaksi, ja kun vedon on kerran tehnyt, on enää vaikea tai mahdotonkin korjata mitään. Herkän läpikuultava, pehmeästi laskeutuva silkkipohja osoittautuu taiteilijalle armottomaksi, sillä jokainen ainutkertainen jälki jää pysyväksi. Sitä ei ole hinkkaaminen pois ilman, että tulokseksi jää lisää jälkiä, lisää poistettavaa, uutta väriä.

Viivan veto on väistämätön asia, lähes kohtalon kysymys, sillä se määrää koko teoksen sisällön. Työskennellessään taiteilija työskentelee kuin tyhjän päällä, sillä väri tulee kankaalle vielä muotoutumattomalta ei-minkään alueelta ja viiva etenee kohti taustan valkoisuutta. Siksi siveltimen kalligrafiaa muistuttavaa jälkeä on mahdotonta nähdä ennen kuin viiva on vedetty. Piirtäminen ja maalaaminen on siten kuin sokeaa toimintaa ennennäkemätöntä kohti.

Joen mustemaalausten viivat ovat tiheitä mutta ilmavia. Niitä yhdistää voimakas vaivattoman liikkeen tuntu, ja katsoessa tulee tunne siitä, että teokset olisivat kehittyneet kuin itsestään ja viivat asettuneet paikoilleen paineettomasti. Tätä ajatusta vahvistaa se, että Joki on jättänyt teoksiinsa tilaa, tyhjää kangasta kuva-alan ulkopuolelle. Kaikkea ei ole pakko täyttää, ja samalla valkoinen aluekin on teoksissa täyden pinnan lailla merkityksellinen. Päävärejä on kaksi, musta ja vaalea harmaa: harmaasta syntyy kuin varjoja mustalle, mikä saa katsojan aistimaan tilaa ja päällekkäisiä kerroksia. Teoksissa Palta Kyrönlahdessa, Kevätlaulu, Iltapäivä Kyrönlahdessa, esseet ja Studio view without Hammershøissä maisemat yhdistyvät esineisiin asetelman tapaan, kun taas Vaarin asetelma, Matkamuisto Lempäälästä ja Kliivia tuntuvat ensin näyttävän esineen ja sitten avaavat sen maisemaa kohti. Ympyrän sulkee Venetsia: lomakuva rantakadulta, jossa lähenevät ja etääntyvät viivat täydentävät toisiaan kuin hetkeen istutetut diagonaalit. Viivojen tiheys hälvenee, seuraavassa hetkessä se kasvaa jälleen. Joen viivan rytmi on samalla katseen rytmi, sen liike silkkikankaalla.

Martta Heikkilä, FT, estetiikka

Taiteilija kiittää Koneen säätiötä ja Suomen taideyhdistystä työskentelynsä tukemisesta.

Verna Joki valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2021 ja Vapaasta Taidekoulusta taidemaalariksi 2017. Joki on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä Suomessa, viimeisimpänä Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella 2023, Poriginalissa Porissa 2023 ja Oksasenkatu 11 -galleriassa Helsingissä 2023. Vuonna 2023 Joki sai Suomen Taideyhdistyksen Nuorten taiteilijoiden apurahan. Joen teoksia on valtion taidekokoelmissa.

MINÄ, ONNI JA ORVOKKI (2023-2025), akryyli kankaalle, 520 × 690 × 25 cm (yksityiskohta).

Paavo Paunu
MINÄ, ONNI JA ORVOKKI

Minä, onni ja orvokki on maalaus, jossa on useita sisäkkäisiä tasoja. Siellä on eläimiä ja ihmisiä, nojatuoli, torneja ja taloja. Toiset ilmestyvät varjokuvina, toiset leijuvat väreinä.

Maalaus on myös paikka katsomiselle, ja samalla se on kahden eri tilan rajapinta. Forum Boxin tilassa maalaus on mahdollista nähdä sekä suurena että pienenä.  Siellä, maalauksen sisällä, ihminen etsii olemustaan, pyrkii kohti jotain, ehkä tasapainoa, ehkä onnea.

Paavo Paunun (s. 1965) maalaukset ja veistokset kuvaavat ihmistä – haaveita ja pettymyksiä sekä suhdetta luontoon. Paunu on tehnyt suurikokoisia teoksia, jotka ovat saaneet myös tilallista ulottuvuutta. Maalauksista on tullut  eteen ja taakse laajenevia näyttämöitä. Paunu on tilan maalari, ja hän sijoittaa maalauksia siten, että niistä syntyy installaatioita. Puu materiaalina on yksi maalauksen konkreettinen alusta: sitä voi veistää ja maalata – puun pintaan on mahdollista istuttaa yhä uusia osia. Veistoksissa näkyy huolellinen, aikaa vievä työ: vasta työstäminen saa puumateriaalin esiin ja antaa sille muodon näyttäen aineksen sellaisena kuin se on. 

Paunua eivät rajoita veisto- tai maalaustaiteen tavanmukaiset välineet, eivät ilmiselvät esikuvat, tyylilajit tai viittaukset teoreettisiin lähteisiin. Teosten ääni kaikuu kauempaa, omasta maailmasta, joka on ihmisen todellisuutta. Sitä luonnehtivat psykologinen surrealismi ja ekspressiivinen symbolismi. On kuin Paunu etsisi ihmisen ajatonta ydinkerrosta, tekojen syitä ja seurauksia, tunteita hyvyydestä, luottamuksesta ja voitonriemusta häpeään ja epäuskoon. Paunun kuvat heijastavat kokemusten ainutkertaisuutta ja ihmisen suhdetta maailman tuntemattomiin ulottuvuuksiin: luontoon, mielen syvyyksiin, taiteilijan ja katsojan mielikuviin.

Biografia: Martta Heikkilä, FT, estetiikka

Hiljaista kasvua (2023), öljyväri kankaalle, 110 × 100 cm. Kuva: Ville Välikangas.

Ville Välikangas
Ikuisuus ympärilläni

Luen uutisia avaruudesta. En kuitenkaan ymmärrä niiden tieteellisestä kielestä yleensä paljoakaan. Sen ymmärrän, että avaruus on joka puolella ympärillämme: vasemmalla, oikealla, edessä, takana, pään yläpuolella sekä jalkojen alla ja avaruus jatkuu kai loputtomasti kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Maapallo killuu ja kiitää pimeässä rajattomuudessa mitättömän pienenä. Meille planeettamme on kuitenkin elämämme koti, muistojemme paikka. Tänne me synnymme lapsuuteemme, vanhuuteemme, vuodenaikojen vaihteluihin, ikuisuuden ympäröimiksi.

Olemassaolo aiheena kiinnostaa minua ja ihmisyyden kuvaus on aina ollut minulle tärkeää. Haurauden ja pelon kokemukset toistuvat kuvissani. Ihmisyyden lisäksi esimerkiksi maisema on toistuva kuva-aiheeni. En suunnittele maalauksiani, teos syntyy maalaamisen hetkissä, maalauspinnalla erehtyen ja onnistuen. Maalaan ekspressiivisesti usein runsaasti maalia käyttäen. Ekspressionismin lisäksi kuvissani voi nähdä vaikutteita surrealismista ja joskus esimerkiksi naivismista. Maailman tapahtumat, kuten sodat, vaikuttavat myös joskus teoksiini. Kuvan tekeminen on minulle tapa elää ja olla olemassa.

Näyttelyä ovat tukeneet Koneen säätiö ja Suomen Kulttuurirahasto.

Ville Välikangas (s. 1983) on Kirkkonummelta kotoisin oleva taidemaalari, joka asuu nykyään Keravalla ja työskentelee Tuusulassa. Välikangas on valmistunut kuvataiteen kandidaatiksi Lahden Taideinstituutista vuonna 2015 ja hän on opiskellut kuvataidetta Pekka Halosen akatemiassa vuosina 2005-2008. Välikangas työskentelee pääasiassa öljyväreillä, mutta hän tekee maalauksia myös vesiväreillä ja guasseilla. Tämä on hänen kymmenes yksityisnäyttelynsä.

Veistokseni syntyvät hitaasti. Sisältöihin vaikuttavat vahvasti maailman tapahtumat, mutta myös henkilökohtaisilla kokemuksilla on merkittävä osuus. Elämän yllättävän hauraassa langassa riippuminen jättää yksilölle usein sivustakatsojan roolin. Maailmamme mullistuu ja muuttuu äkisti ilman, että pystymme siihen kovinkaan paljon vaikuttamaan. Muistomme tapahtumista ovat vajavaisia, vaikka muistijälkemme on väkevä.

Viimeaikaiset teokseni kuvaavat haurautta ihmisen traagisesta ja samanaikaisesti koomisesta rimpuilusta taipaleellaan. Osa teoksista on tehty edesmenneen sukulaisen muistolle, kun taas osa kommentoi pandemiaa tai Ukrainan sotaa. Teoksen sisältö määrittää käyttämäni materiaalin. Teoksissa hyödynnän keramiikkaa, lasia, pronssia ja puuta. Materiaalivalinnan tarkoituksena on avata teosta katsojalle hyödyntäen niin jaettua kulttuuria kuin sen määrittämiä mielleyhtymiä. Abstrakti veistos havainnollistaa yksilöllisen kokemuksen muuttumista jaetuksi. 

Osaksi veistossarjaani Mihin kaikki katosivat tilasin ääniteoksen säveltäjä Aino Tenkaselta. Ainon pyynnöstä ja johdolla soitin hänen tarvitsemansa äänet preparoidulla viulullani. Aino Tenkasen ääniteos Mihin kaikki katosivat on kuultavissa koko näyttelyn ajan.

Maija Helasvuo (s. 1968) työskentelee puun, pronssin, keramiikan ja lasin parissa Hyvinkäällä sekä Riihimäellä. Helasvuo käsittelee teoksissaan elämän rajallisuuden kokemusta sekä sosiaalisia suhteita. Helasvuon mukaan kuvataiteessa juuri veistokset konkretisoivat abstraktit kokemuksemme käsillä kosketeltavaksi todellisuudeksi. Hänellä on ollut näyttelyitä vuodesta 1990 sekä Suomessa että ulkomailla. Helasvuo opiskeli kuvanveistoa Lahden Taideinstituutissa 1990-1994 ja suoritti myöhemmin kuvataiteen maisterin tutkinnon Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.

Helasvuon taideteoksia on lukuisissa taidekokoelmissa, kuten Suomen Kansallisgallerian, Jenny ja Antti Wihurin Rahaston kokoelman, Suomen Taideyhdistyksen ja yksityisissä kokoelmissa. Hänelle on myönnetty Dukaattipalkinto, Thuring pääpalkinto sekä Hyvinkään taidepalkinto.  Helasvuo on valittu Suomen Kuvanveistäjäliiton kunniajäseneksi v. 2022. Hänelle on myös myönnetty Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali 2023. Hän on toteuttanut useita julkisen taiteen teoksia Hyvinkäälle sekä Joensuuhun.

Anna Fröman
THE WORLD HAS ENDED

Näyttelyssä nähdään kolme muiston ja menetyksen prosesseja käsittelevää teosta. Everything has changed here, Sortavala filmit ja THE WORLD HAS ENDED perustuvat omiin, perheeni ja sukuni tarinoihin, jotka kertovat lapsuudenkodista, Karjalan kotiseudusta ja isästä.

Sortavala filmit tarkastelee paikkaa, muistia, menetystä, pakoa, kotia, kotimaata ja raja-aluetta. Teos yhdistää videomateriaalia, valokuvaa ja animaatiota. Laatikollisesta kuvia avautuu tarina isovanhemmistani, jotka pakenivat Sortavalan kaupungista ja Ihalan kylästä talvi- ja jatkosodan aikana. Sukulaiseni ovat kohdanneet talonsa toisten asuttamina tai tuhoutuneina vieraillessaan alueella sodan jälkeen. Se, mikä on ollut tuttua onkin muuttunut vieraaksi. 

Osa teoksesta on kuvattu matkalla Karjalassa Ruotsin kulttuurineuvoston myöntämän projektituen avulla kesäkuussa 2016.

Everything has changed here käsittelee paikkaa ja muistia maalauksen sekä videon keinoin, esineisiin ja huoneisiin pohjautuen. Maalaukset esittävät muistoja sisältäviä sisä- ja ulkotiloja, taloja sekä kodin jättämisen myötä jälkeen jääneitä esineitä. Teokset käsittelevät menneisyyteen katsomista kurottaen lähelle ja kauas. Kodin, esineiden ja paikan muistelu nostaa pinnalle niihin yhdistyviä tarinoita. 

Videoteos elävöittää isäni näyttämät ja piirtämät muistojen kartat. Esineiden sijaan teoksessa piirtyvät esiin muistot menetetystä kodista. Teos käsittelee sitä, miten muistamme ja miten erilaiselta asiat voivat näyttäytyä suhteessa todellisuuteen. Kun me jätimme kotimme, näin unta sinne paluusta. Kerroin isälleni siitä:

  – Näin unta, jossa palasimme asumaan vanhaan taloomme.
Isäni vastasi:
  – Minä myös.

Meillä on kaipuu ja halu luoda muisto uudelleen: yrittää palata sisäiseen ja ulkoiseen maisemaan, paikkaan, jota ei ole enää olemassa. Etsiä, mitä oli siellä, minne emme voi enää löytää. 

Minua kiinnostavat menetyksen ja muistojen ilmaisu ja kokemuksellisuus niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. THE WORLD HAS ENDED käsittelee menetystä ja haurautta. Se tarttuu nykyhetkeen, isäni menettämiseen ja maailmanloppuun. Teoksen nimi on saanut inspiraationsa Eeva Kilven Karjala-aiheisesta novellista Elämä evakkona, jonka lopussa isä katoaa.

 “[…]onko sillä väliä nyt kun maailma on loppunut?” (Kilpi 1985:341)

Teoksen alkusysäksenä toimi yksi isäni paidoista; syvästi yksityinen voi laajentua yleismaailmalliseksi ilmaisuksi. Videot ja öljymaalaukset esittävät merkittäviä elämän ja kuoleman suurien tapahtumien mukana kulkeneita esineitä.

Mari Mäkiö
Kaksi kamerasilmää katsoo

Teoskokonaisuus Kaksi kamerasilmää katsoo keskittyy kahden eri eläinlajin, ihmisen ja mustekalan, väliseen katseeseen ja sitä kautta tapahtuvaan kohtaamiseen. Näyttelyn nimi viittaa näiden kaukaisten sukulaisten hyvin samankaltaisiin silmiin, jotka ovat tulosta kahdesta täysin erillisestä evolutiivisesta kehityskulusta. Teoskokonaisuus kutsuu asettumaan toisen eläimen katseen kohteeksi ja pohtii millaisia ajatuksia tämän kautta voi avautua: kohtaammeko toisen eläimen yksilönä vai vain lajinsa edustajana? Millaista vallankäyttöä liittyy katsomiseen tai kieleen, jota käytämme muista eläimistä? Miten kasvot ja katse ovat kietoutuneet kykyymme tuntea empatiaa?

Näyttely koostuu mustekalan katseeseen keskittyvistä videoprojisoinneista, tilassa kuultavasta äänimaisemasta sekä esseestä Me eläjät, joka löytyy galleriasta kuulokkeilla kuunneltavana versiona sekä mukaan otettavana tekstivihkona.

Teoksen videomateriaali on kuvattu mustekalojen elinympäristössä Australiassa ja sen on taltioinut vedenalaiseen kuvaukseen erikoistunut Dean Spraakman. Videot on editoinut Niklas Kullström ja äänimaiseman on suunnitellut äänisuunnittelija Jyri Pirinen yhteistyössä taiteilijan kanssa. Esseen on kääntänyt Kasper Salonen, ääneen luetun tekstin lukijana toimii Freja Bäckman ja äänisuunnittelusta vastaa Saku Kämäräinen.

Mari Mäkiö (s. 1982) on Helsingissä asuva ja työskentelevä taiteilija. Mäkiön teokset ovat yleensä installaatioita, joiden tekemisessä hän yhdistää erilaisia tekemisen tapoja ja materiaaleja, videosta ja äänestä perinteisempään käsillä tekemiseen, kuten keramiikkaan ja grafiikan menetelmiin. Hän työskentelee usein yhteistyössä eri alojen ammattilaisten ja muiden taiteilijoiden kanssa. Mäkiö on viime aikoina tarkastellut erityisesti ihmisen ja muiden eläinlajien kohtaamisia sekä niihin liittyviä erillisyyden, yhteyden ja empatian kokemuksia. Lisäksi häntä kiinnostaa käsitellä teostensa kautta ihmistä eläinlajina muiden joukossa evoluutiobiologian ja -historian kautta. Mäkiön teoksia on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa, Euroopassa ja Japanissa. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun valokuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2015 ja toiminut aktiivisesti taiteilijana siitä lähtien.

Jussi Pyky
Voitto luonnosta ja ihmisestä

Se antoi hänelle tulen.
Hän kypsensi lihan ja söi.
Hän kuumensi malmin erottaakseen raudan.
Hän takoi miekan, kirveen, auran ja viikatteen.
Hän rakensi karjalle suojan ja valjasti hevosensa vetämään auraa.
Hän valtasi maata, raivasi metsät, kylvi pellon ja niitti sadon.
Se antoi hänelle yksinkertaiset koneet.
Hän kaivoi tiensä maanpoveen.
Hän rakensi mahtavia koneita, jotka sylkivät maan sisuksen taivaalle.
Se antoi hänelle sähkön.
Hän rakensi moottoreita ja robotteja tekemään työt, joita ihmiset olisivat tarvinneet.
Se antoi hänelle radioaallot.
Hän kehitteli radion ja käytti sitä propagandansa levittämiseen.
Se antoi hänelle keinoälyn.
Hän keräsi valtavan aineiston valvoakseen, hallitakseen ja maksimoidakseen voittonsa.
Se antoi hänelle vallan.
Hän uskoi sokeasti visioonsa ja erehtymättömyyteensä.
Hän piti kaikkea aiheuttamaansa kurjuutta ja kärsimystä välttämättömänä.
Se on edistyksen hinta.

Näyttelyä on tukenut Alfred Kordelinin säätiö ja Taiteen edistämiskeskus.

Jussi Pyky (s. 1985 Tyrnävä) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut Lahden Taideinstituutista vuonna 2009 ja Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2016. Pyky on osallistunut aktiivisesti ryhmänäyttelyihin ja pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 2009 lähtien. Hänen teoksiaan on muun muassa Seppo Fräntin taidekokoelmassa Kiasmassa sekä lukuisissa yksityisissä kokoelmissa.

Moderne Ruiner
HOMELESS OBJECTS

Näyttely käsittelee Norjan teollisuuden kokemaa laskua 3D-mallinnusten kautta. Teosten ympäristöt ovat peräisin kolmesta eri tehtaalta, joiden toiminta on lakannut. Mallinnuksessa korostetaan valikoidusti tilojen yksityiskohtia tulkiten niitä abstraktisti. Hyötykäyttöön valmistetut esineet viedään pois kontekstistaan keskittyen muotoon. Hylätyt ympäristöt muuttuvat joksikin ainutlaatuiseksi: moderneiksi raunioiksi. 

Lue lisää englanniksi

Bianca Hisse
LANDMARKS

Teoksissaan Hisse käsittelee kieltä, rajoja ja alueellisia kamppailuja. Näyttelyn tekstiiliteos punoo yhteen julkisen tilan mainosbanderolleja. Videoteoksen performanssissa on nähtävissä viisi eri näyttelijää, jotka toteuttavat sotilasharjoituksista, vastarintaliikkeestä ja poliisin valvonnasta inspiroitunutta kokonaisuutta.

Lue lisää englanniksi

Magnhild Opdøl
WALKING BEYOND THE TREES

Taiteilija vangitsee piirtäen eri hetkiä, paikkoja ja aikaa vastalääkkeenä unohtamisen pelolle. Taiteilija kokoaa uudenlaista maisemaa erilaisista osasista, jotka kumpuavat luonnosta ja hänen löytämistä esineistään sekä ottamista valokuvista. Ne toimivat myös piirrosten lähtökohtana. Vaikka valokuvaan pohjautuva ote on realistinen, piirros ei jäljitä objektin kuvausta todenmukaisesti.

Lue lisää englanniksi

Tonje Bøe Birkeland
THE CHARACTERS

The Characters -teossarjassa seurataan viiden eri hahmon matkaa. Jokainen henkilöhahmo kuvastaa taiteilijan tekemiä matkoja, joille kuvitellut hahmot vievät hänet. Kuvitellut sankarittaret ovat matkanneet ympäri maailmaa murtaen jättäen jälkeensä historiaa. Matkansa kautta hahmot täyttävät aukot historiassamme samalla paljastaen nyky-yhteiskunnan haasteita, kuten maailmanlaajuista kolonisaatiota.

Lue lisää englanniksi

Lisäksi Mediaboxissa taiteilija Qi Tanin videoteos Silver Dragon: Lue lisää

Vappu Johansson
Ympäripyöreää

Sain pyöreitä kuparilaattoja. Päätin, että näillä mennään.

Taidegrafiikan vedostaminen on ankara laji. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Värikerros vaatii toista peittämään itsensä. Silmä on harjaantunut etsimään virheitä. Olen tavoitellut täydellistä vedosta mutta joutunut peittämään tahroja.

Työhuone oli välillä ahdas mutta mielessäni oli avaruutta ja etäisyyksiä.

Kuparilevyt olivat painavia käsitellä mutta kun siirsin niillä väriä kellumaan paperin tyhjyydessä olin hetken aikaa kevyt ja onnellinen.

Muistelin elämän alkua ja tein olioita, joista ei tullut kenenkään esi-isiä.

Näyttelyssä on syväpainovedoksia vuosilta 2022–2024. Teokset ovat valmistuneet mietiskellen ja kerros kerrokselta.

Vappu Johansson on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa ja Aalto yliopistossa. Hän valmistui taiteen maisteriksi vuonna 1990. Erikoistuminen taidegrafiikkaan alkoi työskentelyllä Grafiris-työhuoneella Helsingissä. Hän on perustajajäsen Arabian Taidegraafikot ry.ssä, joka ylläpitää grafiikan työpajaa. Erityisalana metalligrafiikan vesiliukoiset pohjusteet sekä fotopolymeeri. Vappu Johansson on osallistunut useisiin kansainvälisiin näyttelyihin. Vuonna 2014 hän oli ehdolla Queen Sonja Print Award palkinnonsaajaksi. Hän on järjestänyt yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 1993 lähtien.

Marjo Levlin
Underdog

UNDERDOG (2024)
(2-kanavainen videoinstallatio, B&W, HD video, 30:00 min)

Mitä on olla rotuyhdistyksen standardien mukainen puhdasverinen rotukoira – ihmisten himoama statussymboli ja kapean geenipoolin sisällä sairaaksi jalostettu? Mitä on olla sekarotuinen rakki, piski, bastardi – satunnaisen halun seurauksena syntynyt olento vailla älyllistä ideaa? Mitä on olla koiranäyttelyssä häntäänsä heilutteleva rotukoira, joka tiedostamattaan kilpailee tuomareiden (maku)pisteistä? Mitä on olla taiteen maailmassa kilpailua vieroksuva taiteilija, joka tiedostaa kilpailevansa tuomareiden (maku)pisteistä? Mitä on olla suomenruotsalainen, suomalainen tai sekoitus näistä ja liittyvätkö identiteetti- tai ihmisarvokysymykset mitenkään koiriin?

Kokeellisessa dokumenttielokuvassa Underdog Marjo Levlin jatkaa teossarjaa joissa arkiset, tässä tapauksessa vuosikymmen sitten tehdyt havainnot koirien ja ihmisten rinnakkaiselosta muodostavat aiheen, jonka ympärille kaksikielinen essee-elokuva rakentuu, yhdistyen hänen aiemmin käsittelemiinsä aiheisiin kuten siirtolaisuus, rotubiologia sekä eläimen ja ihmisen suhde.

Underdog nuuhkii ja tutkii koirien sekä ihmisten maailmaa; musta-valkoisessa elokuvassa tekijän lapsuusajan kokemukset kahden yhteiskuntaluokan ja kieliryhmän törmäyksistä, eri maissa asuvista vanhemmista ja niukkuudessa elämisestä (joka hävetti olematta ankeaa tai vailla luovia ratkaisuja) ovat innoittaneet tarkastelemaan rotukoirien elämää, joka jalostuksen myötä saa yhä hullunkurisempia ja sairaampia piirteitä. Ne rinnastuvat tekijän havaintoihin ihmisten maailmasta ja elämästä ristiriitaisella alueella, jossa yhä useampi elää monikulttuurisessa maailmassa.

Marjo Levlin (s. 1966 Graz, Itävalta) on ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta kotoisin oleva, Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija/elokuvantekijä. Teoksissaan hän käsittelee sekä henkilökohtaisia että universaaleja aiheita yhdistäen historiaa ja ajankohtaisia ilmiöitä. Taidemaalarina uransa aloittanut Levlin työskentelee pääosin lyhytelokuvien ja installaatioiden kautta ja rakentaa usein teoskokonaisuudet kerättyjä ja löydettyjä esineitä sekä sattumaa hyödyntäen. Hänen viimeisimmissä teoksissa arkistot, tiede ja tutkimus on saanut yhä vahvemman roolin ja niitä on esitetty yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä festivaaleilla 1990-luvun lopulta lähtien sekä Suomessa että ulkomailla. Vuonna 2021 Levlin palkittiin Tampereen elokuvajuhlilla Suomen Elokuvasäätiön myöntämällä Risto Jarva palkinnolla kokeellisesta dokumentista  Ellipsis (2020).

Tuomas Linna
mulliks mulliks

Tanssin ilosta uuden elämän alkua Aisha Khalidin valmistumassa olevassa puutarhassa Richard Longin jalanjäljissä. Rakennan sängystämme kehdon. Myöhemmin, katsellessani lapseni kanssa sähkölinjoja ja niillä istuvia lintuja, aloitan säveltämään kehtolaulua Benjamin Pattersonin Ants-teoksen inspiroimana. Lähetän lapsuuteni pikkuautoja rakentamaltani radalta ja lasken jokaisen kuulemani kysymyksen kuin Stanley Brouwn askeleet.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Tuomas Linna (s. 1985) on Espoossa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston kuvataideakatemiasta 2019.

Tarmo Paunun näyttelyssä Forum Boxissa 2024 on pitkästä aikaa mahdollista nähdä hänen suurikokoisia, monimetrisiä maalauksiaan, joita oli edellisen kerran Suomessa esillä Helsingin Taidehallin Vuoden taiteilija 2013 -näyttelyssä. Näyttelyn nimi Parsimus Maximus on yhdistelmä suomea ja latinaa. Se viittaa ihmisen elämään suurena parsintana, yrityksenä saada kokoon se, mikä jossain vaiheessa rikkoutui. Suuret maalaukset Infantia, Mirabundus ja Mortalis esittävät yhdessä ne teemat, jotka toistuvat läpi näyttelyn: lapsuus, ihmetys ja katoaminen.

”Parin vuosikymmenen työllä Tarmo Paunu on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa niiden suomalaisten maalarien joukossa, jotka ensimmäisenä tulevat mieleen. Tähän on varmasti syynä persoonallinen, vaikkakin mielipiteitä jakava tyyli ja teosten nopea mieleenpainuvuus, jopa näennäisesti huijarimainen helppous. Vaikka voisi ajatella, että Paunun niin sanottu genre on yksi yleisimmistä Suomen maalaustaiteessa, häntä on vaikea jäljitellä, koska hänen teostensa nyansseilla on sielullinen luonne. Ilmaisukieli ja ilmiasu ei olekaan ironiaa – sen pahempi, voisi joku lisätä. Useimmat hänen työnsä voisi allekirjoittaa: ”Rakkaudella, Tarmo.” Tuo muille jaettava energia ei kunnioita muotoseikkoja, raja-aitoja, tyylisääntöjä välttämättä edes hyvää makua. Tekijä ei pelkää epäonnistumista katsojan edessä, koska on selvä, että hän palaa uudelleen aiheeseen, jota yhdessä todistetaan.

Tarmo Paunun psykologinen havainnointi perustuu passiiviseen rehellisyyteen, joka ei päätä kohteidensa puolesta. Erilaatuisia persoonia ja elämää suurempia hahmoja Paunu tarkkaili jo lapsuudenkodissaan, jossa vieraili kaikenlaista kulttuuriväkeä nousuissaan ja laskuissaan iltaa istumassa. Irvistävät, ärsyttävät, pakkomielteitäkin aiheuttavat asiat, jotka ihmisissä tapahtuvat, piirretään esiin maalauksissa, jotta niistä pääsee ymmärrykseen ja eroon. Henkilöiden välisten suhteiden raadollinen kuvaus ja yhteisöjä riivaavien sosiaalisten solmujen avaaminen taiteilijan vapaudella eivät synnytä lisää eripuraa vaan huumorin lämpöä ja katumuksen sävyttämää kaihoa, kiitollisuutta siitä, että elämä armahtaa nekin, jotka näkevät itsensä toisin kuin ovat.

Itseään ”transsymbolistiksi” tituleeraava Tarmo Paunu on realisti ja sielutieteilijä enemmän kuin symbolisti ja karnevalisti. Paunun maailma ei ole niin posketon eikä hulvaton kuin päällisin puolin näyttää. Kun Tarmo Paunu valloittaa huumorilla, johtuu se enemmän hänen teostensa aiheista kuin hänen taiteilijan asenteestaan. Myhäilevä energia teosten äärellä johtuu hämmennyksestä arvottamisen pakon ääressä, nauru niiden edessä taas kiusaantuneesta riemusta sen johdosta, mitä on kehdattu näyttää. Huumori on myös sanomatonta tietoisuutta siitä, että kaikki pohjimmiltaan ymmärtävät, mistä tässä on kysymys.” Koko teksti on luettavissa osoitteessa: www.la-bas.fi/tarmopaunu

Kuvallinen teosluettelo (PDF)

Tarmo Paunu (s. 1971) on Helsingissä syntynyt taidemaalari, joka kasvoi taiteilijaperheessä Suomenlinnassa. Myöskin hänen äitinsä ja veljensä ovat taidemaalareita. Nykyisin Paunu asuu ja työskentelee Pispalassa Tampereella. Hän opiskeli Kuvataideakatemian maalauksen laitoksella vuosina 1998–2003 Henry Wuorila-Stenbergin professuurin aikana ja valmistui 2008. Paunulla on ollut yksityisnäyttelyitä Suomessa, Saksassa ja Ruotsissa sekä yhteisnäyttelyitä Suomessa, Baltian maissa, Norjassa, Kyproksella ja Slovakian Bratislavassa. Merkittävimpiä niistä ovat olleet mm. Vuoden taiteilija -näyttely Rakkaudesta (Taidehalli, Helsinki, 2013), yksityisnäyttely Jumala on nainen (Kunstihoone, Tallinna 2014), yksityisnäyttely Ruotsissa (Galleri21, Malmö, 2007) sekä Oh My God! -yhteisnäyttely Norjassa (Konstlaboratorium, Vestfossen, 2007). Paunun teoksia on useissa suomalaisissa julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa sekä julkisissa tiloissa. Tärkeitä yksityisiä keräilijöitä ja mesenaatteja on ollut erityisesti Seppo Fränti sekä Raimo ja Maarit Huttunen. Erkki Pirtolan vaikutus Paunun tuotantoon on ollut monin tavoin rakentava. Paunu ja Pirtola tutustuivat Kuvataideopintojen aikana ja ystävyys jatkui aktiivisena aina Pirtolan poismenoon asti. Paunu muistetaan useista Pirtolan kuvaamistaan videoista, joissa elävöityy Paunun mielikuvituksen runsaus ja Pirtolan kyky uida sen virrassa.

ADEL ABIDIN – THE REVOLT
Kuratointi: Nat Muller

Taiteellisessa työskentelyssäni olen kiinnostunut löytämään yhteyksiä nykyaikaisten ja historiallisten tapahtumien välillä. The Revolt -näyttelyssä keskityn yhteen varhaisimmista tunnetuista orjuutettujen kaakkoisafrikkalaisten kapinoista, joka tunnetaan nimellä Zanj-kapina (869–883 jaa.) ja joka alkoi Etelä-Irakin Basrasta. Zanjit ovat bantuja, jotka alun perin vangittiin Kaakkois-Afrikan rannikolta ja kuljetettiin Irakiin. Heidät orjuutettiin kuivattamaan alueen marskimaita maatalouskäyttöä varten, sekä louhimaan niiden suolaa.

Forum Boxin yksityisnäyttelyni esittää visuaalisen vastakertomuksen historiankirjoitukselle, joka on usein voittajien kirjoittamaa. Se korostaa arabikulttuurin suullisen tarinankerronnan tärkeää roolia historiallisten kertomusten muovaamisessa ja esittelee zanjien vaiennettuja ääniä kolmessa osassa.

TAUSTAA

Zanj-kapina liittyy olennaisesti nykyisiin keskusteluihin ja käytäntöihin dekolonialismin ja historiallisten epäoikeudenmukaisuuksien ympärillä. Neljätoista myrskyisää vuotta kestänyt orjakapina puhkesi Irakissa, vilkkaassa Basran kaupungissa. Kansannousu syntyi orjuutetun kansan vaatimuksista perusoikeuksiin ja ihmisarvoon sanoinkuvaamattoman sorron ja hyväksikäytön edessä.

Zanj-kapina ja sen johtaja

Tämän historiallisen kapinan ruorissa seisoi arvoituksellinen Ali Ibn Muhammad, jonka todellinen alkuperä on jatkuvan spekulaation ja kiistelyn aiheena. Alin elämä ja hänen johtajuustaitonsa kiehtoivat minua, ja halusin näyttelyssäni selvittää hänen masinoimansa orjien vapautusvallankumouksen vaiheita. Zanj-kapina on yksi historian pisimmistä ja verisimmistä.

Ali oli karismaattinen ja kunnianhimoinen johtaja, ja kapinassa hyödynnettiin monia erilaisia strategioita kannattajien kokoamiseen ja Abbasidi-kalifaatin (750–1258 jaa.) haastamiseen. Alin älykkyys ja oveluus näkyivät hänen kyvyssään vedota mystiikkaan ja manipuloida olosuhteita omaksi edukseen. Väittämällä ymmärtävänsä lintujen kieltä, lausumalla tuntemattomia säkeitä Koraanista ja kommunikoimalla enkelien kanssa, Ali valloitti sorrettujen sydämet ja mielet. Hän tarjosi heille toivoa epätoivon keskellä. Ali hyödynsi yhteiskunnallisia epäkohtia strategisesti ja hänen runollinen retoriikkaansa resonoi syvästi niiden keskuudessa, jotka olivat vuosikausia kestäneet alistamista ja hyväksikäyttöä.

Lupaamalla syrjäytetyille massoille vapautta, maata ja oikeudenmukaisuutta, Ali esiintyi toivon tuojana ja inspiraation symbolina. Hän onnistui innoittamaan armeijallisen miehiä, joilta oli riistetty vapaus ja muut perusoikeudet.

Ylitsepääsemättömiltä tuntuvista esteistä ja lujasta vastustuksesta huolimatta Ali Ibn Muhammadin horjumaton päättäväisyys ja näkemyksellinen johtajuus jättivät lähtemättömän jäljen historian kirjoihin. Hänen perintönsä edustaa vastarinnan henkeä parhaimmillaan sekä periksiantamatonta vapauden ja oikeudenmukaisuuden tavoittelua.

OSA 1
Ensimmäisessä galleriatilassa oleva Unmatched Narratives koostuu piirroksista, joissa muste vuotaa paperin läpi. Kokonaisuudessaan piirustukset muistuttavat mustavalkoista luonnoskirjaa, jonka sivuille tämä historiallinen tapahtuma asettuu. Katsojan huomio kiinnittyy ensin piirustuksien siluetteihin, mutta lähempää tarkasteltaessa historiankirjoista poispyyhityt yksityiskohdat heijastuvat esiin peilien kautta.

Teostiedot: Metalliset kehykset: 400mm x 300mm x 200mm / Peilit: 2950mm x 180mm x 6mm / Akryyliarkit: 2950mm x 180mm x 3mm / Muste Canson-paperille: 2950mm x 180mm x 120g.

OSA 2
Ympäri galleriaa levittäytyvä veistossarja Documents On Salt on valmistettu luonnollisista suolalevyistä. Materiaalivalinta korostaa zanjien rajallisia resursseja oman kärsimyksensä dokumentoimiseen – suola toimi heidän ensisijaisena ilmaisuvälineenään. Suolaveistosten avulla zanjit pystyivät kertomaan ahdingostaan.

Teostiedot: Installaatio koostuu luonnollisista suolalaatoista valmistetuista patsaista. Tukirakenteet ovat metallia. Paino ja koko vaihtelevat.

OSA 3
Saline Lands on yksikanavainen videoinstallaatio unohtumattomasta matkasta suolamaiden halki. Teos kunnioittaa Zanj-kapinan viimeisen taistelun muistoa.

Teostiedot Yksikanavainen videoinstallaatio / Kesto: 00’04’52’13 min / 4k Digital / stereo / 16:9.
Crew: Dop: Anton Demerjian / Tuotantoassistentti: Hassan Abu-Jarar / Motion Control -teknikko: Ra’ad Abdallah Alswaeer / Dolly grip -assistentti: Ali Masoud Alsufi / Offline editing: Adel Abidin / Online editing ja värimäärittely: Martin Jäger / Sound design: Timo Anttila & Jaakko Heikura – Humina Oy.

Näyttelyä on tukenut SKR / Finnish Cultural Foundation, Helsinki.

Kiitokset: Mahmoud Al-sifayyih, Pekka Niittyvirta, Gregoire Rousseau, Aleksi Tolonen, Hassan Abu Jarar, Delair Shaker, Abeer Seikaly, RFC – The Royal Film Commission in Jordan / Abedalsalam Alhaj, Michael Telford ja Aura Hakuri.

Helsinkiläinen taiteilija Adel Abidin (s. 1973, Bagdad, Irak) tunnetaan parhaiten ennakkoluulottomasta historian, identiteetin, politiikan, konfliktien ja muistin tutkiskelusta. Hänen projektinsa ovat saaneet tunnustusta lukuisissa näyttelyissä ympäri maailmaa.

Abidin suoritti kandidaatin tutkinnon maalaustaiteen osastolta Bagdadin Kuvataideakatemiassa (BFA, 2000) ja maisterintutkinnon tila-aikataiteissa Helsingin Kuvataideakatemiassa (MFA, 2007). Hänelle on myönnetty useita palkintoja, kuten arvostettu Ithra Art Prize -palkinto (Saudi-Arabia, 2023), Taideyliopiston Vuoden Alumni (2022), visuaalisen taiteen Suomi-palkinto (Helsinki, 2015),  Ars Fennica -palkinnon ehdokkuus (Helsinki, 2011), Jawad Saleem -palkinto (Bagdad, 2001) ja kolmas palkinto Ismail Fatah Al Turkille (Bagdad, 1999).

Abidinin teoksia on monissa julkisissa kokoelmissa, mukaan lukien Nykytaiteen museo Kiasma, Kansallisgalleria, Darat El-Fenun Jordaniassa, Mathaf – Arab Art Museum Dohassa, Qatarissa, Kamal Lazzar -säätiö Tunisiassa, King Abdulaziz Center for World Culture – Ithra, Dhahranissa, Saudi-Arabiassa, ja NGV – National Gallery of Victoria Melbournessa, Australiassa, sekä monisssa yksityisissä kokoelmissa.

Edustettuaan Suomea Pohjoismaiden paviljongissa 52. Venetsian biennaalissa vuonna 2007, Abidinin töitä on ollut esillä lukuisissa biennaaleissa maailmanlaajuisesti, mukaan lukien Göteborgin biennaali (2007), 11. Kairon biennaali (2008), 17. Sydneyn biennaali (2010), Sharjah Biennale (2011), 54. Venetsian biennaali – Irakin paviljonki, Venetsia (2011), 56. Venetsian biennaali – kansainvälinen näyttely, Palazzo Franchetti (2015), 5. Guangzhoun triennaali (2015) ja 7. Moskovan biennaali (2017, Moskova) ) ja NGV Triennaal – National Gallery of Victoria Melbournessa (2017).

www.adelabidin.com